Sunnuntain evankeliumi: Voimateot ja mielenmuutos

Kuvitus: Gun Damén.

Matteus kertoo monista Jeesuksen voimateoista Galileassa: hän paransi sairaita, ajoi ulos pahoja henkiä, tyynnytti myrskyn ja herätti kuolleista synagogan esimiehen tyttären. Voimateot toivat ihmisille avun, mutta lisäksi ne osoittivat Jumalan valtakunnan tulleen lähelle.

Voimatekoja kutsutaan myös ”tunnusteoiksi”, erityisesti Johanneksen evankeliumissa. Ne eivät niinkään ole ”ihmeitä” siinä mielessä, että niiden tarkoitus olisi ällistyttää ja tehdä itsessään vaikutus. Ne ovat osoitus Jumalan voimasta ja Jeesuksen tehtävästä.

Jeesus kuitenkin moittii kotiseutunsa kaupunkeja siitä, että voimatekojen todistaminen ei ole saanut aikaan asukkaiden mielenmuutosta. Jeesus rinnastaa ne ja kolme kaupunkia, joilla on Vanhassa testamentissa erityisen paha maine.

TYROS JA Sidon olivat kauppakaupunkeja, joita voi hyvin kuvitella monenlaisten paheiden pesiksi. Useat profeetat arvostelevat niitä, esimerkiksi Joel: ”Tyros ja Sidon – – Te olette ottaneet hopeani ja kultani ja vieneet palatseihinne kalliit aarteeni. Juudan ja Jerusalemin asukkaita te olette myyneet kreikkalaisille – –” (Joel 4:4–6). Olisiko tällaisten paikkojen asukkaiden helpompaa herätä synnintuntoon nähdessään voimatekoja? Olisiko helpompaa tunnistaa
Jumalan valtakunnan lähestyminen voimateoissa, jos omatunto kivistää jo valmiiksi?

Sodoma taas oli Abrahamin veljenpojan Lootin asuinpaikka. Sen asukkaat olivat erityisen turmeltuneita (1. Moos. 13:13). Jumala kertoi Abrahamille olevansa menossa ottamaan selvää, ovatko sodomalaiset todella niin pahoja kuin sanotaan. Abraham haastoi Jumalaa: ”Aiotko sinä tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Ehkä kaupungissa on viisikymmentä hurskasta. Tuhoaisitko sen silloinkin?”

Alkaa erikoinen keskustelu, jossa Abraham onnistuu tinkimään tarvittavien hurskaiden määrän kymmeneen. Pian kerrotaan raaka esimerkki sodomalaisten pahuudesta, ja käy ilmeiseksi, että kymmentäkään hurskasta ei löydy. Sodoma, ja läheinen Gomorra, tuhoutuvat tuleen ja tulikiveen (1. Moos. 18–19).

SODOMA ei siis enää ollut näkemässä Jeesuksen voimatekoja tai kuulemassa saarnaa parannuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Sen etsikkoaika oli mennyt ja se oli tuomionsa saanut. Tyroksen ja Sidonin seutu kylläkin sai nähdä ainakin yhden voimateon, kun Jeesus paransi kanaanilaisnaisen tyttären (Matt. 15:21–28).

Voimateon, tunnusteon tai ihmeen todistaminen voi aloittaa etsikkoajan. Se yksin ei kuitenkaan vielä näytä synnyttävän mielenmuutosta. Jonkin täytyy ensin sattua omaantuntoon: on herättävä näkemään parannuksen tarve.

Kirjoittaja on Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

11. sunnuntai helluntaista

Matteuksen evankeliumi 11:20–24

Jeesus alkoi soimata niitä kaupunkeja, joissa hän oli useimmat voimatekonsa tehnyt, siitä etteivät ne olleet tehneet parannusta: ”Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet. Minä sanon teille: Tyros ja Sidon pääsevät tuomiopäivänä vähemmällä kuin te.

Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Alas sinut syöstään, alas tuonelaan saakka! Jos sinun kaduillasi tehdyt voimateot olisi tehty Sodomassa, se olisi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Minä sanon: Sodoman maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sinä.”

Ensi pyhänä

11. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Etsikkoaikoja”.

Tekstit: Ps. 33:12, Ps. 81:9–17, Jes. 55:6, 1. Moos. 18:20–32, Hepr. 3:15–19, Matt. 11:20–24.

Liturginen väri on vihreä.

Alttarilla on kaksi kynttilää.

Kolehti kerätään lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisyyn Lasten ja nuorten keskuksen kautta.

12. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Itsensä tutkiminen”.

Tekstit: Ps. 51:19, Ps. 51:6–14, Ps. 51:17, Jes. 2:12–18, 1. Joh. 1:8–2:2, Matt. 23:1–12.

Liturginen väri on vihreä.

Alttarilla on kaksi kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliYli 40 vuoden neuvottelujen tulos: Luterilais-ortodoksinen dialogikomissio suosittelee kreikankielisen alkutekstin mukaisia Nikean uskontunnustuksen käännöksiä ilman Filioque-lisäystä
Seuraava artikkeliKatso tästä tulevat radion ja TV:n hartaudet ja jumalanpalvelukset

Ei näytettäviä viestejä