Kansallisissa ja kansainvälisissä terveys- ja sosiaalialan kärkihankkeissa ja organisaatioissa työskennellyt vaikuttaja Kati Myllymäki lukee madonluvut hoitosysteemillemme. Se kaipaa yhtä kipeästi parantamista kuin hoitovuoroaan liian pitkään odottaneet potilaat!

– Perusterveydenhuollossa on ollut 1990-luvun lamasta lähtien jatkuvaa kriisiytymistä. Se on surkea kehitys. Saa nähdä, saadaanko asioita taaskaan hoidettua, kun hallituskausi kohta loppuu, Myllymäki sanoo.

Terveyskeskuksissa on kohtuuttomat jonot, joten niissä hoidetaan usein vain akuutit, päällimmäiset asiat. Sairauksien alkuvaiheen hoito ja ennaltaehkäisy jäävät puutteellisiksi. Näin erikoissairaanhoitokin ruuhkautuu – ja tulee kestämättömän kalliiksi.

Kiireinen lääkäri ei tunne potilaita liukuhihnatyössä. Omalääkärisysteemi romahti jo 1990-luvulla. Lääkärin virkoja jäädytettiin terveyskeskuksissa, sijaisia ei saanut ottaa.

– Loman aikana työtaakka kaatui kollegojen päälle. Lomalta palatessaan lääkäri joutui tekemään töitä niska limassa.

Moni lääkäri siirtyi yksityissektorille tai erikoissairaanhoitoon. Tilalle tuli vastavalmistuneita ja keikkalääkäreitä.

– Erityisesti suurten kaupunkien terveyskeskukset ovat kestämättömässä tilanteessa. Toki on myös kuntia ja terveysasemia, joissa homma toimii hyvin ja vastaanotolle pääsee.

Lääkäriliiton entinen johtaja puolustaa omiaan: ammattilaiset yrittävät parhaansa, puutteellisten mahdollisuuksien rajoissa.

Potilaan ja lääkärin pitäisi toimia yhdessä

Suomen sosiaali ja terveys ry on 240 sosiaali- ja terveysalan järjestön kattojärjestö. Sosten asiantuntijalääkäri kehittää hoitojärjestelmää. Hän ottaa kantaa hyvinvointialueisiin ja johtaa kansallisen asiakas- ja potilasturvallisuuden toimeenpanon työryhmää, jolla parannetaan potilaan roolia hoidossa.

Ennen nykyistä pestiään Sostessa Kati Myllymäki on toiminut muun muassa Maailman Lääkäriliiton presidenttinä, Lääkäriliiton toiminnanjohtajana, lääkintöneuvoksena sosiaali- ja terveysministeriössä, sote-uudistajana Päijät-Hämeen hyvinvointipalveluiden johtajana, Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärinä sekä Nuori Lääkäri -lehden päätoimittajana.

Myllymäki yrittää istuttaa uuden ajattelutavan siemeniä: potilaan ja lääkärin pitäisi toimia yhdessä ja miettiä, miten tavoitteisiin päästään.

– Potilas ei ole hoidon objekti vaan nimenomaan subjekti. Hän voi kysyä ja kyseenalaistaa ratkaisuja. Ellei potilas sitoudu hoitoonsa, tulokset jäävät huonommiksi.

Korona-aika ohjasi etävastaanottoihin, digipalveluiden käyttöön ja potilaiden omatoimisuuteen.

– Esimerkiksi moni insuliinia käyttävä diabeetikko hoitaa taitavasti sokeritasapainoaan, kun ihon alle asetetut anturit ja muut mittarit ovat käytössä. Potilas konsultoi lääkäriä, kun huomaa ongelmia.

Hoitosysteemin tervehdyttäminen lähtee ennaltaehkäisevästä hoidosta, mikä tulee moninkertaisesti edullisemmaksi kuin sairauksien hoitaminen. Lasten terveyden ja turvallisuuden varmistaminen on avainasia koko kansakunnan hyvinvoinnille.

– Peruskysymys on, kuinka maailman terveimmistä vauvoista tulee raihnaisia, työkyvyttömyyseläkkeelle pyrkiviä keski-ikäisiä.

Lasten ja nuorten huostaanottoja ja sijoituksia tehdään enemmän kuin koskaan. Siinä vaiheessa lapsi on yleensä ollut jo kauan kovilla.

– Se tulee kalliiksi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Jos lapsen elämä lähtee väärille jengoille, sitä ei ole helppo korvata kolmekymppisenä terapiassa.

Monet vanhemmat kärsivät päihde- ja mielenterveysongelmista, jotka ovat nousseet työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ykkössyyksi.

Nuorten tupakointi on vähentynyt, nuuskan ja huumeiden käyttö lisääntyy.

– Nuorten kunnossa näkyy yhteiskunnan polarisoituminen. Osa on tosi kovakuntoisia. Toinen ääripää ei harrasta liikuntaa lainkaan.

Huolestuttavaa on, että THL:n mukaan alle 16-vuotiaista pojista 29 prosenttia jatytöistä 19 prosenttia on ylipainoisia.

– Eikä läheskään kaikissa tapauksissa puhuta pienestä ylipainosta vaan lihavuudesta.

Eikö painosta puhuminen ole kehopositiivisille syyllistämistä?

– Motivoiva keskustelu voi olla kunnioittavaa. Minäkin kysyin lääkärinä kohteliaasti, tahtoiko potilas puhua ylipainostaan, ja jos ei tahtonut, niin sanoin, että asiaan voidaan palata, kun hän itse haluaa.

Viranomainen ei korvaa omaista

Toimiva perussairaanhoito, joka estäisi turhat sairaalakeikat, olisi vanhuksillekin paras vaihtoehto.

Yhteiskunnan resurssit eivät riitä iäkkäiden kaikkien tarpeiden turvaamiseen palkka- ja viranomaistyöllä. Monessa maassa suvut ja lähiyhteisöt kantavat enemmän vastuuta.

– Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta onko myös kovempi? Me tarvitsemme talvisodan ”ketään ei jätetä” -henkeä, naapurin mummon auttamista ja pikkuisen perään katsomista.

Naapuriapu toimii paremmin maaseudulla, missä Myllymäellä on kakkosasunto.

– Kylältä löytyy aina joku, joka jeesaa.

Lääkäri peräänkuuluttaa yhteisöllisyyden paluuta. Viranomainen ei korvaa omaista, eikä vastaanotolla voi paikata yksinäisyyttä.

– Jos me keskitymme vain omaan napaamme ja hoitamaan oman tonttimme, me kärsimme jossain vaiheessa kaikki. Meidän täytyy kehittää yhteisiä ratkaisuja eikä vain vinkua, että taivaasta sataisi sairaanhoitajia ja lääkäreitä.

Aikuisille ei seurakunnissa tarjota tarpeeksi mielekkäitä tehtäviä

Kirkko on ollut yhteisöllisyyden keskeinen tekijä. Voisiko sen rooli taas kasvaa?

Kati Myllymäki suhtautuu hyvin myönteisesti kirkon työhön. Lapsuutensa Kotkassa hän toimi seurakuntanuorissa, partiossa ja pyhäkoulunopettajana.

Hän mietti vakavasti teologian opiskelua, mutta mitään järkiperusteluita ei löytynyt sille, miksi x- ja y-kromosomit liittyivät pappeuteen. Biologian harrastajan ajatukseen ihmisten tasa-arvoisuudesta se ei sopinut.

– Jo partiossa olin nähnyt, että tytöt ja pojat voivat tehdä samoja asioita. Molemmilla pysyy puukko ja ruokakauha kädessä.

Tarmokas vaikuttaja on toiminut kirkon luottamuselimissä, esimerkiksi Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa. Hän on havainnut, ettei aikuisille osata tarjota tarpeeksi mielekkäitä tehtäviä seurakunnissa.

– Innokkaille ja osaaville vapaaehtoisille saatetaan tarjota ei-oota tai vain kahvinkeittoa ja kirkkokuoroa. Kokevatko viranhaltijat uhkana, että heidän tontilleen tultaisiin?

Joissakin seurakunnissa on organisoitu vapaaehtoistyötä vanhusten ja yksinäisten parissa. Moni nuorikin tarvitsisi varamummoa tai välittävää aikuista.

– Fakta on, että yksinäisyys tappaa. Monessa taajamassa kirjastotkin suljetaan. Ihmisille pitäisi rakentaa muitakin kohtaamispaikkoja kuin ravintolat.

”Ihan joka kylässä on varmasti omat tuen tarvitsijansa”

Merimieskirkoissa Kati Myllymäki on nähnyt esimerkkejä matalan kynnyksen toiminnasta ja avoimista ovista. Tilojen ei tarvitse olla juhlallisia, arvokkaita ja kalliita.

– Kirkolla on hehtaarikaupalla hyvää tilaa, jota pitäisi hyödyntää, mutta se on byrokraattisen jäykkä ja vastahankainen uusille toimintamuodoille.

Miten me pystyisimme olemaan kirkossa enemmän ihmisille apuna, avoimia ja läsnä? Myllymäki haastaa.

– Ihan joka kylässä on varmasti omat tuen tarvitsijansa.

Positiivisina esimerkkeinä hän pitää pakolaisten tukemista ja vähävaraisten ruoka-apua.

– Sairaalapapit, lapsi- ja nuorisotyöntekijät ja diakonit tekevät fantastista työtä, ja ostoskeskuspapit ovat tärkeä uusi avaus. Maailmanluokan huippukonsepti on Kauneimmat joululaulut, jotka voidaan viedä vaikka huoltoaseman baariin!

”Normiluterilaisen” hartauteen sopii hiljentyminen luonnossa tai kirkossa.

– Vierailin Ruotsissa asuvan veljeni seurakunnassa, jossa musiikki on rock-tyylistä, melkein discoa. Minulle se ei toimi yhtään. Broidini mielestä taas luterilaiset virret ovat onnettomia hautajaisveisuja.

Kristittyjen moninaisuus on lääkäristä mielenkiintoista.

– Onneksi uskoa voi harjoittaa kukin omalla tavallaan.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!