”Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa”, Jumala sanoo profeetta Jesajan mukaan ja painottaa samalla omaa suuruuttaan. Kaiken hän on rakentanut, koko mahtavan luomakunnan ja universumin. Meidän näkemämme taivas on vain koroke hänen jalkojensa alla.

”Millaisen asuinsijan minulle rakentaisitte”, hän ihmettelee. Eihän hän mahdu sellaisiin.

Ja silti hänen silmänsä seuraavat nimenomaan sitä ihmistä, jossa yhdistyy tarvitsevuus ja kunnioitus Jumalan sanoja kohtaan. Tarvitseminen on kiinni riippumista, hädässä huutamista.

Kunnioitus näkymätöntä kohtaan on totena pitämistä, luottamista ja odottamista – oikeastaan sen valitsemista että kunnioittaa. Se on myös suunsa hillitsemistä ja oman tekopyhyytensä tutkimista. Ettei käy niin kuin niiden, jotka ylpeydessään puhuvat yhtä ja tekevät toista. ”Te teurastatte härkiä, ja kohta taas tapatte ihmisiä”, Jumala nuhtelee.

Jumalan katseen edessä ei voi palvoa häntä ja sitten taas lyödä ihmistä sanoin tai teoin.