Taiteilijakukkulalta löytyy suomalaista kulttuurielämää – katso video!

Hietaniemen hautausmaan hautakortteli V21A on viralliselta niemeltään Taitelijainmäki, mutta yleensä sitä kutsutaan taitelijakukkulaksi. Sinne on haudattu 50 suomalaisen kulttuurielämän vaikuttajaa.

Ensimmäisenä alueelle haudattiin vuonna 1943 Akseli Gallén-Kallela. Silloin ei vielä ollut ajatusta mistään taitelijakukkulasta, vaan Gallen-Kallela sai arvoisensa leposijan. 1950-luvun alussa arkkitehti Elsi Borg suunnitteli erityisen kulttuurielämän vaikuttajien hauta-alueen luonnonmukaisen metsähautausmaan tyyliin.

Aluksi Taiteilijainmäellä oli hautapaikkoja kahdeksan. Myöhemmin 1960-luvulla alutta laajennettiin 18 hautapaikalla ja lopulta paikkoja oli kaikkiaan 50.

Kulttuurin merkkihenkilöillä ja heidän hautamuistomerkeillä on ollut oma tärkeä roolinsa, kun Suomi rakensi itselleen kansallista identiteettiä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella. Suurmiehet ja kansallisen mielenmaiseman kuvaajien muistomerkit paaluttivat historiaa ja itseymmärrystä.

Hautausmaalla kansa tekee näkyväksi paitsi historiaansa, myös arvojaan. Sankarihautausmaat ovat tästä vahva esimerkki. Taitelijakukkula edustaa samaa ajattelua, paitsi että on kyse hengen taistelusta.

Kuva: Olli Seppälä. Taitelijakukkulalle on haudattu myös elokuvatuottaja Pertti ”Spede” Pasanen.

Edellinen artikkeliViisi näkökulmaa kirkolliseen tulevaisuuteen
Seuraava artikkeliMetallimessu täyttää kymmenen vuotta – katso video!

Ei näytettäviä viestejä