”Tämä on kunnia” – Musliminäyttelijä Jeesuksen roolissa

National Geographic julkaisee tänä vuonna Jeesuksesta kertovan Killing Jesus -elokuvan. Jeesuksen rooliin on kiinnitetty libanonilaistaustainen Haaz Sleiman. Musliminäyttelijä toteaa, että Jeesuksen esittäminen on hänelle kunnia ja muistuttaa, että islamissa kunnioitetaan Jeesusta profeettana.

– Muslimiksi kasvatettuna minulle on kunnia esittää häntä. Hänen opetuksensa ovat tehneet minuun vaikutuksen, Haaz Sleiman sanoi Entertainment Weeklylle.

Sleiman arvelee, että myös Jeesus hyväksyisi muslimin näyttelemään itseään. Hän kertoi myös rakkauden olleen ensimmäinen tunne, kun häntä pyydettiin Jeesuksen rooliin.

– Tunsin vain rakkautta siinä hetkessä. Hän on vaikuttanut minuun voimakkaasti ennen roolin saamista, eikä ole mitään sitä voimakkaampaa. Se johdattaa minua tällä matkalla.

Marokossa kuvattu Killing Jesus perustuu Fox tv-kanavalla esiintyvän Bill O’Reillyn kirjaan. Elokuvassa nähdään muun muassa radiopsykiatri Frasierina tunnettu Kelsey Grammar Herodeksen roolissa sekä vampyyrisarja True Bloodista tuttu Stephen Moyer Pilatuksena.

Christian Today

Katso elokuvan traileri

Lue myös:

Duudson-Jukka on Iron Sky-elokuvan Jeesus

Edellinen artikkeliHerää Valvomaan on nyt Elämä
Seuraava artikkeliJokainen EU-kansalainen antaa kehitysapua 8 sentillä päivässä

Ei näytettäviä viestejä