Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon vuonna 1970 alkanut oppikeskusteluiden sarja päättyi vuonna 2014 siihen, ettei Venäjän ortodoksinen kirkko nähnyt enää edellytyksiä dialogin jatkamiseen.
Syynä oli kirkkojen erilainen näkemys homoseksuaalisuudesta ja suhtautumisesta siihen.
Vuosikymmeniä kestäneen dialogin katkeaminen oli ekumeeninen uutispommi Suomessa ja muuallakin.
Näiden Suomen kirkon niin kutsuttujen venäläisneuvotteluiden päättymisen syitä analysoivat nyt Teologisessa aikakauskirjassa (4 / 2016) Tomi Karttunen ja Heta Hurskainen.
Karttusen artikkeli käy arvioiden läpi dialogin katkeamiseen johtaneet syyt. Hurskaisen artikkelissa tuodaan lisäksi esille kirkkojen väliset näkemyserot itse ekumenian tekemisessä ja toimintakulttuurin erilaisuudessa.
Seuraavassa referoidaan lyhyesti sekä Karttusen että Hurskaisen artikkeleissa esitettyjä johtopäätöksiä tapahtumien kulusta.
Venäläisosapuoli halusi varmistaa käsityksen oikeasta avioliitosta
Tomi Karttusen artikkelissa Oikeutetun erilaisuuden rajoja kerrotaan, miten hienoisia tummia pilviä alkoi kerääntyä dialogin jatkamisen taivaalle jo kolme vuotta ennen kuin ne lopulta katkesivat.
Jo kesällä 2012 oli venäläisosapuoli Moskovan patriarkaatin tiedotteen mukaan ollut huolissaan suomalaisten luterilaisten asenteesta rukoilla samaa sukupuolta olevien parisuhteissa elävien puolesta.
Marraskuussa 2012 Moskovassa käydyissä keskusteluissa venäläinen osapuoli oli huolissaan siitä, että kristillisestä perinteestä oltaisiin poikkeamassa ”esimerkiksi suhteessa homoseksuaalisuuteen”.
Tapaamisessa Venäjän ortodoksisen kirkon ulkoasian johtaja, metropoliitta Hilarion kertoi Venäjän kirkon tiedotteen mukaan, että suomalaiset luterilaiset ovat viisaita eivätkä anna periksi kirkon elämän liberaalin kehityksen kiusauksille.
Huhtikuussa 2013 metropoliitta Hilarion ehdotti kirjeitse Mäkiselle, että kirkot laatisivat yhteisen antropologisen asiakirjan ennen patriarkka Kirillin suunniteltua Suomen-vierailua. Tähän suomalaisosapuoli ei voinut suostua.
Filaret uudisti ehdotuksensa piispa Seppo Häkkisen vieraillessa Moskovassa maaliskuussa 2014. Toisin kuin kirkon johto aikaisemmin, Häkkinen otti yhteisen asiakirjan laatimiseen myönteisen kannan. Sen pohjana olisi Häkkisen mukaan voitu käyttää aiempien dialogien aineistoja, Katekismusta ja kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintöä vuodelta 2010.
Tekstin luonnos esitettiin arkkipiispa Mäkiselle, mutta hän ei pitänyt hyvänä sen lähettämistä etukäteen venäläisten kommentoitavaksi. Häkkisen ja Mäkisen näkemykset erosivat tässä toisistaan.
Valmistelukeskusteluja jatkettiin Turussa kesäkuussa 2014. Siellä Filaret totesi, että dialogi vaarantuisi, mikäli kirkot eivät kykenisi muotoilemaan mitään yhteistä.
Suomalaiset totesivat, että kirkossa on homoudesta erilaisia näkemyksiä eikä sitä yleisesti luonnehdittu sairaudeksi tai synniksi. He muistuttivat myös siitä, että Suomen kirkon opetuksen ja liturgisten kaavojen mukaan avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.
Lopullinen niitti dialogin keskeyttämiseksi tuli Moskovassa 2.9.2014. Tuolloin ei saavutettu yhteistä käsitystä dialogin päämääristä.
Karttusen tulkinnan mukaan kirkkojen teologisen dialogin katkeamisen välittömänä syynä oli keskustelu siitä, miten on tulkittava Suomen kirkon piispainkokouksen antamaa ohjetta vapaasta pastoraalisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden ”puolesta ja kanssa”.
Karttunen arvioi tekstissään olevan myös selvää, että venäläisnäkökulmasta dialogin jatkuminen Suomen kirkon kanssa on nyt kytköksissä siihen, millaisia päätöksiä Suomen kirkossa tehdään avioliittolain muuttuessa 1.3.2017.
Karttunen muistuttaa myös siitä, että Suomen ja Venäjän kirkkojen suhteet eivät ole katkenneet, ainoastaan niiden virallisuuden taso on alentunut. Hänen mukaansa on selvää, että dialogi voi jatkua vain pitäytymällä siihen perusajatukseen, että kirkoilla on enemmän yhteistä kuin erottavaa.
”Venäläisen osapuolen teologinen perustelu muuttui”
Heta Hurskaisen artikkeli Mistä keskustellaan ja millä tavalla? lähestyy oppikeskustelujen keskeytymisen problematiikkaa hieman eri näkökulmasta kuin Karttusen artikkeli.
Myös Hurskainen käy Karttusen tavoin läpi neuvottelujen keskeytymiseen johtavat tapahtumat muutamien edeltävien vuosien ajalta, mutta johtopäätösosiossaan hän tarkastelee asiaa keskustelujen metodiikan kannalta.
Oppikeskustelujen päättymisen käytännöllisenä ja konkreettisena syynä oli jatkuva epäselvyys siitä, mistä keskustellaan ja millä tavalla. Antropologia keskustelunaiheena oli alun perin suomalaisilta tullut ehdotus.
Venäläinen osapuoli halusi Hurskaisen mukaan suomalaiselta osapuolelta selvän vastauksen erityisesti kysymykseen suhteesta homoseksuaalisuuteen, muttei välttämättä oppikeskusteluissa.
Suomen kirkko sen sijaan piti tärkeänä itse oppineuvotteluja eikä sitä, päästäänkö niissä yhteisymmärrykseen. Vaikeuteen laatia antropologiaa koskeva asiakirja liittyivät eriävät näkemykset neuvottelujen luonteesta ja merkityksestä.
Hurskaisen mukaan Suomen luterilaisen kirkon arvioissa oppineuvottelujen päättymisen välittömäksi syyksi mainittiin venäläisten vaatimus kutsua homoseksuaalisuutta synniksi, mihin suomalaiset eivät voineet yhtyä. Kirkkojen yhteinen todistus muuttumattomasta avioliitto-opetuksestakaan ei riittänyt venäläiselle osapuolelle: sen rinnalle on vaadittu yksityiskohtaisempaa kannanottoa homoseksuaalisuudesta.
Hurskainen toteaa myös, että oppineuvottelusarjan aikana venäläisen osapuolen teologinen perustelu sosiaalieettisissä kysymyksissä muuttui. Ihmisten yhteiselämää ei enää perusteltu Jumalan valtakunnan näkyväksi tekemisellä, vaan perusteita haettiin Raamatun ja historiassa vallinneen kulttuurin välisistä yhtäläisyyksistä.
Myös ajatukset kirkon tradition merkityksestä varsinkin moraalikysymyksissä olivat Hurskaisen arviossa neuvotteluosapuolilla erilaiset. Suomen kirkon traditiontulkintaa on ohjannut ymmärrys evankeliumista, joka moraaliopetuksen sijaan määrittää ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta. Tradition ja Raamatun käyttö Venäjän ortodokseilla taas perustuu moraalin esiin nostamiseen ja sen ankkuroimiseen historiassa tehtyihin ratkaisuihin.
Lue myös:
Idän ja lännen avioliittonäkemykset vertailussa
Piispa Häkkinen: ”Venäjän kirkko seuraa tarkasti Suomen kirkon avioliittokäsitystä”