Teologiaa ääniaalloilla – Anni Pesonen ja Ari Kokkonen sukeltavat podcastissa kristillisen mystiikan historiaan

Monet seurakunnat ovat tuottaneet podcasteja. Yksi niistä on Anni Pesosen ja Ari Kokkosen Kirkosta metsään. Kuva: Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

Papit Anni Pesonen ja Ari Kokkonen pohtivat podcastissaan Kirkosta metsään – mystiikkaa etsimässä meditaatiota, rukousta ja mystiikkaa.

Pesonen kertoo saaneensa kipinän ohjelman tekemiselle viestijä Minna Vesannolta.

– En ole aiemmin tällaista tehnyt, mutta Minna kannusti minua. Halusin sitten Arin Kittilästä kaveriksi, sillä tiesin hänen olevan verbaalinen kaveri, jolla on kiinnostavia ajatuksia.

Sydänrukousohjaajien koulutuksessa tutustuneet Pesonen ja Kokkonen päättivät podcasteissaan sukeltaa kristillisen mystiikan historiaan ja siihen, miten nykyhihminen voisi kohdata Jumalan hiljaisuudessa.

– Meille molemmille olennaisinta on koko kristinuskon sanaton kokemus Jumalasta. Halusimme kertoa siitä ja pohtia sitä ymmärrettävästi.

1970-luvulla Yhdysvalloissa trappistimunkit pohtivat, miten sanattoman rukouksen perinnettä voisi opettaa nykyihmisille. Luostarielämässä mieli hiljenee vähitellen, mutta kuinka pysähtyä keskellä kiireistä arkea? Onko pyhän kokemiselle oikotietä?

Samaa pohtivat Pesonen ja Kokkonen. Podcastissa puhutaan paljon sanattoman rukouksen harjoittamisesta, varsinkin trappistien kehittämästä sydänrukouksesta. Toinen aihe on se, miltä kristinusko sanattoman mystiikan valossa näyttää.

– Parissa uudemmassa jaksossa keskustelu polveutuu koskemaan myös armoa, Raamattua ja omia hengellisiä polkujamme. Sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Uskon vilpittömyyteen ja innostuneisuuteen.

MONET SEURAKUNNAT ovat aktivoituneet podcastien ja erilaisten äänitemuodossa julkaistujen teologisten tuumailutuokioiden julkaisemisessa.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Ristiriita-podcastissa väitellään kristikansaa jakavista näkemyseroista, Kouvolan seurakuntien podcastissa nostetaan esiin seurakuntien monipuolista työntekijäkaartia ja Kirkko Oulussa -podcastsarja pohtii näkökulmia elämästä ja kuolemasta.

Vaikuttaa siltä, että kymmenet seurakunnat ovat löytäneet uuden tavan välittää hengellisiä pohdintoja ja kuvia seurakunnan arjesta. Taso vaihtelee, mutta on hienoa, että rimaa ei ole kohotettu korkeuksiin. On tervettä, että seurakunnat voivat kiivaan kilpailun aikana muistuttaa tavallisemmasta rytmistä, luonnonläheisemmästä ilmaisusta ja hiomattomuudestakin.

Niille, jotka pohtivat oman podcastin tekemistä Pesosella on vinkki valmiina.

– Uskon vilpittömyyteen ja innostuneisuuteen. Sitä pitää tehdä, mikä itseä ihan todella kiinnostaa.

Kirkosta metsään – mystiikkaa etsimässä. Kuunneltavissa eri podcast-palveluissa sekä osoitteessa turunseurakunnat.fi.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Edellinen artikkeliEnkeleitä lapsesta lähtien nähnyt Lorna Byrne on hyvin erikoislaatuinen hengellinen kirjailija: ”Rakkaus voittaa kaiken. Tiedä aina, että Jumala ja enkelit ovat kanssasi”
Seuraava artikkeliKolumni: Mielen sairautta vai psyykkistä työtä?

Ei näytettäviä viestejä