”Toimistotyöntekijän tehtävät pitäisi määritellä selkeämmin”

Kittilässä syntyneen Raili Niemisen työura kulki Helsingissä papin perheen kotiapulaisesta Helsingin seurakuntien Tiedotuskeskukseen, Taloustoimistoon ja sieltä edelleen kanslistiksi Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön toimistoon. Asiakaspalaute Kirkko ja kaupunki -lehdestä kuumotti usein työssä Niemisen korvia.

Kuka olet? Milloin jäit eläkkeelle? Kuinka pitkän työrupeaman teit kirkon palveluksessa?

Olen Raili Nieminen, 63 v. Olen naimisissa Esa Niemisen kanssa. Minulla on 1 poika ja 1 tyttö. Olen myös mummi pojan 22 -vuotiaalle tytölle. Lähiperheeseemme kuuluu myös Esan 3 lasta perheineen. Jäin eläkkeelle vuoden 2014 alussa. Työskentelin Helsingin seurakuntayhtymässä vähän yli 41 vuotta monissa erilaisissa toimistotehtävissä.

Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi.

Olen syntynyt Kittilässä ja muuttanut sieltä vuonna 1967 Helsinkiin. Tulin ensin kotiapulaiseksi papin perheeseen Lauttasaareen. Itse asiassa Kotimaa –lehti on minut tavallaan Helsinkiin tuonut. Ilmoitus kotiapulaisen paikasta oli Kotimaa –lehdessä, joka tuli kotiini.

Työura Helsingin seurakuntayhtymässä alkoi vuonna 1972 edellä mainitun papin pyydettyä minua silloiseen Tiedotuskeskukseen Kirkko ja Kaupunki -lehden osoiterekisteriä hoitamaan. Olin tässä välissä mennyt naimisiin ja hoitanut poikaamme kotona.

Tiedotuskeskuksessa työskentelin 15 vuotta, josta 10 viimeistä vuotta ilmoitusten vastaanottajana ja maksuliikenteen hoitajana.

Tiedotuskeskuksessa suoritettujen uudelleen järjestelyiden vuoksi minut siirrettiin vuoden 1987 alusta lukien Taloustoimistoon tarkastamaan laskuja. Syksyllä 1987 hain silloisen Kasvatusasiainkeskuksen toimistonhoitajan virkaa ja tulin valituksi siihen. Toimistonhoitajan monipuolisessa tehtävässä työskentelin vuoteen 2008 saakka, jolloin jäin osa-aikaeläkkeelle. Viimeiset 5 vuotta hoidin yhdessä kahden muun kanslistin kanssa Yhteisen seurakuntatyön toimistoa.

Minkälainen koulutus sinulla oli tehtävään? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämän haasteisiin?

Olen käynyt 4 vuotta kansakoulua ja 5 vuotta keskikoulua sekä yksivuotisen kansankorkeakoulun. Koulutukseni on ollut enemmän yleissivistävää, joten se ei ole auttanut ihan konkreettisesti työtehtävissäni. Työtehtävät olen opetellut käytännössä. Jotkut työt ovat vaatineet lyhyehköjä kursseja, varsinkin sen jälkeen, kun tietokoneet tulivat työpaikoille. Toimistonhoitajan tehtävään kuului myös toimiston esimiehenä oleminen sekä johtoryhmätyöskentely. Niihin tehtäviin sain esimiesvalmennusta. Toimistonhoitajana tunsin olevani myös ”pallotteluseinä” monille työtovereilleni. Se sai minut hakeutumaan työnohjaajakoulutukseen. Siitä koulutuksesta sain hyvin paljon vahvuutta kohdata ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Myös työtovereista oli monta kertaa suuri apu, kun heiltä sai neuvoja ja tukea. Oma luonteeni auttoi minua myös eteenpäin uutta opetellessa. Olen ollut aina innokas oppimaan kaikkea uutta.

Mikä on ollut työurasi tiukin paikka?

Tämän kysymyksen kohdalla tuli heti mieleen syksy 1986. Tiedotuskeskus teki seurakuntayhtymässä historiaa tekemällä ostopalvelusopimuksen Sanoma Oy:n tai Kotimaan kanssa. En enää muista kumman kanssa. [Sanoma Oy] Silloin Kirkko ja Kaupunki -ehden toimistosta piti toisen kahdesta työntekijästä siirtyä muihin tehtäviin. Toinen työntekijä oli ollut vasta vähän aikaa siinä työssä. Ajattelin silloin, että ehkä minä olen valmiimpi siirtymään, kun tunsin kuitenkin laajemmin työyhteisöämme. Tuli siis siirto Taloustoimistoon. Siirto oli kokemuksena melko rankka. Olin viihtynyt työssäni niin hyvin, että en ollut koskaan kuvitellut tekeväni mitään muuta. Näin jälkeenpäin ajatellen, minulle olisi pitänyt antaa mahdollisuus purkaa tunteitani vaikkapa työnohjauksessa. Siihen aikaan sellainen ei kuitenkaan ollut yleistä, varsinkaan toimistohenkilökunnalle. Vastentahtoinen siirto sai aikaiseksi sen, että en viihtynyt Taloustoimistossa.

Mikä oli erityisen hauskaa työssäsi?

Kaikki hauskuus työssä varmaankin lähtee työtovereista. Heidän kanssaan voi nauraa kaikenlaisille hauskoille jutuille, olivatpa ne sitten itsensä tai toisten aiheuttamia. Huumoria pitää olla työpaikalla. Sillä voi sopivasti keventää vaikeitakin tilanteita. Työhön ei saa suhtautua liian vakavasti, mutta kuitenkin vastuullisesti ja tunnollisesti. Mukavaa on ollut myös se, että on saanut auttaa ihmisiä. On ilo nähdä asiakkaan tai työtoverin poistuvan tyytyväisenä.

Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen?

Muistoja on paljon. Ne liittyvät työtovereihin ja asiakkaisiin. Tiedotuskeskuksen ajoilta on jäänyt mieleen monia asiakaskohtaamisia. Kirkko ja Kaupunki -lehden kolahtaminen keskiviikkoisin postiluukusta koteihin sai seurakuntalaisissa aikaan monenlaista ärtymystä. Lehden kannessa oli osoiterekisterin puhelinnumero. Siihen oli helppo soittaa ja purkaa monenlaista asiaa. Joka viikko saimme ainakin yhden uhkauksen, mitä tapahtuisi, jos vielä kerrankin se lehti postiluukusta kolahtaa. ”Hauskin” uhkaus oli ehkä se, kun asiakas uhkasi tulla survomaan kurkkuuni sen lehden, jos se vielä tulee. Yksi asiakas kävi joka viikko henkilökohtaisesti kiittämässä lehdestä. Hän halusi hoitaa asiat ’kasvoista kasvoihin’, kuten hän itse asian ilmaisi. Ilmoituspuoli oli myös hyvin mielenkiintoinen. Asiakkaille on hyvin tärkeää, että ilmoitukset ovat lehdessä juuri niin kuin he ovat sen kuvitelleet. Ainahan se ei ihan niin mennyt ja silloin ei ”kunnian kukko” meille laulanut. Työyhteisö, jossa oli mukavat työkaverit ja leppoisa ilmapiiri auttoivat kuitenkin aina pääsemään yli hankalista tilanteista. Siirtyminen 80-luvun loppupuolella ns hengellisen työn tekijöiden työyhteisöön, oli selvästi muutos asiallisempaan, jäykempään ja arvovaltaisempaan suuntaan. Työ muuttui haastavammaksi, kun teki työtä pappien, diakoniatyöntekijöiden, nuorisotyöntekijöiden ja kirkkoherrojenkin kanssa.

Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?

Työtehtäväni ovat aina olleet melko itsenäisiä. Se on ollut sekä hyvä että huono puoli. Itsenäisessä työssä on hyvää se, että saa tehdä rauhassa työtään niin kuin itselle sopii. Huonoa siinä on se, että työstäsi ei juuri kukaan tiedä mitään. Neuvoja ja tukea saa myös silloin huonosti. Niin kauan kuin kaikki menee hyvin, palautetta ei tule. Sitten, kun jotain menee pieleen, tulee negatiivista palautetta.

Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?

Luulen, että jaksoin pysyä noin pitkään kirkon työssä mm sen ansiosta, että pyrin olemaan aina luonnollinen ja avoin oma itseni. En ole koskaan yrittänyt vetää mitään työroolia. Sellainen vie pitemmän päälle paljon energiaa. Työtovereilta saatu kiitos avuliaasta ja ystävällisestä palvelusta auttoi myös jaksamaan. Lisäksi voimavaroja työssä ja yleensä elämässä jaksamiseen saa itse asiassa hyvin yksinkertaisista asioista, nukkuu tarpeeksi, syö monipuolisesti, ulkoilee, harrastaa jotain mielenkiintoista yksin ja ystävien kanssa sekä pitää jonkun rajan työpäivien pituudelle. Itse en aina osannut tai muistanut näitä ohjeita, koska väsyin lähestyessäni 60 vuoden ikää. Seurauksena oli uupuminen, jonka johdosta hain osa-aikaeläkettä.

Miten kirkko on muuttunut työssäoloaikanasi?

Kaikki se, mitä yhteiskunnassamme ja maailmassamme on tapahtunut 40 vuoden aikana, näkyy myös kirkossa. Sanoisin, että 90 –luvun puoliväliin saakka kirkkoa arvostettiin ja kunnioitettiin, ehkä vähän pelättiinkin. Kirkon työntekijät olivat jotain vierasta tavalliselle seurakuntalaiselle. Jouduin nuorempana usein selittämään kirkon toimintaa ja tekemään sitä tutummaksi. Kirkkoherrainkokouksen sihteerinä ollessani, huomasin asian kyllä itsekin sen aikaisista kirkkoherroista ja johtajista. He olivat hyvin arvovaltaisia ja vaikeasti lähestyttäviä. 2000 –luku on muuttanut kirkon toimintaa vapaampaan suuntaan ja lähestynyt tavallista seurakuntalaista monella hyvällä tavalla. Joskus mietin, ”kalasteleeko” kirkko jo liikaa jäseniä hinnalla millä hyvänsä?

Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän?

Toimistotyöntekijöiden rekrytointiin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Työntekijällä tulisi olla sopiva koulutus ja ammattitaito juuri siihen tehtävään. Toimenkuvat tulisi määritellä täsmällisemmin. Tärkeää on myös olla myönteinen asenne kirkon työhön. Tämä kaikki ehkä lisäisi myös toimistotyön arvostusta. Toivoisin kirkon säilyttävän mahdollisimman pitkälle sille kuuluvat kristilliset arvot. Kirkon tulisi olla paikka, josta seurakuntalainen voi hakea tukea ja turvaa. Myös kirkkotilat pitäisi pystyä pitämään avoimina ihmisille, jotka tarvitsevat hiljentymispaikkaa.

Minkä elämänohjeen haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?

Olkaa kokonaisvaltaisesti ja aidosti mukana ihmisten kohtaamisissa. Antakaa heille tunne, että heidät on huomattu positiivisesti. Muistakaa, että ihmisten mielestä jokainen kirkon työntekijä on sama asia kuin kirkko. Te joko markkinoitte kirkkoa tai sitten ette. Muistuttakaa silloin tällöin itseänne myös siitä, että kirkko on aika hyvä työnantajana verrattuna muihin yhteiskunnan työnantajiin.

Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrella? Miksi?

Minulla oli työurani aikana 5 esimiestä. Kenestäkään en voi sanoa, että hän olisi ollut erityisen hyvä tai huono esimies. Jokaisessa oli hyvät ja huonot puolensa. Osalla oli henkilöjohtamisen taito, osalla asiajohtamisen taito. Asiajohtaja helpotti työn tekemistä, mutta työilmapiiri kärsi. Henkilöjohtajan alaisuudessa kävi sitten toisin päin. Työilmapiiri oli mukava, mutta työstä piti jokaisen selvitä omin avuin.

Mitä harrastat? Mitä aiot tehdä eläkeläisenä?

Nämä ensimmäiset 2 kuukautta olen ottanut rennosti. Olen nukkunut paljon ja ulkoillut. Olen hoitanut kotia ja vapaa-ajanpaikkaamme vähän paremmin. Olen laittanut monipuolisemmin ruokaa ja leiponut sekä tehnyt käsitöitä. Olen liittynyt kotikaupunkini eläkeläisten jumppa- ja kuntosalikerhoon. Olen hoitanut entistä aktiivisemmin sosiaalisia suhteitani. Tavoitteena on vielä pyrkiä johonkin paikalliseen laulukuoroon. Suunnilleen tähän malliin toivon elämäni jatkuvan.

Edellinen artikkeliVäitös: Paavalin opetus armolahjoista ymmärretty väärin
Seuraava artikkeliUlkomaanavun alue-edustaja: Ugandan homolaki vastaisku länsimaalaistumiselle

Ei näytettäviä viestejä