Kirkko tukee ja auttaa ihmisiä Sanalla, sakramenteilla ja perheneuvonnalla. 2000-luvulla yhä useampi seurakuntapappi on ryhtynyt kouluttautumaan myös psykoterapeutiksi. Taustalla on muun muassa halu laajentaa ammattitaitoa ja kyetä syvällisempään auttamiseen. Moni myös uupuu seurakunnalliseen byrokratiaan.
Virkatyöstä täyspäiväiseksi psykoterapeutiksi siirtyneitä on vielä vähän, mutta määrä kasvaa hiljalleen. Kovan paineen alla toimivat perheneuvojat toivovat, että sivutyönä terapiaa tekevät ottaisivat vastaan osan apua tarvitsevista.
”Väsyin olemaan kokoaikaisesti mukava”
Psykoterapeutti Päivi Niemi-Impola toimi pappina isossa seurakunnassa Vantaalla ennen kuin siirtyi viisi vuotta sitten kokonaan terapiatyöhön.
– Seurakuntatyössä ihmisten kohtaamiset jäävät usein lyhytaikaisiksi. Monesti toivoin, että olisi enemmän mahdollisuuksia auttaa ihmisiä heidän surujensa tai kipujensa kanssa. Siihen tarvitaan enemmän aikaa kuin papin työssä yleensä on.
Sivutoimisen psykoterapiatyön ja seurakuntatyön yhdistäminen osoittautui varsin hankalaksi. Ristiriitoja syntyi sekä johdon että kollegoiden kanssa.
– Oli helpompi irrottautua, vaikka ei tässä papin palkoille pääse.
Niemi-Impola teki kymmenen vuotta rippikoulutyötä ja toiset kymmenen vuotta vastasi seurakunnan diakonian työalueesta. Papin työssä on vaikea vetää rajoja ja ihmisille on aina oltava aikaa. Samoin mielen pohjalla kytevät koko ajan valmisteltavat puheet ja tilaisuudet.
– Väsyin olemaan kokoaikaisesti mukava. En ole kovin hyvä muistamaan suurta määrää ihmisiä ja siksi selvästi rajattu työ sopii paremmin. Terapiassa tapaamiset antavat raamit, joiden sisällä työskennellään.
Päivi Niemi-Impola kertoo, että suurin osa asiakkaista tulee hänelle siksi, että he tietävät hänen olevan pappi. Eikä hän olisi sellainen terapeutti kuin on ilman kahtakymmentä pappisvuottaan.
– Kun jokin asiakkaan elämässä loksahtaa paikoilleen, se on eräänlainen Pyhän kokemus, vaikka Jumalasta ei ääneen puhuttaisikaan.
”Terapiakoulutus auttaa tilanteiden hahmottamisessa”
Hiippakuntasihteeri, psykoterapeutti Jaana Räntilälle terapeuttisesta koulutuksesta on hyötyä myös kirkon töissä. Hänen työalaansa Helsingissä kuuluu muun muassa työyhteisöjen kehittämistä ja teologiharjoittelujen organisoimista.
– Oli kyse teologien opastamisesta, työnohjauksesta tai yrityksestä ratkoa seurakunnan ongelmia, terapiakoulutuksessa saatu ymmärrys on hyväksi. Se antaa välineitä tilanteen hahmottamiseen.
Jaana Räntilä tietää, että ihmisillä on paljon piilossa olevia kipuja.
– Kun istun asiakkaan kanssa vastakkain, tutkimme hänen elämäänsä ja kärsimystään. Terapeuttina autan häntä kirjoittamaan elämäänsä uudelleen ja löytämään siihen mielekkyyttä. Samalla kärsimys vähenee.
Psykoterapeutti ja pappi Liisa Auruksenaho valmistui papiksi yli viisikymppisenä. Sitä ennen hän oli hankkinut itselleen lyhytterapiakoulutuksen.
– Kun on niin rikkonainen työura kuin minulla, on oltava vanhuuden varaksi jotain, millä elättää itsensä. Papin paikkoja ei ole pääkaupunkiseudulla kovin paljon tarjolla.
”Papin työssä ihmisten kohtaamiselle ei ole riittävästi aikaa”
Suomessa on kolme pappia, joilla on traumaterapeutin koulutus. Yksi heistä on Nina Tapio. Hän työskentelee Psykoterapiakeskus Vastaamo Oy:ssä.
Tapio väsyi seurakunnan byrokratiaan, jatkuviin kokouksiin ja strategiapalavereihin. Aikaa ihmisten kohtaamiseen jäi liian vähän.
– Hakeuduin ensin kirkon perheneuvonnan koulutukseen ja olen jatkanut kouluttautumista lähes koko ajan. Tein sivutoimisena terapiaa kuusi vuotta ja sitten perustettiin Vastaamo. Papin työssä parasta olisi ihmisten kanssa oleminen, mutta siihen ei ollut tarpeeksi aikaa. Kirkko on varsin sisäänlämpiävä organisaatio, jossa on paljon osaamista ja lahjakkuutta. Ihmisten lahjat jäävät usein vähälle käytölle.
Nina Tapio katsoo kirkon perheneuvontaa yksityisen ammatinharjoittajan näkökulmasta, eikä ole aivan tyytyväinen.
– Kirkon perheneuvojat saavat työnantajan maksaman koulutuksen, mutta muuten psykoterapia-alan koulutukset ovat hyvin kalliita.
Hän kritisoi myös kirkon oman koulutuksen laatua.
– Silloin kun opiskelin, aineisto oli aika vanhaa. Toivottavasti se on saatettu ajan tasalle.
Perheneuvonta koetaan tarpeellisemmaksi kuin messu
Perheneuvonta on kirkossa varsin vanha työmuoto. Se täytti juuri 70 vuotta.
Helsingin seurakuntayhtymän johtava perheneuvoja, psykoanalyytikko Martti Ajo kertoo että jonotusajat neuvontaan ovat pitkät eikä aikoja riitä läheskään kaikille.
– Vertailu messussa käynnin ja perheneuvonnan tarpeen välillä kertoo karusti, kumman ihmiset kokevat tarpeellisemmaksi.
– Toivon että terapiakoulutuksen itselleen hankkineet seurakuntapapit voisivat keventää painetta perheneuvontaan, Martti Ajo sanoo.
Jotta seurakunnan palkkalistalla oleva ihminen voisi hyvällä mielellä tehdä terapiatyötä, muun työyhteisön pitää hyväksyä asia. Esimiehen suhtautuminen on aivan ratkaisevaa.
Helsingin Malmin seurakunnassa kaksi terapiakoulutuksen hankkinutta pappia tekee yhden päivän viikossa neuvontatyötä.
– Meillä tehtiin jo parikymmentä vuotta sitten remontin yhteydessä tilat neuvojille. Ajatus oli luoda kaupungin tälle laidalle oma piste, jossa työskentelisi 1-2 perheneuvojaa. Nyt niissä työskentelee kaksi meidän pappia, kertoo kirkkoherra Pertti Simola.
Psykoterapiakoulutus on todella kallista
Koulutettuja perheneuvojia on noin 170 ja he toimivat vähän yli 40 keskuksessa eri puolilla Suomea. Seurakuntien taloudellisen tilanteen heiketessä myös perheneuvojien määrä on lievässä laskusuunnassa.
Tuomiokapitulit myöntävät hiippakunnan papeille sivutoimiluvat muun muassa terapiatyötä varten. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni on kokonaan siirtynyt terapia-alan yrittäjäksi, ei kuitenkaan ole. Kaikki kapitulit kattavan kyselyn tuloksena löytyi 25 terapiatyötä muun työn ohessa tekevää pappia. Eniten sivutoimilupia on Tampereen ja Oulun hiippakunnissa.
Kapituleista kootun luvun ulkopuolelle jäävät yksityisinä terapeutteina toimivat papit. Valistunut arvaus terapeutti-seurakuntapapeista koko maassa on 40-50. Lisäksi tulevat eläkkeelle siirtyneet perheneuvojat ja sairaalateologit.
Terapiakoulutus on ollut myllerryksessä koko 2000-luvun. Alan koulutusta antavat muun muassa Therapeia-säätiö ja Suomen psykoterapiainstituutti yhteistyössä yliopistojen kanssa. Lisäksi kirkolla on omaa sielunhoitokoulutusta. Viimeisten muutosten jälkeen kirkko on siirtynyt vastaamaan itse perheneuvojiensa koulutuksesta.
Psykoterapiakoulutuksen siirtyminen yliopistojen vastuulle on nostanut koulutuksen hintaa niin, että tarvitaan lähes lottovoitto tai perintö, että sellaisen voi hankkia. Perheneuvonnan tarvitsema lisäapu saattaa jäädä aika niukaksi. Papin palkalla koulutusta ei hankita.
– Yliopistokoulutuksen hinnalla saisi varsin komean perheauton, suhteuttaa Jaana Räntilä koulutuksen nykyisiä kustannuksia.
Kuva: Kaisa Kariranta. Kuvassa Jaana Räntilä.
Ilmoita asiavirheestä