Kaksi miestä rukoilee temppelissä, fariseus ja publikaani. Fariseus kiittää Jumalaa siitä, ettei ole niin kuin muut: väärintekijät ja sellaiset kuin tuo publikaani. Hän paastoaa ja antaa kymmenykset. Publikaani ei uskalla edes kohottaa katsettaan. Hän lyö rintaansa: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”

Fariseuksen vika ei ole hurskas kilvoittelu vaan asenne. Hän haluaa loistaa Jumalan edessä hyvällä elämällään ja halveksii muita. Publikaanilla ei ole muuta tuotavaa kuin synnintunnustus, ja fariseusta hän tuskin huomaa. Kukapa meistä ei olisi publikaanin puolella: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin tuo fariseus!”

Jeesus suuntasi kertomuksen niille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita. Eiköhän jokainen löydä itsensä joskus fariseuksen paikalta. Kertomusta voikin lukea niin, ettei se puhu kahdesta erilaisesta rukoilijasta vaan yhdestä. Samassa sydämessä voi asua toisaalta rakkaus omaan erinomaisuuteen ja toisten arvosteleminen, toisaalta oman syntisyyden tunnustaminen ja kaipaus saada tulla tyhjin käsin Jumalan eteen.

Publikaanin asenteella rukoileva ei yritä tuoda Jumalalle mitään omaansa. Kun huokaat ”ole minulle syntiselle armollinen”, annat Jumalan tehdä sen, mihin et itse pysty. Se on luottamusta, vanhurskauttavaa uskoa. Usko vanhurskauttaa, koska se ei tarjoa Jumalalle mitään armon vastineeksi. Kristukseen luottaen syntinen saa anteeksi. Kristuksen edessä myös ylpeä ja omahyväinen saa murtua.

Pohdittavaksi: Missä tilanteissa huomaan ajattelevani kuten fariseus?

12. sunnuntai helluntaista: Itsensä tutkiminen

Tekstit: Ps. 51:19, Ps. 51:6–14, Ps. 51:17, Sananl. 28:13–14, 5. Moos. 9:1–6, Room. 3:21–28 (29–31), Luuk. 18:9–14
Liturginen väri on vihreä.
Alttarilla on kaksi kynttilää.
Kolehti kerätään orpolapsityöhön Keniassa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kautta.