Tämän vuoden alussa Porin rannikkoalueen seurakunnat Pihlava, Ahlainen ja Reposaari lakkautettiin. Niistä muodostettiin yksi uusi Meri-Porin seurakunta.
Seurakuntaliitokset ovat aiheuttaneet paljon ahdistusta ympäri Suomen. Porissa prosessi oli harvinaisen sopuisa, vaikka alueiden työkulttuureiden yhtenäistämisessä onkin vielä tekemistä eikä muutoksen koko syvyys aukene työyhteisölle nopeasti.
Meri-Porin seurakunnan kirkkoherra Heimo Hietanen avaa Kotimaa Pro:lle ja lukijoille, mitä asioita on huomioitava, jotta seurakuntaliitoksella on edellytykset onnistua.
1. Liikkeelle avoimesti ja pienimmän aloitteesta
On tärkeää, että seurakuntaliitoksen tunnusteluun lähdetään avoimesti, ilman minkään ryhmän erityistä agendaa. Kaikkien osapuolten näkemykset on huomioitava tasa-arvoisesti. Pienen ja suuren seurakunnan näkökulmat otetaan yhtä vakavasti jokaisessa prosessin vaiheessa. Neuvottelujen lopputulos ei saa olla ikään kuin ”tiedossa”, vaan eri vaihtoehtoja on voitava punnita aidosti.
Porissa kolmesta liittyneestä seurakunnasta pienimmän eli Reposaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto lähetti suuremmalle Pihlavan seurakunnalle ehdotuksen, voitaisiinko Porin rannikkoalueelle miettiä yhteistä seurakuntaa. Tukea ajatukselle tuli Ahlaisten ja Reposaaren seurakuntien piispantarkastuksen yhteydessä myös piispa Kaarlo Kallialalta. Missään vaiheessa iso seurakunta ei ollut syömässä pienempää.
2. Edetään pienin askelin ja riittävän hitaasti
Valmisteluryhmässä ei pidä runnoa mitään päätöksiä läpi nopeasti ja äänestämällä. Neuvotteluissa on edettävä niin hitaasti, että yhteinen näkemys asioista löytyy. Prosessia kiirehtimässä ei saa olla ulkoista painetta.
Meri-Porin tapauksessa osa valmisteluryhmän jäsenistä vastusti aluksi selkeästi itsenäisen oman seurakuntansa lakkauttamista. Riittävän hitaan, aidon neuvotteluprosessin tuloksena he tulivat toisiin ajatuksiin.
Myös työntekijöillä on hyvä olla riittävästi aikaa tottua ajatukseen toimintojen yhdistämisestä. Uutta toimintaorganisaatiota on hyvä luoda harkiten ja pohtia yhdessä uudistuvaa työkulttuuria.
3. Äärimmäisen suuri avoimuus tiedottamisessa
Jokaisen valmisteluryhmän palaverin jälkeen työntekijöiden on saatava tarkka tieto neuvottelujen sisällöistä. Myös kaikkien seurakuntien neuvostojen on saatava muistiot jokaisesta tapaamisesta. Sekä seurakuntien oman tiedotuksen että julkisten tiedotusvälineiden välityksellä on hyvä antaa jatkuvasti ajantasaista tietoa prosessista myös riviseurakuntalaisille.
Porissa seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja kutsui jo prosessin varhaisessa vaiheessa Heimo Hietasen selostamaan käytyjä keskusteluja, jolloin mikään asia ei tullut kenellekään puun takaa. Yhtymävaltuusto edustajista muodostettiin prosessin sparrausryhmä, joka saattoi ottaa joka vaiheessa kantaa siihen, ovatko suunnitelmat yhtymän näkökulmasta realistisia.
Henkilöstön kuulemiset kirjattiin ylös ja seurakuntalaisille järjestettiin avoimet kuulemistilaisuudet jokaisen kolmen seurakunnan alueella. Kuulemistilaisuuksiin osallistui myös Satakunnan Kansan toimittaja, joka raportoi niistä laajasti. Pelot ja epäluulot sai lausua ääneen ja niihin myös vastattiin perusteellisesti.
4. Laajan hallinnollisen verkoston muodostaminen alusta asti
Prosessille on eduksi, että mukana ovat alusta alkaen kaikki hallinnolliset osapuolet eli yhdistymistä kaavailevien seurakuntien luottamuselimet sekä mahdollinen yhtymähallinto. Omaan tuomiokapituliinkin on hyvä olla yhteydessä ajoissa, tunnustellen mahdollisia aikatauluja. Kirkkohallituksesta saa neuvoja ja ohjeita erityisesti prosessin muodollisiin seikkoihin liittyen.
5. Nimi-kysymys on keskeinen
Oma seurakunta määrittää usein ihmisen paikallista identiteettiä. Kun seurakuntia yhdistetään, on varottava puhetta siitä, että pieni seurakunta liitetään suurempaan. Viisaampaa on lakkauttaa kaikki seurakunnat ja perustaa tyhjältä pöydältä uusi yhteinen seurakunta, jonka nimi ei ole minkään lakkautetun seurakunnan nimi.
Porissa uuden seurakunnan nimestä keskusteltiin vilkkaasti sekä työntekijöiden että seurakuntalaisten kesken. Kuulemistilaisuuksissa tai sähköpostitse sai ehdottaa nimiä. Lopulta nimeksi hyväksyttiin ohjausryhmän ehdotuksesta Meri-Porin seurakunta. Nimi kuvastaa uutta seurakuntaa ja on tyylillisesti linjassa yhtymän muiden seurakuntien nimien kanssa.
6. Omat diakoniatyöntekijät ja seurakuntamestarit jatkavat alueilla
Vaikka Meri-Porin kaltaisessa noin 8000 jäsenen seurakunnassa ei ole mielekästä tehdä varsinaista aluetyötä, pysyivät alueilla entiset tutut diakoniatyöntekijät ja vahtimestarit. Jokaisella alueella on myös pappi, joka on perehtynyt hiukan enemmän juuri oman alueensa asioihin ja toimii osaltaan alueellaan kirkon kasvona. Liitosprosessissa kukaan ei menettänyt työpaikkaansa.
Luottamushenkilöille Meri-Porissa on aluetoimikunnat.
Kuva: Maija-Leena Seppälä. Meri-Porin seurakunnan historian ensimmäinen messu 1.1.2015 oli piispanmessu Ahlaisten kirkossa. Se alkoi ristikulkueella. Kulkueristiä kantoi Matti Säämäki, alttarille tulevia kynttilöitä toivat Johanna Laiho ja Anne Saarinen. Evankeliumikirjan toi Meri-Porin nuorin luottamushenkilö Oskari Penttilä.