Sixten Korkman julkaisi uuden kirjansa Talous ja humanismi (Otava) silläkin uhalla, että ekonomistit pettyisivät yhtälöiden puuttumiseen. Yhtä hyvin Korkman tiedostaa, että myös humanistit saattavat kokea hänen astuneen tontilleen. Kirja oli kuitenkin kirjoitettava, sillä Korkmanin mukaan ekonomistit puhuvat liian vähän arvoista.

– Kaikki sai alkunsa, kun ostin sattumalta Max Weberin klassikkokirjan, jossa puidaan protestanttisen reformaation vaikutusta kapitalismin syntyyn.

Korkman tahtoi keskittyä siihen, miten ideat muokkaavat maailmaa.

– Uskonnot ja arvot vaikuttavat siihen, millaisia näkemyksiä yhteiskunnassa omaksutaan valtion, yksilön ja markkinatalouden keskinäisistä suhteista.

Uutuusteos keskittyy tarkastelemaan markkinatalouden ja kapitalismin juuria.

– Protestanttinen reformaatio teki aikanaan taloudelle tilaa. Se loi välillisesti elintasoa meille kaikille. Tuo tie on kuitenkin vienyt liian pitkälle.

Korkman leikittelee Hegelin dialektiikalla ja kertoo, miten ihmiskunta on siirtynyt oivalluksesta toiseen. Jos ensimmäinen teesi oli vaatimattomuus ja pyyteettömyys, elämme nyt todeksi kovan kilpailun ja kulutuksen antiteesiä.

– Alkaisi olla jo synteesin vuoro. Hyperkapitalismi johtaa liiallisuuksiin ja monessa paikassa eriarvoisuus on mennyt aivan liian pitkälle. On oikeutettua puhua uusliberalismin älyllisestä ja moraalisesta haaksirikosta.

Tämä haaksirikko on Korkmanin mukaan myös modernin populismin taustalla, sillä pahoinvoivat ihmiset kokevat joutuneensa uhrattavaksi eliitin alttarille.

– Joka sekunti syntyy kaksi lasta. Meidän tulisi nyt keskittyä siihen, millaiseen yhteiskuntaan he syntyvät.

Taustalla maallistunut luterilaisuus?

Uskonnon vaikutus yhteiskuntamuotojen ja talousjärjestelmien taustalla kiehtoo Korkmania. Siksi uuden kirjan ensimmäinen osa pyrkii muodostamaan yleisesityksen kristinuskon vaikutuksista talouteen ja yhteiskuntiin.

– On hyvin vaikeaa arvioida, kuinka paljon esimerkiksi luterilaisuus on vaikuttanut pohjoismaiseen ajatteluun ja yhteiskuntaan. Totta kai se vaikuttaa monen ilmiön taustalla, onhan sitä iskostettu kansan päähän viidensadan vuoden ajan.

Pohjoismaisen kehityksen pohjavireenä Korkman pitää maallistunutta luterilaisuutta. Tällainen arjen luterilaisuus näkyy asenteissa ja käsityksissä. Työn tekeminen on moraalinen velvollisuus, eikä työn hedelmien tule palvella pelkästään tekijää vaan myös ympäröivää yhteiskuntaa. Tähän vastuunkantoon lukeutuvat myös yhteisvastuun ja naapuriavun käsitteet.

– Työtä pidetään itseisarvona. Lisäksi sitä tulisi tehdä kultaisen säännön hengessä.

Luterilaisuus on saattanut vaikuttaa myös ihmisten kuuliaisuuteen lain edessä.

– Kun asuin Brysselissä, niin sikäläinen jalankulkija ei odottanut punaisen valon vaihtumista vihreäksi. Suomalainen kävelijä kyllä odottaa.

Korkman välttää kuitenkaan esittämästä voimakkaita väitteitä siitä, mikä on luterilaisuuden todellinen vaikutus suomalaisten arvoihin ja pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin.

– Monet tutkijat ovat puhuneet tästä viime aikoina. Väite on spekulatiivinen ja hyvin vaikeasti todistettavissa. Mutta vaikka se ei olisikaan niin voimakas taustatekijä, sanoisin italialaisen sananlaskun sanoin – jos se ei ole totta, on se ainakin hyvin keksitty.

Ihmisen arvokkuutta tulee puolustaa

Korkman kertoo saaneensa kirjoituksistaan kiitosta, mutta myös kritiikkiä. Kritiikkiä tuli erityisesti vähän aikaa sitten, kun hän kirjoitti kristinuskon myönteisistä vaikutuksista Helsingin Sanomiin.

– Kritisoijat sekoittavat liian usein kristityt ja kristinuskon. Valitettavasti kristityt ovat syyllistyneet suureen määrään raakuuksia, mutta ei sitä kaikkea voida kristinuskon nimiin laittaa. Se ei ole oikein.

Korkman kertoo kokeneensa sympatiaa monia kirkon kannanottoja kohtaan. Nimeltä hän mainitsee kaksi emerituspiispaa, John Vikströmin ja Kari Mäkisen. Korkman ei kuitenkaan kannusta kirkkoa lähtemään mukaan kaikkiin keskusteluihin.

– Kirkon tulee olla myös varovainen kannanotoissaan. Papin koulutuksen saaneella henkilöllä ei välttämättä ole erityisen hyviä edellytyksiä antaa talous- tai yhteiskuntapoliittisia suosituksia.

Korkman pitää silti tärkeänä, että kirkko puhuu arvoista. Arvoista muistuttamisen kautta kirkollekin löytyy sijansa yhteiskunnallisesta keskustelusta.

– Ei ole ikinä väärin kantaa huolta niistä, jotka ovat heikommassa asemassa.

Kirjan loppusanat Korkman on otsikoinut ”Lopuksi: Credo”. Niissä hän summaa näkemyksensä siitä, mikä on tärkeää.

– Me tarvitsemme eettisen lähtökohdan kaikelle. Minä itse en usko yli-inhimillisiin voimiin, mutta minua kiehtoo ihmisen taipumus uskoa, Korkman sanoo.

Omaksi uskonkappaleekseen Korkman kertoo sen, että ihmisten tulisi oppia kunnioittamaan toisiaan.

– Lähden liikkeelle ihmisen arvokkuudesta ja sen kunnioittamisesta. Se on hyvä lähtökohta. Vaikka se ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia, se johtaa silti varmasti kaikkien kannalta parempaan maailmaan.