Suomalaiset eläkkeelle keskimäärin 61,2-vuotiaana

Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan suomalaiset jäivät viime vuonna eläkkeelle keskimäärin 61,2-vuotiaana. Vuonna 2013 eläköitymisikä oli 60,9.

Eläkkeelle siirtymisen myöhentymiseen vaikutti eniten työkyvyttömyyseläkkeiden määrän lasku.

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä laski vuodesta 2013 kahdeksan prosenttia. Vuodesta 2008 se on laskenut neljänneksen. Vuonna 2014 määrä alitti ensimmäistä kertaa 2000-luvulla 20 000 henkeä.

– Työkyvyttömyyseläkkeet ovat vähentyneet yllättävän paljon. Suomalaisten elinikä pitenee ja yhä useampi saavuttaa terveenä vanhuuseläkeiän. Työpaikoilla ja asenteissa on tapahtunut muutosta, arvioi Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Jari Kannisto.

Myös varhennetun vanhuuseläkkeen lakkauttaminen vaikutti eläkkeelle siirtymisen myöhentymiseen. Sitä ei myönnetä enää vuonna 1952 tai sen jälkeen syntyneille.

Viime vuonna työeläkkeelle siirtyi noin 70 000 henkilöä, yli 3 000 henkilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Myös osa-aikaeläkkeelle siirtyneiden määrä laski.

Eläketurvakeskus

Edellinen artikkeliTeologisen lakkautus pulpahtaa esiin aika ajoin
Seuraava artikkeliKirkkoon kuuluu 4 034 235 suomalaista

Ei näytettäviä viestejä