Suomi on maailman paras maa olla äiti

Pelastakaa Lapset ry:n Maailman äitien tila 2014 -raportti on julkaistu. Kansainvälisessä raportissa 178 maata pisteytetään äitien ja lasten terveydentilan, koulutustason sekä taloudellisen ja poliittisen aseman perusteella. Suomi on toista kertaa peräkkäin paras maa olla äiti

Somalian sijoitus on niin sanotun Äitien indeksin heikoin.

– On hienoa, että Suomessa huolehditaan hyvin äideistä ja lapsista. Tavoitteena on kuitenkin se, että äidit ja lapset jäisivät henkiin riippumatta siitä, missä he ovat syntyneet, sanoo Pelastakaa Lasten pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Raportin mukaan tilanne on vaikein hauraissa tai konflikteista ja luonnonkatastrofeista kärsivissä valtioissa. Aseellinen väkivalta on repinyt hajalle miljoonien äitien ja lasten elämän.

Maailman äitien tila 2014 -raportti osoittaa, että äitiyskuolemia ja lapsikuolleisuutta voidaan kuitenkin vähentää humanitaarisen kriisin vaikutuksista huolimatta panostamalla äitien ja lasten palveluiden parantamiseen. Äitejä ja lapsia voidaan pelastaa muun muassa lisäämällä kätilöiden määrää, rokotusohjelmia ja nostamalla tyttöjen koulutustasoa. Tästä esimerkkinä ovat Afganistan ja Etiopia, joissa äitiyskuolemat ovat tehdyn työn myötä vähentyneet lähes kaksi kolmasosaa vuodesta 2000 lähtien.

Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliYmpäristöministeriö kutsuu seurakuntia rauhoittamaan metsiään
Seuraava artikkeliTeologia.fi esittelee pilkkarunoja ja tenttikirjojen reunamerkintöjä

Ei näytettäviä viestejä