Toivakan kirkkomaalarin näyttely Jyväskylässä

Toivakan kirkon kattomaalauksilla tunnetuksi tulleen Pellervo Lukumiehen näyttely avautuu kiirastorstaina Jyväskylässä.

Taidemaalari, kuvataiteilija Pellervo Lukumies täyttää 9. huhtikuuta 80 vuotta. Syntymäpäivän ja taiteilijan pitkän ja omintakeisen uran kunniaksi järjestetään näyttely Galleria Patinassa Jyväskylässä 3.4.−7.5. Esillä on muun muassa öljymaalauksia sekä puureliefejä ja -piirroksia eri vuosikymmeniltä.

Parhaiten Lukumies tunnetaan vuosina 1972–73 toteutetuista Toivakan kirkon kattomaalauksista, jotka poikkesivat aikanaan rajusti suomalaisen kirkkotaiteen perinteestä. Kirkasväriset ja voimakaskuvioiset maalaukset aiheuttivat taidekiistan, jota käsiteltiin laajasti mediassa. Maalausten sopivuutta ja epäsopivuutta pohdittiin tuomiokapitulia, Kansallismuseota ja Museovirastoa myöten.

Lukumiehen muu tuotanto on vähemmän tunnettua. Hän on elättänyt itseään ja perhettään tilaustöillä, joista suurin osa on ollut muotokuvia ja maisemamaalauksia.

Lukumiehen 80-vuotisnäyttely on nimeltään Totuutta etsimässä. Näyttelyn avajaisissa puheen pitää Toivakan kirkkoherra Panu Partanen.

Kuva näyttelyn julisteesta.

Edellinen artikkeliOnko Kirkkopäivillä liikaa ohjelmaa?
Seuraava artikkeliPäivämiehen vs. päätoimittajaksi Pekka Aittakumpu

Ei näytettäviä viestejä