Maa on niin kaunis, veisataan suomeksi Paldiskin hautausmaalla Luoteis-Virossa. Veisaajina on Virossa asuvia inkeriläisiä sekä suomalaisia. Osa inkeriläisistä on pukeutunut sinivalkoisiin tanhuasuihin.
Hautausmaalle on tultu Põllkülan muistolehdon vihkimisjuhlasta. Sen järjestäminen oli yksi viimeisistä työtehtävistä Toto Hannele Päiviölle ja Markku Päiviölle ennen eläkkeelle siirtymistä ja paluuta Suomeen.
Paldiskin hautausmaalle haudattiin toisen maailmansodan aikana satoja läheisillä kokoamisleireillä menehtyneitä inkeriläisiä.
Inkeriläisaktiivia Vogi Varia alkaa itkettää kesken muistomerkillä pitämäänsä puhetta. Hän kertoi joukkohaudan paikan löytymisestä.
– Luut tulivat heti vastaan, kun laittoi lapion maahan.
Enemmän lapsiperheitä kuin ikäihmisiä
Kun Hannele, silloinen Repo, aloitti Tallinnassa suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana vuonna 2007, valtaosa toimintaan osallistuneista oli inkeriläistaustaisia iäkkäitä naisia. Pienempi osa oli Tallinnassa asuvia suomalaisia.
Kotiseuduiltaan 1930-luvulta lähtien muun muassa Siperiaan karkotettuja inkeriläisiä pääsi muuttamaan takaisin lähemmäksi kotiseutuja 1950-luvulla. Silloin heitä muutti silloisen Neuvosto-Eestin alueelle, koska valtiovalta ei antanut heidän palata entisiin kotikyliinsä Inkerissä.
– Nyttemmin monet inkerinsuomalaiset ovat kokonaan virolaistuneet. Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa ovat joko vironvirolaisia tai Viron venäjänkielisiä. Suomen kielen taito on periytynyt vain harvoille, Markku kertoo.
Viime vuoden lopulla seurakunnan lahjoittajajäsenistä valtaosa oli Virossa asuvia suomalaisia. Jäsenistön muutos näkyy esimerkiksi siinä, että keskiviikkoisin seurakuntakodin tiloissa kokoontuu suomalaisten äitien ja taaperoiden kirkkomuskari. Seurakunnassa on nyt enemmän lapsiperheitä kuin ikäihmisiä.
Tunnettuus on lisääntynyt
– Vuosien varrella seurakunnan tunnettavuus ja kirkollinen asema ovat vahvistuneet suomalaisten toimijoiden joukossa Tallinnassa sekä koko Virossa, Markku sanoo.
Yhteistyö on syventynyt esimerkiksi Suomen suurlähetystön, suomalaisten koulujen, Suomen Viron-instituutin ja suomalaisen median kanssa.
– Pandemian aika oli raskas, seurakuntavierailuja tai kuoroja ei ollut ollenkaan. Viime vuonna jopa Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksiin osallistuminen oli vähäistä, Hannele kertoo.
Toiminta on nyt käynnistynyt hyvin.
Suomalainen Pyhän Pietarin seurakunta kuuluu Viron evankelisluterilaiseen kirkkoon. Kirkossa on yhteensä noin 180 000 jäsentä, siihen kuuluu noin joka kymmenes virolainen.
Suomalaisen seurakunnan jäsenmäärä on yhteensä noin 300. Virossa se merkitsee keskisuurta seurakuntaa.
– Arkkipiispa Urmas Viilma on esimieheni ja lähiesimieheni lääninrovasti Jaan Tammsalu. Suomessa esimieheni on ulkosuomalaistyön johtaja Mauri Vihko ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo.
– Olen ollut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon niin sanottu lähetetty työntekijä, eli Kirkkohallitus on maksanut palkkani. Tämä sidos tulee muuttumaan, kun Merimieskirkko ottaa hoitaakseen kirkon ulkosuomalaistyön, Hannele kertoo.
Markun työnkuva on vaihdellut, vuosien ajan hän on toiminut Virossa turistipappina ja välillä tehnyt kirkkoherran viransijaisuuksia Suomessa.
Rippikoululeirit veivät Viroon
Vaikka Hannelella ja Markulla on pitkä yhteinen työura Virossa, heidän Viro-yhteytensä muotoutuivat eri reittejä.
Hannelen yhteydet syntyivät rippikoululeirien kautta. Hän työskenteli aikanaan nuorisopappina Huopalahden seurakunnassa Helsingissä.
– Vuonna 1991 vedin ensimmäisen suomalais-virolaisen rippikoululeirin silloisessa Neuvosto-Eestissä, Haapsalussa.
Huopalahden seurakunnan kirkkoherrana oli Matti Hakkarainen. Monella tapaa poikkeuksellisen aktiivisella Hakkaraisella oli myös yhteyksiä Neuvosto-Eestiin.
Yksi Hakkaraisen ystävistä oli Haapsalun kirkkoherra Tiit Salumäe.
– Kun näytti siltä, ettei rippikoululeirillemme löydy pitopaikkaa Suomesta, lähdimme Hakkaraisen ehdotuksesta Haapsaluun.
– Se oli Haapsalun ja Huopalahden seurakuntien yhteinen ripari, ensimmäinen Neuvostoliiton aikainen rippikoululeiri. Eri puolilta Neuvosto-Eestiä tultiin katsomaan, minkälainen on nuorten rippikoululeiri.
Muutokset lähikuukausina olivat nopeita. Syksyllä maa itsenäistyi Neuvostoliitosta, ja jatkoriparille huopalahtelaiset saapuivat jo itsenäiseen Viroon.
– Betoniporsaat Toompean kaduilla Tallinnassa kertoivat vielä itsenäistymiseen liittyneistä pelottavista hetkistä.
Yhteiset rippikoululeirit jatkuivat vuosien ajan Haapsalussa. Hannelen kiinnostus Viroon syventyi entisestään, kun hän kulki rinkka selässä yhdessä nuorisotyöntekijä Panda Pietilän kanssa rippikoulun ja nuorisotyön kouluttajana eri puolilla Viroa.
– Kun innostuneena nuorisopastorina puhuin rippikoulusta, minulle sanottiin: ”Täällä Virossa ei ajatella rippikoulusta noin.” Eikä kukaan oikein osannut sanoa, miten sitten ajatellaan.
– Tästä löytyi aikanaan oma tutkimusaiheeni. Ja kiinnostus Viron historiaan, neuvostoaikaan ja kirkkoon.
Hannelen väitöskirja käsitteli virolaisten rippikouluopettajien käsityksiä rippikoulusta ja konfirmaatiosta.
Tapaaminen suurlähetystön pihalla
Kymmenvuotias Markku Päiviö matkusti vuonna 1967 laivalla Visbyhyn Gotlantiin. Kaukana horisontissa näkyi myyttinen ja luoksepääsemätön Saarenmaa. Se jäi mieleen.
Suomussalmen seurakunnan kappalaisena 1990-luvulla Markku alkoi opiskella viron kieltä. Vuosituhannen lopussa hän oli perustamassa Kainuun Viro-seuraa.
Kun paikka Tallinnan suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana avautui 15 vuotta sitten, sekä Hannele että Markku hakivat sitä toisiaan tuntematta. Hannele valittiin tehtävään. Myöhemmin kävi ilmi, että Markun paperit olivat hävinneet postissa.
Toisensa he tapasivat ensimmäisen kerran Tallinnassa Suomen suurlähetystön pihalla, kun lähetystössä oli EU-päivänä avoimet ovet.
Hannele oli aloittanut edellisenä vuonna Tallinnassa kirkkoherrana, ja Markku oli jäänyt aikaisemmin leskeksi.
Koti Tallinnassa on ollut koko ajan samassa paikassa, lähellä merta.
– Meillä erinomaiset naapurit ja ihana parveke, josta olemme voineet seurata laivojen tuloa ja menoa.
Omaa kirkkoa ei ole
Seurakunnan jumalanpalvelukset pidetään ruotsalaisessa Pyhän Mikaelin kirkossa. Se sijaitsee vanhassa kaupungissa lähellä Nigulisten kirkkoa.
Seurakunnalla ei ole omaa kirkkorakennusta, mutta sen sijaan sillä on seurakuntakoti Tallinnan ydinkeskustassa, lähellä Viru-keskusta. Seurakuntakodin tilat omistaa Suomen kirkko.
Valtaosa toiminnasta tapahtuu seurakuntakodilla. Esimerkiksi tiistaisin sinne on kokoonnuttu Tiistaitupaan laulamaan yhdessä ja tuolijumppaan, jota on viime vuodet ohjannut suurlähettiläs Timo Kantolan puoliso Irma Kantola.
Tallinnan Suomalaisen Pyhän Pietarin seurakunnan ystävyysseurakuntia Suomessa ovat Helsingin Oulunkylä, Kauniainen, Jyväskylä ja erityisesti Vaajakoski sekä Kainuun rovastikunta.
– Ystävyysseurakunnat pitävät yhteyttä ja tekevät tänne matkoja. Tuliaisina pyydämme aina tuomaan kahvia, sillä mielellämme tarjoamme kahvia täällä seurakuntakodilla käyville.
Historian lehdet kääntyvät
– Kouluaikoina unelmoin siitä, että jos saisi joskus nähdä historian lehden kääntyvän. Virossa olen saanut omin silmin nähdä muutoksia moneenkin kertaan, Hannele kertoo.
– Viron kruunut muuttuivat euroiksi ja Schengenin sopimuksen myötä rajanylitys satamassa helpottui. Vuosien varrella Suomen suurlähetystössä on ollut neljä suurlähettilästä.
Tallinna on muuttunut kauniimmaksi, kirkkoja ja muita rakennuksia on remontoitu.
– Hinnat ovat kallistuneet moninkertaisiksi esimerkiksi kahviloissa. Toisaalta palkat ovat nousseet suhteessa paljon Suomea enemmän. Kaikkialla rakennetaan valtavasti, Markku kertoo.
Viron kirkossa muutosta on tapahtunut muun muassa piispuuden ja pappisviran korostamisessa.
– Alussa eniten totuttelua vaati sopeutuminen nopeisiin aikatauluihin. Kutsut tapahtumiin tai toimituksiin tulivat lyhyellä aikataululla, Markku sanoo.
Naisen asema on erilainen
– Vaikeinta Virossa työskentelyssä on ollut erilainen kirkollinen kulttuuri ja naisen asema. Siihen en ole vieläkään tottunut, Hannele sanoo.
Käytännössä se näkyy esimerkiksi juhlamessuissa, joissa naispapit pääsääntöisesti istuvat kirkonpenkissä ja miehet ovat alttarilla.
Osalle seurakuntalaisia oli aikanaan vaikea hyväksyä, että nainen tulee johtamaan seurakuntaa. Asiasta valitettiin Suomen arkkipiispalle.
– Onneksi oli myös niitä, jotka toivottivat lämpimästi tervetulleeksi.
– Kirkkoherrana työskentely on tuottanut paljon iloa, mutta vieraassa kulttuurissa se ei aina ole ollut helppoa.
Esimerkkinä Hannele kertoo, että ennen häntä seurakunnan kirkkoherra oli vaihtunut useaan otteeseen ja laskuja oli jäänyt maksamatta. Seurakunta oli käytännössä konkurssitilassa. Nyt talous on saatu tasapainoon.
Vaikeuksista huolimatta päällimmäisenä Viron-vuosista on kiitollisuus.
– Inkerinsuomalaisten mummojen kautta olen oppinut paljon elämästä ja historiasta. Päivä kerrallaan on monen mummun lempilausahdus, ja sitä opettelen itsekin, Hannele sanoo.
Hiljaisuuden jooga on hieno löytö
Hannelella ja Markulla on ollut koko ajan koti myös Helsingissä Haagassa. Paluu koti-Suomeen myös pelottaa – entä jos sieltä ei löydäkään paikkaansa.
– Lapsia ja lapsenlapsia lukuun ottamatta elämä ja koti on ollut niin pitkään Virossa, Markku sanoo.
Yksi käytännön opeteltava asia on suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä. Virossa Päiviöillä on ollut perhelääkäri, jonka kautta asiat ovat hoituneet nopeasti.
Hannelelle viime vuosien löytö on ollut hiljaisuuden jooga, jonka ohjaajaksi ja kouluttajaksi hän on opiskellut. Hiljaisuuden jooga oli luontevaa jatkoa nuorten matkoille ekumeeniseen keskukseen Taizéen.
– Hiljaisuuden jooga on ollut minulle käsittämättömän hieno löytö.
Yhdessä Päiviöt aikovat toimia vapaaehtoisina Hiljaisuuden ystävien Via Silentii -luostariyhteisössä Poitsilan kartanossa Haminassa.
Paldiskin hautausmaalta palaamme Tallinnan keskustaan, seurakuntakotiin Pärnu maantien varrelle.
Seurakuntakotiin viedään kannettava urkuharmoni, jolla urkuri Ulla Krigur säesti Põllkülan muistolehdon vihkitilaisuuden laulut ja virret. Pitkä ja koskettava juhlapäivä on päättymässä.
Neuvostovalta ei saanut uskoa kitkettyä
Hannele tahtoo vielä puhua Virolle ominaisesta asiasta, jonka hän näkee maaseudulla liikkuessaan.
– Ei ole niin pientä kylää, etteikö sen keskellä olisi kirkko, tosin usein kunnostusta tarvitseva kirkko.
Kirkkorakennukset keskellä kylää kertovat osaltaan luottamuksesta tulevaisuuteen.
– Vaikka uskonto yritettiin tukahduttaa ja kirkon ihmisiä kyyditettiin Siperiaan, niin silti Neuvostovalta ei onnistunut kokonaan kitkemään kansasta uskoa.
Neuvostoaikana mummot maksoivat pienistä eläkkeistään kirkkoveroa, jonka valtiovalta määritteli kirkkorakennuksen kuutioiden mukaan. Ja niitähän kirkoissa riittää.
– Mummoilla oli luottamus siihen, että vielä joskus näitäkin rakennuksia tarvitaan.
Kun Hannele piti ensimmäisiä rippikoululeirejä 1990-luvun alussa Haapsalussa, sen tuomiokirkko oli lähes raunioina. Jälleenrakennus aloitettiin ennen kuin oli tietoa rahoituksesta.
– Vuosien varrella olen saanut todistaa Haapsalun tuomiokirkon rakentamisen raunioista uudeksi. Miten hieno se nyt onkaan.
***
Miltä Suomen kirkko näyttää lahden takaa?
Sekä Hannele että Markku Päiviö molemmat sanovat, että Suomen kirkko on 15 vuodessa muuttunut paljon. Muutosta he ovat seuranneet sosiaalisesta mediasta sekä Kotimaasta.
Päiviöiden mukaan moniäänisyys on lisääntynyt myönteisessä mielessä. Suomessa ei ole näennäistä yksimielisyyttä. Viron kirkolle oli esimerkiksi aikanaan vaikea asia se, että Hannele oli ollut yksi Yhteys-liikkeen perustajista.
Toisaalta Päiviöt näkevät moniäänisyydessä raskaitakin seurauksia, kuten herkkyyden loukkaantua tai loukata. Lisäksi näyttää siltä, että sekä pappien että piispojen arvostus on laskenut.
Suomen kirkko näyttää etäältä katsottuna monipuoliselta ja monitaitoiselta. Teologisella osaamisella on vahva sijansa erityisesti pappien koulutuksessa. Suomen kirkkoa leimaavat täydennyskoulutukset sekä kyky ottaa vastaan uusia innovaatioita koko kirkon elämän rikastuttamiseksi. Tosin digitalisaation myötä on tullut isoja ongelmia, joiden vaikutukset heijastuvat myös ulkomaille.
Maallikoilla ja vapaaehtoisilla on Suomen kirkossa Viroa isompi rooli.
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä