Kirjailija Saara Turunen aloitti hedelmöityshoidot, hän huomasi olevansa valtavan kiinnostunut lisääntymiseen liittyvistä tarinoista.
– Keräsin kaiken mitä oli saatavilla, kirjallisuuden, blogit ja podcastit. Suorastaan himoitsin niitä.
Vertaistukimateriaalia Turunen löysikin, mutta lasten saamista käsittelevää kaunokirjallisuutta ei niinkään. Se oli yksi ponnin kirjoittaa teemasta itse.
Turusen neljäs romaani Hyeenan päivät on Turusen sanoin ”raportti yhden ihmisen lisääntymisestä”. Se kertoo lapsettomuudesta ja ristiriitaisista ajatuksista, joita äidiksi tuloon voi liittyä silloinkin, kun lapsi on toivottu.
Kuten Turusen aiemmatkin romaanit, myös Hyeenan päivät on omaelämäkerrallinen. Se perustuu muistiinpanoihin, joita Turunen alkoi tehdä hedelmöityshoitojen aikana.
Lopputulos ei kuitenkaan ole päiväkirja vaan romaani.
– Otan lähes kaiken materiaalin omasta elämästäni, mutta se muuttuu fiktioksi matkan varrella. En keksi mitään, mutta jätän paljon kertomatta ja rakennan sanottavani romaanin muotoon.
TARINA ALKAA tukholmalaisesta hotellista, jossa eräänä pahaenteisenä päivänä henkilökunnan kasvoille ilmestyvät maskit.
Hyeenan päivien päähenkilölle tilanteen karmeus paljastuu vähitellen. Hän on toivonut lasta yhdessä espanjalaisen puolisonsa kanssa jo vuosia ja harkinnut hedelmöityshoitojakin, mutta lykännyt niitä tuonnemmas. Sitten 40-vuotissyntymäpäivän lähestyessä rajat menevätkin yllättäen kiinni ja puolisot jäävät jumiin Euroopan vastakkaisille laidoille.
Turunen sanoo, ettei olisi oikeastaan halunnut kirjoittaa koronasta, mutta se tuntui välttämättömältä.
– Alussa kuvataan kriisi. Ilman koronakehystä olisi vaikea ymmärtää, mistä kaikki ahdistus nousee.
Kaikille lisääntyminen ei välttämättä ole kriisi.
Saara Turuselle se oli.
KAIKILLE LISÄÄNTYMINEN ei välttämättä ole kriisi. Saara Turuselle se oli.
Halua saada oma lapsi hän kuvailee vyöryväksi. Osin kyse oli ehkä sosiaalisesta paineesta, osin biologiasta. Taustalla oli myös uteliaisuutta vanhemmuutta kohtaan.
Ja mitä vaikeammalta lapsen saaminen tuntui, sitä suuremmaksi halu kasvoi.
– Oman kokemukseni mukaan hedelmöityshoidoissa on jotain sellaista, että kun niihin kerran ryhtyy, niitä on vaikea jättää kesken.
Vyöryvästä halusta huolimatta Turunen koki vierautta äitiyteen.
Hyeenan päivissä päähenkilö kuvaa omaksuneensa jo varhain ajatuksen, jonka mukaan työstä saa kiitosta, rahaa ja kunniaa mutta lastenteosta vain muodottoman keskivartalon ja ruman tuulipuvun.
Kertoja pelkää menettävänsä äitiyden myötä taiteellisen uransa, ystävänsä ja jopa kykynsä ajatella.
Vähitellen hän herää pohtimaan, mikä äitiyhdessä on niin vastenmielistä, että siitä tekee mieli sanoutua irti.
”Koko aikuisikäni olen suhtautunut lapsen saamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään ylimielisesti, olen ajatellut, etteivät nuo asiat koske minua, ne ovat sellaisia seikkoja, joiden parissa vain naiset puuhastelevat, mutta nyt ajattelen, että olen halveksinut ainoastaan itseäni.”
TURUNEN KERTOO halunneensa kuvata päähenkilön havahtumista omaan äiteihin kohdistuvaan vihamieliseen katseeseensa.
Äitiyden halveksunta syntyy Turusen mukaan kulttuurissa toistojen kautta. Esimerkiksi siinä, miten äideistä puhutaan ”mammoina, jotka levittelevät soseitaan”. Se liittyy myös siihen, miten suhtaudumme lapsiin julkisissa tiloissa kuten ravintoloissa ja kirjastoissa.
– Kukaan ei välttämättä sano mitään vihamielistä, vaan se on sellaista tuhahtelua ja silmien pyörittelyä, ehkä myös omaa sisäistettyä ääntä siitä, ettei muita saisi häiritä, Turunen sanoo.
Turusen mukaan äitiyttä ei myöskään pidetä yhteiskunnallisena tai kiinnostavana vaan pikemmin yksityisenä ”naisten vouhotuksena”.
– Että siellä se kotonaan kirjoittelee vauvafoorumille ja vähän päässä viiraa. Ei kukaan halua olla friikki, mieluummin sitä on legitiimi kansalainen.
Pohjimmiltaan kyse on Turusen mukaan jäänteistä perinteisestä järjestyksestä, jossa naisen paikka on ollut kotona. Pitkään naiset hallinnoivat yksityisen elämän piiriä, kotia ja lapsia, ja miehet julkista tilaa: kulttuuria, politiikkaa, urheilua ja uskontoa.
Kun naisetkin ovat alkaneet toimia julkisen elämän piirissä, ei äitiyttä kuitenkaan ole osattu sovittaa sen kanssa yhteen.
– Julkiset tilat on rakennettu miehistä olemista varten, jossa ei ole mukana kärryjä eikä tarvitse imettää kesken kaiken.
Suomessa on paljon pärjäämisen eetosta. Äideillekin sanotaan herkästi,
että ylös vaan ja äläpä nyt valita
ÄITEIHIN KOHDISTETTU halveksuva katse on toisaalta Turusen mukaan myös heijastuma siitä, miten yhteiskuntana suhtaudumme hoivaan. Vaikka toisin väitetään, emme pidä hoivaa kummoisessakaan arvossa.
– Voi voi, kun sairaanhoitajat ja päiväkodit ovat niin tärkeitä. Tätä puhetta riittää, mutta sitten kun katsotaan näiden alojen palkkoja, niin missä on arvostus? Ei sitä ole.
– Arvoja ei mitata puheissa vaan siinä, miten ihminen toimii.
Hoiva kytkeytyy myös empatiaan, siihen miten kohtaamme toisen ihmisen silloin, kun hän on heikoimmillaan. Hyeenan päivien päähenkilö tapaa romaanissa lukuisia sairaanhoitajia, joiden työotetta parhaiten kuvaava sana on ankaruus.
– Suomessa on paljon pärjäämisen eetosta. Äideillekin sanotaan herkästi, että ylös vaan ja äläpä nyt valita, Turunen sanoo.
– Vaateliaisuus itseä ja toisia kohtaan on syvää kulttuurista perimää, joka imetään äidinmaidossa.
Pohjois-Karjalassa kasvaneen Turusen oma lapsuudenkoti oli vahvasti luterilainen.
SYVÄÄ KULTTUURISTA perimää on myös uskonnollisuus, joka romaanissa pulpahtelee esiin lyhyinä viittauksina.
Pohjois-Karjalassa kasvaneen Turusen oma lapsuudenkoti oli vahvasti luterilainen. Vanhempiensa kanssa Turunen kävi kirkossa ja pyhäkoulussa, ja kotiin tilattiin Kotimaata.
Turunen kertoo kokevansa yhä vetoa uskonnolliseen musiikkiin ja taiteeseen. Hän kuvaa niiden tenhoa vertaamalla kokemusta siihen, kun pitkän ulkomaanmatkan jälkeen palaa Suomeen ja astuu sisään funktionalistisesti suunniteltuun taloon.
– Se tuntuu tutulta ja resonoi. Ehkä se on syy, miksi otan uskonnollisia viittauksia kirjoihini mukaan.
Hyeenan päivissä uskonnollisuus näyttäytyy kuitenkin usein ankeana, elämälle kielteisenä voimana.
– Uskonnollisuus edustaa minulle tiettyä vanhanaikaista maailmanjärjestystä, jossa naisen osa on olla lapsen hoivaaja, ei yhteiskunnallinen toimija, Turunen sanoo.
– Tähän malliin olen halunnut ottaa etäisyyttä. Varmaan siksi pidin pitkään lasten saamiseen liittyviä kysymyksiä jollain tapaa mitättöminä asioina, jotka eivät kuulu minulle.
Nyt Turunen on kuitenkin äiti – ja edelleen myös taiteilija. Hyeenan päivissä kuvattu pelko oman identiteetin menettämisestä ei ole toteutunut. Aikaa työhön on tosin käytettävissä vähemmän kuin ennen.
– Onko sitä pelottelua vähän liikaakin, että miten työn ja perheen voi yhdistää? Kun on äiti ja tekee työtä, niin sitten ne vaan yhdistää. Ei se ole sen kummempaa, hän sanoo.
– Se ei tarkoita, ettei yhteiskunnan tasolla voisi miettiä, miten se onnistuisi vielä paremmin.
Kuka?
Saara Turunen, 42
Kirjailija, teatteriohjaaja
Juuri nyt kirjoitan uutta näytelmää, jonka ohjaan ensi vuonna.
Luen Annie Ernaux’n Vuodet-kirjaa. Pidän paljon hänen omaelämäkerrallisesta tyylistään.
Kaipaan vapaita iltoja, joissa olisi aikaa ajelehtia teatteriin ja istumaan ystävien kanssa.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä