Mitä sanottavaa italialaisella vuonna 1983 kirjoitetulla avioliittokomedialla on nyky-Suomessa? Paljonkin, sillä avioliitosta on keskusteltu viime vuoden aikana enemmän kuin vuosiin. Ensin kiivasta mielipiteenvaihtoa tasa-arvoisesta avioliittolaista, sitten kohistiin ensitreffeistä alttarilla.
Helsingin kaupunginteatterin Avoin liitto naurattaa aiheen ympärillä ja hämmentää osaltaan keskustelua. Liina Lymi ja esityksen ohjaaja Pekka Strang ovat sovittaneet ja lokalisoineet Dario Fon ja Franca Ramen tekstiä nykyaikaan. Kaikkineen lopputulos on hauska ja viihdyttävä, tunnin ja vartin mittainen teatteri-iloittelu, jolla on myös vakavampi sanoma.
Riitta Havukaisen esittämän naisen ja Sixten Lundbergin esittämän miehen avioliitto on niin sanottu avoin liitto eli vieraissa saa käydä, mutta rehellinen pitää olla. Käytännössä liitto on avoin vain toiseen suuntaan, mies kertoilee vaimolleen tyttöystävistään. Mutta avioliitto on tärkeä ja pyhä instituutio, vaikka itsemurhalla uhataan puolin ja toisin.
Vasta kun nainenkin alkaa löytää uusia suhteita, mies havahtuu: se ei tunnu mukavalta ja avoimuus suorastaan loukkaa. Parisuhde ei käytännössä olekaan win-win vaan jonkinlaista nollasummapeliä. Näkökulma on avoimen feministinen.
Dario Fon teatteri on koomista, nopeaa, sivaltavaa, pomppivaa sekä samalla kertaa piikikästä ja sydämellistä. Pekka Strangin ohjaus tavoittaa hetkittäin sylttytehtaan eli esitys ei ole yleinen avioliittodraama, vaan nimenomaan Dario Fon teatteria. Franca Ramen osuus on tiukka naisnäkökulma ja suorasukainen teksti. Aikanaan esitys oli K18, mutta joutui silti italialaisen sensuurin hampaisiin
Suomalaisessakin versiossa on jäljellä muutama katolisuuteen liittyvä koomis-pilkallinen ele, joka ei täällä aiheuta naurua kummempaa. Näin aika ja paikka vaikuttavat tekstiin ja sen vastaanottoon.
Yhtä kaikki, olipa mukava nähdä folaista teatteria pitkästä aikaa, vaikkakin selkeästi tähän päivään tuotuna ja suomalaistettuna. Nauroin vapautuneesti. Esitys tuntuu väittävän että parisuhteen yhteiset sopimukset voivat olla myös yksipuolisia sopimuksia.
Kuvat: Helsingin kaupunginteatteri