Eutanasia ei ole uusi kysymys. Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan mukaan ihmiset ovat aina yrittäneet helpottaa suurta kärsimystä.

– Emme tiedä, kuinka usein joku on painanut tyynyn kuolevan läheisen kasvoille. Kuoleminen ei ole helppoa. Sana kuolinkamppailu kuvaa asiaa.

Lääketieteen kehitys on lisännyt terveyttä ja hyvinvointia. Se mahdollistaa pidemmän, mutta usein myös hauraamman elämän kuin aiemmin. Joudutaan uusien kysymysten äärelle. Milloin ihminen on elänyt tarpeeksi kauan? Mihin ihminen saa kuolla? Hallamaan mukaan teemoista on vaikea keskustella, mutta se ei poista pohdintojen olennaisuutta.

– Eutanasiasta ei tulisi puhua erillään ihmisen katoavaisuutta ja haurastuvuutta koskevista keskusteluista.

Nykyään käytävän eutanasiakeskustelun lähtökohdat voi paikantaa Hollantiin, jossa on käytössä tiivis perhelääkärijärjestelmä. Lääkärit saattavat hoitaa samoja potilaita vuosikymmeniä. Tässä ympäristössä myös kuolinavun antaminen tuntui luonnolliselta, kun tuttu ihminen pyysi lievitystä kärsimyksiinsä.

Mahdollisuudesta antaa kuolettava annos tuskien lopettamiseksi sitä pyytävälle potilaalle tuli vähitellen epävirallinen käytäntö. Vilkkaan kansalaiskeskustelun ja huolellisen harkinnan jälkeen Hollannin parlamentti hyväksyi eutanasian ehdot määrittelevän lain vuonna 2001.

Vastaavanlaiset lait on säädetty myös Belgiassa ja Luxemburgissa. Vaikka toisen ihmisen kuoleman aiheuttaminen on Hollannissakin edelleen rikos, syytettä ei nosteta, mikäli laissa määritellyt edellytykset täyttyvät. Eutanasiaan saadaan päätyä, mikäli potilaan tilan aiheuttama kärsimys on sietämätöntä, tilanne on toivoton eikä muita keinoja helpottaa kärsimystä ole.

Potilaan autonomian ja itsemääräämisoikeuden korostaminen ovat vaikuttaneet laintulkintaan niin, että myös psyykkinen kärsimys otetaan huomioon potilaan tilannetta arvioitaessa.

Sveitsissä mahdollisuus antaa kuolinapua perustuu laintulkintaan, jonka mukaan itsemurhassa avustaminen ei ole rikos. Sveitsissä kuolemaa toivovia auttavat vapaaehtoiset, Benelux-maissa lääkärit.

Tällä hetkellä eutanasia on sallittu Benelux-maiden lisäksi vain Kolumbiassa ja Australian Victorian osavaltiossa. Toisenlainen malli, avustettu itsemurha, on sallittu Saksassa, Sveitsissä ja Kanadassa ja muutamassa Yhdysvaltain osavaltiossa.

SUOMESSA EUTANASIAA ei ole laillistettu. Sen sijaan itsemurhassa avustamista ei ole määritelty rikokseksi. Koska asiasta ei ole ennakkotapausta, ei Hallamaan mukaan tiedetä, millaiseen ratkaisuun oikeus päätyisi.

– Vaikuttaisivatko olosuhteet syytteen nostamiseen? Mistä avustajaa syytettäisiin?

Tuoreimmassa tänä vuonna eduskuntaan edenneessä kansalaisaloitteessa eutanasialain puolesta vedotaan potilaan autonomiaan ja itsemääräämisoikeuteen. Aloitteen mukaan ihmisen tulee saada päättää kuolemastaan.

Hallamaan mukaan potilaalla on potilaslain mukaan oikeus kieltäytyä hänelle ehdotetuista hoidoista, mutta ei päättää toimenpiteistä – omasta hoidosta tai kuolemasta.

– Eutanasialain säätämistä kannattavat toivovat saavansa kuolla arvokkaasti. Ne, jotka vastustavat lain säätämistä, pitävät ongelmallisena muun muassa sitä, että lääkärin velvollisuuksia laajennettaisiin kuoleman aiheuttamiseen.

Eri mieltä ollaan myös siitä, kuinka sietämätön kärsimys määritellään ja kuinka hyvin eutanasialaki toteuttaisi itsemääräämisoikeutta.

Oma kokemus ei eutanasian laillistaneissa maissakaan automaattisesti merkitse kuolintoiveen toteuttamista. Hollannissakin merkittävä osa eutanasiapyynnöistä hylätään. Siitä huolimatta eutanasia on Hollannissa vähitellen yleistynyt niin, että yli 5 prosenttia vuonna 2023 kuolleista menehtyi eutanasian vaikutuksesta.

KANSALAISALOITTEEN MUKAAN eutanasiaa pyytävän tulee olla oikeustoimikelpoinen. Eutanasiaan voisivat turvautua vain ne, jotka kykenevät harkitsemaan ja tekemään päätöksiä. Hallamaasta näyttää kuitenkin siltä, että gallupeihin vastaavilla on toisenlainen mielikuva eutanasiasta.

– Moni tuntuu ajattelevan vakavasti muistisairaita vuodepotilaita, jotka ovat menettäneet toimintakykynsä. Poliitikkojen toistama velkapuhe johtaa pohtimaan, että eutanasia tarjoaisi osaratkaisun heikkenevän huoltosuhteen ja vanhustenhoidon ongelmiin.

Kansalaisaloite ei tue tällaista tulevaisuuskuvaa. Se jättää kuitenkin avoimeksi kysymyksen eutanasian pyytämisen ja toteuttamisen väliin jäävästä ajasta. Voisiko eutanasiatoiveen esittää ennen kykyjen heikkenemistä ja jättää muiden vastuulle sen, milloin toive olisi toteutettava? Hallamaan mukaan keskustelussa on piirteitä halusta siivota hyödyttöminä pidetyt ihmiset pois.

– Talouteen keskittyminen altistaa arvioimaan ihmisiä hyötyinä ja kustannuksina. Apua tarvitsevat voivat mieltää olevansa taakkana toisille. Vammaisjärjestöjen edustajat ovat esittäneet huolen tällaisen ajattelutavan leviämisestä. Myös ikänsä lähimmäistensä hyväksi toimineet voisivat kokea velvollisuudekseen poistua näyttämöltä muita rasittamasta.

Hallamaan mukaan ei voida tietää, miten eutanasian laillistaminen vaikuttaisi ajattelumalleihin ja kulttuuriin. Toimenpiteillä on aina muitakin vaikutuksia kuin ne, joita niillä halutaan saada aikaan.

Monet eutanasian vastustajat korostavat hyvän palliatiivisen hoidon korvaavan tarpeen turvautua eutanasiaan. Palliativiista hoitoa on kuitenkin kehitetty erityisesti Hollannissa, joten se ja eutanasia eivät sulje toisiaan pois.

Hallamaan mukaan elämän lopun hahmottaminen ratkaisua vaativaksi ongelmaksi ei ole paras tapa keskustella asiasta. Eutanasialain säätäminen ja palliatiivisen hoidon parantaminen eivät ratkaise kuoleman ja kärsimyksen luomia ristiriitoja.

– Olisi pohdittava, millaisia ristiriitoja olemme valmiit sietämään ja kuinka kestämme ne.

MIKÄ ON kirkon rooli keskustelussa? Hallamaa korostaa, että kirkolla ei ole ratkaisua kärsimyksen ongelmaan. Kirkko on läsnä ja vierellä välittämällä sanomaa osallisuudesta Kristuksen kärsimykseen.

– Julkiselta agendalta kärsimys on poistettu. Siksi kärsimyksen alla olevat jäävät helposti yksin.

Meitä pelottaa. Se näkyy siinäkin, että keskustelua eutanasiasta käydään kiivaasti ja tunteella. Hallamaan mukaan se on ymmärrettävää.

– Kuolema on pelottava ja kuoleminen pelottaa.

Siksikin Hallamaa toivoo, että kukaan ei liian kovalla äänellä julistaisi.

– On asioita, joiden äärellä pitää malttaa olla myös hiljaa.

Kuka?

• Jaana Hallamaa
• Sosiaalietiikan professori Helsingin yliopistossa
• Tällä hetkellä työskentelee tekoälyn eettisestä kestävän kehittämisen parissa
• Tällä hetkellä kiinnostunut apokalyptiikasta ja historiallisesta vaateompelusta

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä