Taideleiri ja gospelfestarit keräävät nuoria Ryttylään

Ryttylän Kansanlähetysopistolla pidetään tänä viikonloppuna Nuorten Kesä -gospelfestarit. Monet tapahtumaan osallistuvista nuorista ovat viettäneet menneen viikon Life-taideleirillä, jolla tanssi, musiikki ja erilaiset taide- ja liikuntaharrastukset kulkevat käsi kädessä kristillisyyden kanssa.

Taideleirillä nuoret kokeilevat taitojaan esimerkiksi tanssissa, musiikissa ja teatterissa. Tarjonta on viime vuosina laajentunut, ja nykyään taideleirille mahtuu myös urheilu. Ohjaajina toimivat kristityt ammattilaiset, ja ohjelmaan kuuluu opetuksen lisäksi raamattutunteja ja ylistystä.

Life-taideleiri järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1998 Taiteiden Kesä -nimellä. Leirin konsepti on peräisin kristilliseltä Creative Arts Europe -järjestöltä, joka toimii yhteistyössä Kansanlähetyksen kanssa. Järjestö tukee kristillistä taidekasvatusta ja kristillisten tanssijoiden yhteiskiertueita.

Tänä viikonloppuna järjestettävillä Nuorten Kesä -gospelfestareilla esiintyvät muun muassa Idän Ihmeet, kristillistä reggaeta soittava Kaemo sekä konemusiikkibändi Audile.

Tapahtuman kotisivut

Edellinen artikkeli”Pussy Riot on Suomen Juhannustanssit”
Seuraava artikkeliNooan arkki avautui Hollannissa

Ei näytettäviä viestejä