Tampereella linjaus seurakunnan työntekijöiden vaalikampanjoinnista

Tampereen seurakunnat on julkaissut ohjeistuksen kevään eduskuntavaaleissa ehdolla oleville työntekijöilleen. Yhteisen kirkkoneuvoston aloitteesta syntyneissä ohjeissa muun muassa kielletään työsähköpostin käyttö kampanjoinnissa ja vaalimainonta seurakuntayhtymän medioissa.

Tampereen seurakuntayhtymän hallintojohtajan Matti Ilveskosken mukaan työsähköpostia ei saa käyttää esimerkiksi vaali-ilmoituksessa yhteystietona. Muutkin kampanjointiin liittyvät asiat tulisi hoitaa toisesta sähköpostiosoitteesta.

– Ehdokkailla on varmaan myös oma henkilökohtainen sähköpostiosoite, jota käytetään näihin tarkoituksiin. Ensisijaisesti ohje tarkoittaa sitä, ettei työosoitteesta lähetetä vaalimainontaa, Ilveskoski sanoo.

Ilveskoski ei ole kuullut, että seurakunnat olisivat muualla laatineet ehdokkaille kirjalliset ohjeet.

Tampereen yhteinen kirkkoneuvosto hyväksyi ohjeet 10.3.2011

– Ehdokas ei saa esiintyä seurakuntayhtymän medioissa vaali-ilmoituksin.

– Seurakuntayhtymän tiloihin ei saa asettaa jakoon eikä ilmoitustauluille kiinnittää poliittisia ilmoituksia tai mainoksia.

– Poliittisia tilaisuuksia ei ilmoiteta seurakuntayhtymän medioissa eikä tapahtumakalentereissa.

– Seurakuntayhtymän tiloja ei anneta eikä vuokrata puoluepoliittisiin tilaisuuksiin, ellei kaikkien eduskuntapuolueiden edustajia ole kutsuttu paikalle.

– Seurakuntayhtymä ei osallistu ehdokkuudesta koituviin kustannuksiin.

– Normaali viran- tai tehtävänhoitoon liittyvä julkisuus on mahdollista myös ehdokasaikana.

– Seurakuntayhtymän sähköpostia eikä sisäistä postia saa käyttää poliittiseen toimintaan.

– Ehdokas saa käyttää vaalimainonnassaan virkatehtävästään johtuvaa ammattinimikettä

– Ehdokkaan mainonnassa voidaan tuoda esiin hänen ansioitaan työ- tai virkauralla.

– Hyvän tavan vastaista on laatia mainonta siten, että se luo sellaisen vaikutelman, jonka mukaan seurakuntayhtymä olisi taustalla toimeksiantajana.

Edellinen artikkeliKirkoista löytyy hopeisia design-aarteita
Seuraava artikkeliJapanin katastrofi nousee esiin yhteydenotoissa Palvelevaan puhelimeen

Ei näytettäviä viestejä