Malmin kirkkoherra Pertti Simola ajoi opiskeluaikana taksia viisi vuotta. Kun kyytiin nousi vahvassa humalatilassa ollut asiakas ja tälle selvisi, että kuljettaja on opiskelija, Simola kertoi opiskelevansa matematiikkaa.
Nimittäin jos asiakkaalle olisi selvinnyt, että hän on teologian ylioppilaan ja tulevan papin kyydissä, keskustelu olisi voinut ajautua vähemmän toivottaville urille.
– Opin kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja tulemaan heidän kanssaan toimeen, Simola summaa liki neljän vuosikymmen takaisen työn plussapuolta.
– Samoista taidoista ei papin työssä ole koskaan haittaa.
*
Pertti Simola on jäämässä eläkkeelle lokakuun alussa. Hän 65-vuotias, mutta tullut kirkkoherraksi vielä aikana, jolloin eroamisiäksi määriteltiin 70 vuotta.
– Tuntuu, että olen työni tehnyt. Seurakunnalla on edessään isoja muutoksia, eikä olisi reilua olla käynnistämässä niitä ja jäädä kesken prosessin eläkkeelle. Pitää antaa nuoremmille tilaa tarttua toimeen.
Pertti Simola tuli heti valmistuttuaan Malmin seurakunnan palvelukseen papiksi 39 vuotta sitten. Kirkkoherrana hän on ollut 26 vuotta.
Simola muistaa vielä päivän, kun hän soitti tuomikapituliin ja tiedusteli, kuinka monta hakijaa kirkkoherranvirkaan oli. Heitä oli kolme, mikä tarkoitti, että hän sai vaalisijan vaikka oli nuori ja kokemus vielä vähäinen.
Silloin Malmi oli Suomen suurin seurakunta. Syynä vähäiseen hakijamäärään oli Simolan arvauksen mukaan käynnissä ollut keskustelu seurakunnan pilkkomisesta.
Seurakuntaa ei pilkottu, mutta se ei enää ole Suomen suurin seurakunta, vaan sen tittelin on saanut Jyväskylän seurakunta alueliitosten ansioista. Enimmillään Malmin seurakunnassa oli vuonna 2002 jäseniä 62 000. Sen jälkeen jäsenmäärä on laskenut ja on nyt 55 000.
– Kysymys Suomen suurimmasta seurakunnasta ei ole tärkeä.
*
Rippikoulu Oulunkylässä ja sitä seurannut aika seurakunnan nuorissa oli Pertti Simolle kahdellakin tavalla kohtalokas. Ensinnäkin hänessä kasvoi vakaumus ryhtyä lukemaan teologiaa. Papin työ tuntui myös luontevalta kutsumukselta.
– Seurakunnan nuorisotyön hengellisyys oli viidesläisesti virittynyttä. Siitä jäi ajatus Raamatun tärkeydestä ja sen lukemisesta. Luin yliopistossa nimenomaan eksegetiikkaa. Tosin en nykyisin ryhdy kehumaan raamatunlukuaktiivisuudella, Simola tunnustaa.
Opiskeluaikaan 1970–77 sattui myös opiskelijapolitiikan kärjistymisen vuodet. Niihin rientoihin Simola ei osallistunut, mutta ei myöskään viidesläisyyden järjestötoimintaan.
Toinen kohtalokas asia Oulunkylän seurakuntanuorissa oli Sinikan, nykyisen vaimon tapaaminen. Sinikka Simola valmistui nuorisonohjaajaksi ja työskenteli vuosia naapuriseurakunnassa Pakilassa.
Simoloilla on neljä poikaa, joista yksi kuoli 18-vuotiaana liikenneonnettomuudessa.
– Siunasin hänet hautaan. Se oli kova paikka. Sanoin Sinikalle puhetta valmistellessani, että itken nyt, niin pystyn sitten arkun äärellä toimimaan.
Pertti Simola muistaa, että ensimmäisenä jouluna hänen poikansa haudalla oli satakunta kynttilää, kun kaverit olivat tulleet muistamaan.
– Hautajaiset olivat avoimet ja saattoväkeä paljon. Nykyisin valitettavan usein hautajaiset ovat pieniä ja paikalla vain kourallinen omaisia ja ystäviä.
Simola sanoo olevansa hyvillään, että pystyi melko tuoreeltaan kertomaan poikansa kuolemasta sekä työyhteisössä, luottamustoimissa sekä esimerkiksi Rotary-klubissa.
– Sanoin, että minulle voi edelleen puhua työasioista, mutta jos en jaksa, niin kerron sen. Suru ja ikävä kestävät aikansa. Elämä on otettava vastaan sellaisena kuin se tarjotaan.
*
Pertti Simola kuvaa työuraansa kaarena seurakuntapapista kirkon byrokraatiksi. Paitsi suuren seurakunnan kirkkoherra, hän on ollut myös Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja sekä kirkolliskokouksen jäsen. Kirkolliskokouksessa Simola oli 16 vuotta ja koko ajan talousvaliokunnassa, osan aikaa sen puheenjohtajana.
Kerran hän laski kalenterista, että puolen vuoden aikana oli 110 kokousta.
– Kaikissa töissäni olen kokenut olevani pappi ja toimivani sen eteen, että kirkon työ voisi toteutua mahdollisimman hyvin.
Kirkolliskokouksen ongelmaksi Simola sanoo määräenemmistösäännön. Se rampauttaa päätöksentekoa ja johtaa raskassoutuisuuteen, kun melko pieni joukko voi torpata uudistuksia.
Nyt tarvitaan kolmeneljäsosan enemmistö, jotta monia asioita saa eteenpäin. Simolan mukaa nykyistä määrävähemmistöä pitäisi pienentää tai ainakin määritellä järkevämmin asiat, jossa sitä käytetään.
Esimerkiksi kanta samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ei muutu nykyisessä kirkolliskokouksessa, vaikka keskustelu käy vilkkaana ja paine uusiin linjauksiin on kova.
– Olen varmaan ainoa kirkolliskokousedustaja, joka ei ole käyttänyt yhtään puheenvuoroa parisuhdekysymyksistä. Tuntui siltä, että kaikki on jo sanottu.
Simola toivoo kirkolta selkeää ratkaisua siihen, kuinka ensi vuoden keväällä tulee toimia, kun myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton.
– Nyt kirkko on nyt ikään kuin tyhjän päällä. Papiston pitäisi sitoutua kirkon linjauksiin, ja sen pitäisi koskea kaikkea muutakin, kuten sitä, keitä hyväksytään kummeiksi.
Simola on varma, että vaikka kirkko ilmoittaa, että se ei vihi samaa sukupuolta olevia avioliittoon, joku pappi vihkii. Asian jatko ratkaistaan viime kädessä mallisessa tuomioistuimessa.
Päätyi kirkko mihin ratkaisuun tahansa, niin vähintä mitä se voi Simolan mukaan tehdä, on ottaa sateenkaari-ihmiset vakavasti. Heitä on seurakuntien jäsenessä ja työntekijöissä.
– Arjessa asia ei ole lainkaan niin ongelmallinen tai pinnalla kuin mediaa ja somea seuraamalla voisi luulla.
*
Kirkko johon Pertti Simola tuli 1970-luvulla töihin on hänen mukaansa paljossa sama, mutta samalla paljossa erilainen.
– Nyt eletään aivan toisenlaisessa asenneilmastossa. Nyt löytyy paljon kriittisyyttä kirkkoa ja uskontoa kohtaan.
Simola muistaa, että kun hän alkoi pitää rippikouluja, puolet niistä oli iltarippikouluja ja puolet leirejä. Nyt miltei kaikki rippikoulut ovat leirejä.
– Kirkon työntekijäkunta on ikääntymään päin, sillä taloudellisista syistä johtuen menetimme ainakin yhden sukupolven kun virkoja ei laitettu auki. Pelkästään harmaapäinen työntekijäjoukko ei anna hyvää kuvaa kirkosta, vaan tarvitsemme eri-ikäisten työyhteisöjä.
Simola näkee kirkon muutosten jatkuvan, mutta kirkko tulee hänen mukaansa aina olemaan ja kirkon sanoma on aina jollekin joukolle tärkeä ja heitä koskettava. Kirkon talous heikkenee ja toimitiloista joudutaan luopumaan. Seurakuntalaiset saavat ehkä enemmän valtaa ja vastuuta.
– Kirkon jäsenyydestä tulee valinta. Jos ennen piti perustella, miksi eroaa kirkosta, tulevaisuudessa on peruteltava miksi ei eroa.
Suuren seurakunnan johtaminen ei Simolasta ole ollut erityisen vaikeaa, vaikka haasteensa siinäkin on. Työntekijöitä on yli sata, pappeja tällä hetkellä 27.
– Suurempi haaste on sen miettiminen, millä tavalla seurakunta voi olla merkityksellinen alueensa ihmisille ja jäsenilleen. Tämä kysymys ei riipu seurakunnan koosta.
*
Ehkä Perttiä tunnetumpi Simola on kirkossa ainakin suuren yleisön silmissä viime vuosina ollut hänen veljensä Seppo, joka on Helsingin seurakuntien viestintäjohtaja ja Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja.
Seppo Simolan kannanotot ja joskus tölväisytkin ovat nostattaneet harmia ja kiukkua niin helsinkiläisissä seurakuntapäättäjissä kuin kirkon ihmisissä laajemminkin.
– Olen antanut Sepolle kriittistä palautetta, jos hän on mielestäni kirjoittanut tyylittömästi jostain ihmisestä tai ryhmästä. Mutta olen myös antanut kiitosta ja hyvää palautetta. En ole aina hänen kanssaan asioista samaa mieltä.
Pertti Simola kertoo olleensa kiltti koululainen, joka ei koskaan joutunut poistumaan käytävään.
– Mutta yhteisestä kirkkoneuvoston istunnosta jouduin ulos, kun siellä käsiteltiin esitystä veljeni erottamiseksi päätoimittajan paikalta.
Simolan veljeksillä on yhteinen kesämökki Heinolassa. Kumpikin on innokas ravustaja.
Entä mitä Pertti Simola aikoo tehdä eläkkeelle jäätyään?
– Mennä taksikurssille.