Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon teologiset keskustelut heijastelivat aikansa poliittisia näkökulmia, sanoo systemaattisen teologian väitöstutkija Marita Tuomi Itä-Suomen yliopistosta.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppineuvottelut alkoivat Turussa vuonna 1970. Tuomen mukaan arkkipiispa Martti Simojoki oli pohjustanut neuvotteluita jo edellisen vuosikymmenen puolella.

– Avainhenkilö oli kuitenkin Moskovan patriarkaatin ulkosuhteista vastannut metropoliitta Nikodim.

Venäjän ortodoksinen kirkko oli jo aikaisemmin käynnistänyt vastaavia keskusteluja Saksan Evankelisen kirkon (EKD) kanssa.

Tuomen väitöskirja Rauhaa ja politiikkaa – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon käsitykset rauhasta kirkkojen oppineuvotteluissa 1970–1986 ja 1995 tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 25.11.

Keskustelujen tärkeimpänä sosiaalieettisenä teemana oli rauha. Tämä ei ollut suinkaan sattumaa.

– Ortodoksikirkon yhtenä keskeisenä tehtävänä oli edistää Neuvostoliitossa vallinnutta rauhankulttuuria.

Oppikeskusteludokumentit olivat kadonneet Venäjän valtionarkistosta

Keskeisenä lähteenä Marita Tuomen väitöskirjassa ovat oppineuvottelujen viralliset tiedonannot, jotka sisältävät rauhan aiheesta hyväksytyt teesit eli väittämät.

Tutkija pääsi vuosina 2010 ja 2011 tutustumaan myös venäläisiin arkistoihin, mikä osoittautui melkoiseksi seikkailuksi.

– Venäjän valtionarkistossa minulla oli oppaana teologi, Venäjän tuntija Arto Luukkanen, joka kertoi päässeensä 1990-luvun alussa lukemaan oppikeskustelujen aineistoa.

Tuomi ja Luukkanen menivät katsomaan arkistossa paikkaa, jossa olisi pitänyt olla oppikeskustelujen dokumentaation sisältävä kansio.

Yllättäen mitään ei kuitenkaan löytynyt.

– Menimme kertomaan asiasta arkistonhoitajalle, joka kovasti vakuutteli, että kyllä materiaalin pitäisi olla asianmukaisessa paikassa. Lopulta hän sitten vain kohautti olkapäitään ja sanoi, että asialle ei voi tehdä mitään.

Tuomi pitää todennäköisenä, että oppikeskustelujen materiaali on siirretty pois arkistosta Venäjän turvallisuuselinten toimesta.

– Taustalla lienee neuvottelujen vahva kytkös kyseisenä aikana vallinneeseen poliittiseen tilanteeseen ja erityisesti Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan.

Suomi meni polvilleen, muttei olut rähmällään

Vuonna 1991 hajonnut Neuvostoliitto oli totalitaarinen valtio, jossa käytännössä kaikki yhteiskunnallinen toiminta oli sidoksissa yhteen valtakeskukseen. Neuvostoliiton kommunistinen puolue, NKP määräsi tahdin.

Marita Tuomen mukaan tämä tosiasia heijastui myös kirkkojen oppineuvotteluihin.

– NKP:n linjaukset heijastuivat suoraan Venäjän ortodoksisen kirkon edustajien puheenvuoroissa.

Kyseiselle aikakaudelle tyypillistä oli sisällyttää puheisiin erilaisia koodisanoja. Ne vaihtelivat sen mukaan, mitä kaikkivoipa puolue kulloinkin painotti.

– Nuo ”liturgiset ilmaukset” viittasivat tyypillisesti esimerkiksi veljellisten suhteiden kehittämiseen tai Suomen ja Neuvostoliiton väliseen YYA-sopimukseen.

Marita Tuomen arvion mukaan suomalaisosapuoli ei oppikeskusteluissa ollut aivan rähmällään itäisen osapuolen edessä.

– Ehkä kuitenkin polvilleen mentiin, kuten tutkija Jorma Kallenautio on todennut. Neuvostoliiton myötäilyhän läpäisi silloin lähes koko yhteiskuntamme. Oppineuvotteluissakin oli tultava jonkin verran vastaan, jotta ne eivät olisi loppuneet.

Kirkkojen rauhanajattelussa oleellisia eroja

Tuomi arvioi, että tässä hengellisessä torjuntataistelussa onnistuttiin ajan kuluessa yhä paremmin, kun opittiin ymmärtämään toisen osapuolen taktiikkaa.

– Suomalaisten keskeinen linjaus oli pitää keskustelut mahdollisimman teologisina.

Oppikeskustelujen teologiset lähtökohdat olivat hankalat, sillä kirkkojen ajattelussa oli oleellisia eroja. Tämä koski myös rauhan käsitettä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tarkasteli rauhaa Lutherin kahden regimentin eli kahden valtakunnan ja kahden hallintavallan pohjalta.

Ortodoksit puolestaan käsittelivät rauhaa liittäen sen jumalallistumiseen ja pyhittymiseen.

– Suomalaiset peilasivat neuvotteluissa oppitraditiotaan tunnustuskirjojen valossa. Venäläiset taas puhuivat ja esitelmöivät elävän oppitradition pohjalta.

Yhteisymmärrystäkin löytyi useista asioista. Esimerkiksi siitä, että tämän maailmanajan kuluessa syntinen ihmiskunta ei rauhaa tavoita.

Yhteisillä linjoilla oltiin myös siitä, että rauhan ja rauhantyön motiivina on hengellinen rauha eli ihmisen rauha Jumalan kanssa.

– Rauhan saavuttaminen edellyttää yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä sekä rauhan tavoittamista myös ihmisten keskinäisissä suhteissa.

Metropoliitta Vladimir johti venäläistä valtuuskuntaa vuosina 1974, 1992 ja 1995.
Kuva: Heikki Jääskeläinen

Viimeiset oppikeskustelut käytiin Kiovassa

Tuomen tutkiman ajanjakson viimeiset oppikeskustelut pidettiin vuonna 1995 Kiovassa. Teemana oli kirkkojen rauhantyö ja nationalismi.

Ukraina oli jo itsenäistynyt, mutta Venäjän ortodoksinen kirkko halusi isännöidä keskusteluja Kiovassa.

– Ukrainan kirkkopoliittinen tilanne oli tuolloin hyvin jännitteinen, koska siellä toimi useita ortodoksisia kirkkoja. Venäläiset tukivat Moskovan patriarkaatin alaista kirkkoa ja halusivat suomalaiset kyseisen kirkon puolestapuhujaksi lännessä, Tuomi sanoo.

Aikomus kuitenkin meni pieleen, koska suomalainen delegaatio arkkipiispa John Vikströmin johdolla oli hyvin kartalla Ukrainan kirkkojen tilanteesta.

– Merkittävä syy Moskovan patriarkaatin epäonnistumiselle oli se, että he eivät olleet valmistautuneet Kiovan neuvotteluihin kunnolla. Osapuolten hyvin erilaiset kannat nationalismiin selvisivät heille vasta siellä.

Suurvenäläisiä kannanottoja kuultiin jo vuonna 1995

Vuoden 1995 oppikeskusteluista voidaan Marita Tuomen mukaan vetää suoraan linjoja myös nykyiseen maailmantilanteeseen. Suurvenäläisiä kannanottoja esiintyi Kiovassa useammassakin puheenvuorossa.

– Esimerkiksi rovasti Zaev linjasi, että venäläisille ja ukrainalaisille Venäjä ei tarkoita vain Venäjän federaatiota vaan muinaisen Venäjän aluetta, joka käsittää valtavan osan Eurooppaa.

Arkkipiispa Makarij taas kritisoi Ukrainaan sen itsenäistymisen jälkeen perustettua itsenäistä ortodoksista kirkkoa.

– Hänen mukaansa kyseinen Kiovan patriarkaatti on ihmisvoimin luotu ja siten vailla armoa.

Nokian seurakunnan kappalaisen tehtävästä heinäkuussa eläköitynyt Marita Tuomi aloitti teologian opinnot 46-vuotiaana. Sitä ennen hän työskenteli muun muassa idänkaupan sihteerinä.
Kuva: Itä-Suomen yliopisto

Suomi kävi torjuntataistelua myös oppineuvotteluissa Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa