Haastatteluajankohtaa sopiessa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan urkuri Anu Pulkkisella piti olla hieman rauhallisempi viikko. Sovittu aika osui kuitenkin presidentti Martti Ahtisaaren hautajaisia edeltävälle päivälle. Pulkkinen pujahtaa tuomiokirkon harjoituksista kappelin neuvotteluhuoneeseen haastatteluun. Tunnelma on odottavan jännittävä historiallisen tapahtuman äärellä.

– Rehellisesti sanottuna en ole kerennyt fiilistellä ja tunnelmoida tulevia tilaisuuksia. Tämä on ollut niin hektistä. Työni on ollut sitä, että tee ja mene, soita ja yritä pysyä kartalla, syyskuussa uudessa virassaan aloittanut Anu Pulkkinen kertoo.

Pulkkinen ei anna kiireen näkyä ulospäin. Takana on perustyön lisäksi valtakunnallisten poikakuoropäivien messu, pyhäinpäivän ohjelmisto, itsenäisyyspäivän ekumeenisen juhlajumalanpalveluksen viimeistelyä sekä valtiopäivien avajaisten suunnittelua. Pulkkinen on kerännyt tabletilleen kansiot eri ohjelmistoista ja harjoitellut niitä jokaisessa mahdollisessa välissä.

Työn arki on ollut uuden opettelemista ja ison organisaation hahmottamista. Pehmeä lasku on ollut kaukana. Toisaalta Pulkkinen kokisi hyytyvänsä, jos haasteita olisi liian vähän. Uusi asunto löytyi viiden minuutin kävelymatkan päästä.

– Minussa asuu pieni kaupunki-ihminen. Uusi työnkuva on sitä, mitä hain. Olen saanut soittaa.

Helsingissä on Pulkkisen mukaan vielä enemmän mahdollisuuksia ja upeita yhteistyökuoroja kuin edellisessä työpaikassa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnassa.

– Siellä oli kaikki samat asiat, mutta hieman pienemmässä muodossa.

ENSIMMÄISEEN ITSENÄISYYSPÄIVÄN juhlajumalanpalveluksen kokoukseen Pulkkinen osallistui etäyhteydellä toukokuussa. Samalla se oli pikkuhiljaa irtautumista Kuopiosta. Hän haluaa katsoa ensimmäisen vuodenkierron uudessa työssä, ennen kuin tekee itse mahdollisia muutosehdotuksia.

– Kirkkovuodessa ja isoissa juhlissa on tiettyjä asioita, joita ei kannata liiaksi yrittää miksikään erikoiseksi muuttaa. Ihmiset haluavat tietyt klassiset virret ja tietyn tunnelman. Esimerkiksi jouluun kuuluu Maa on niin kaunis ja itsenäisyyspäivään suomalainen musiikki.

Erityisesti hän on nauttinut yhteistyöstä Cantores Minores -poikakuoron kanssa.

– On ihan huikeaa istua ja soittaa 150 pojan keskellä. Virret kajahtavat, ne pojat osaavat, Pulkkinen luonnehtii.

Hakuilmoituksen nykyisestä virastaan Pulkkinen huomasi kolmisen viikkoa ennen hakuaikaa. Hän ehti työskennellä 27 vuotta Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kirkkomuusikkona, urkurina vuodesta 2011.

– Minulla oli alitajunnassa ajatus, tässäkö tämä nyt on. Vieläkö olisi jotain, millä haastaisin itseäni. Oleellisinta oli, rohkenenko hakea.

Toisaalta Pulkkinen viihtyi hyvin työssään, eikä hän ollut ajatellut lähtevänsä muualle. Kuitenkin hän kaipasi itsensä uudistamista. Kahden viikon pohdinnan jälkeen hän oli valmis jättämään hakemuksen.

– Mietin, että jos nyt en hae, en koskaan tee sitä. En kuvitellutkaan tulevani valituksi. Valinta oli alkuun shokki ja järkytys. Tajusin joutuvani oikeasti lähtemään Kuopiosta.

Uuteen ajatukseen tottuminen oli aaltoliikettä kuplivasta ilosta huoleen käytännön asioiden järjestymisestä. Koti ja perhe ovat Kuopiossa.

– Tein irtautumismatkaa suunnitellessa ja valmistellessa Urkumusiikkia matkani varrelta -lähtökonserttiani kesäkuussa. Siitä tuli itselleni tosi tärkeä työstämisväline.

ANU PULKKINEN aloitti pianonsoiton ekaluokkalaisena vajaan tuhannen asukkaan Halsualla Keski-Pohjanmaalla. Suvussa ei ollut musiikkitaustaa. Koti oli perusluterilainen, perhe kävi kirkossa muutaman kerran vuodessa. Rippikoulussa Vetelin Aittaniemessä kanttori kysyi, haluaisiko hän soittaa leirijumalanpalveluksen vanhempien vierailupäivänä. Pulkkinen suostui.

– Rippikoulun jälkeisenä vuonna minulta kysyttiin, teenkö kanttoreiden vapaapäivien ja lomien sijaisuuksia. Menin kevättalvella istumaan kirkkoon, istuin messussa parvella ja tein tarkkoja muistiinpanoja siitä, mitä kanttori teki.

Työ on vienyt häntä. Pulkkinen kokeekin ajautuneensa alalle.

– Lukiossa ajattelin, etten missään tapauksessa halua opiskella kirkkomusiikkia. Minua kiinnosti lääkärin ja eläinlääkärin työt sekä matemaattiset alat.

Lukion jälkeen hän kuitenkin päätyi hakemaan Sibelius-Akatemiaan ja aloitti opinnot Kuopion yksikössä. Jo kolmannella vuosikurssilla häneltä kysyttiin kiinnostuksesta työskennellä silloisten urkuri Eero Väätäisen ja kanttori Pertti Rusasen kanssa Kuopion tuomiokirkossa. Se oli menoa.

Kuopiossa seurakuntalaiset tunsivat Pulkkisen ja hän heidät. Työ oli tuttua ja turvallista, välillä hän on kaivannutkin sen selkeyttä ja yksinkertaisuutta.

Pulkkinen pitää itseään etuoikeutettuna työpaikkojensa suhteen. Kuopiossa vuosia jatkunut iltamusiikkisarja kesäisin oli Pulkkiselle kiva, mutta työläs.

– Käytännössä olin taiteellinen johtaja ja toimitusjohtaja, mainostaja, kaikkea mahdollista. Pyöritin yksin koko sarjaa.

Helsingissä on Helsingin Urkukesä -festivaali, jolla on oma toimikunta ja hallitus.

– Tuli tunne, voiko tämä olla näin helppoa.

Helsingin tuomiokirkon urkujen kanssa Pulkkinen elää vielä tutustumisvaihetta. Kuva: Jukka Granström

Kuopiossa Pulkkinen vastasi myös urkujen huoltosopimuksista ja tuomiokirkon urkujen täyspuhdistuksen sekä soitinhankintojen kilpailutuksista; instrumentti tuli tutuksi monesta näkökulmasta.

Mitä Helsingin tuomiokirkon Marcussen & Sønin valmistamiin pääurkuihin tulee, Pulkkinen elää vielä tutustumisvaihetta.

– Minulla on niin hyvä pitkä suhde Kuopion Bruno Christensen & Sønner Orgelbyggerin urkujen kanssa. Sillä soi ihan kaikki musiikkilajit. Se on tehty erityisen hyvistä materiaaleista ja on ihmeellisen onnistunut soitin. Se ei temppuile.

VAIKKA PULKKINEN ehti asua pitkään Savossa, pitää hän itseään edelleen pohjalaisena. Helsinkiin ja mukavaan työyhteisöön on ollut helppo sopeutua. Hän odottaa, että ehtisi myös itse käymään konserteissa.

Työnsä ytimenä Pulkkinen pitää messuja. Niissä hänen huomionsa kiinnittyy rytmiikkaan, oma rytmi on reipas.

– Messut ovat minulle henki ja elämä. Kaikki muu tulee niiden jälkeen. Mietin, mistä messu alkaa, mihin se päättyy, mistä edetään mihinkin. Se on ollut minulle herkku, josta nautin.

Täysillä tekeminen viimeiseen asti on Pulkkiselle tärkeää.

– Minun armollisuuteni on siinä, etten jää katsomaan taaksepäin.

Niin omalla uralla kuin muussakin elämässä urkurille on ollut olennaista jatkuva muutos.

– Olen antanut itselleni luvan muuttua jopa mielipiteissäni. Tänä päivänä soitan sellaista vihkimusiikkia, jota en vastavalmistuneena olisi suostunut soittamaan. Meille on tullut nykykäyttömusiikki ja viihteellisempi näkökulma. Ajattelen, että eiköhän saman katon alle mahdu kaikkea.

Kuka?

Anu Pulkkinen, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan urkuri

Kuuntelen ympäristöäni, koska se määrittelee työssäni, mitä milloinkin teen.

Luen monipuolisesti, tyhjentääkseni aivot ja irtautuakseni töistä.

Toivon, että tähän työhön hakeminen oli oikea ratkaisu, jonka aika tulee näyttämään.

Lue myös:

Näkökulma: Siksi tänään Martin päivänä itketti niin paljon

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!