Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä Evankeliumijuhlassa: Haluamme pysyä kirkossa

Evankeliumijuhlassa Kalajoella Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) toiminnanjohtaja Tom Säilä ja kotimaantyön johtaja Juhana Tarvainen vastasivat lauantaina 30.6. kysymyksiin Sleyn tilanteesta ja haasteista.

Juhana Tarvaisen mukaan järjestön kotimaantyön kolme tärkeää painopistettä ovat messuyhteisöt, nuorisotyö ja raamatunopetus. Sleyllä on kaksikymmentä messuyhteisöä eri puolilla Suomea.

– Messuyhteisöillä on kysyntää. Halutaan paikkoja, joihin voi hyvällä omallatunnolla mennä kuuntelemaan Jumalan sanaa ja ottaa vastaan ehtoollinen, Juhana Tarvainen sanoi.

Sleyn nuorisotyössä painottuvat rippikoulut ja Maata Näkyvissä -festarit. Festarien messusta on kirkossa keskusteltu kiivaasti sen jälkeen, kun arkkipiispa Tapio Luoma ilmoitti, ettei messua voi enää viettää elleivät naispuoliset papit voi osallistua sen toimittamiseen.

– Yhteiskunnan ja kirkon johdonkin puolelta meitä haastetaan. Täytyy etsiä tähän ratkaisua, Tarvainen totesi.

Yhdeksi ratkaisuksi Tarvainen tarjosi Evankeliumijuhlan väelle valittamisen sijaan vaikuttamista.

– Asetu vaikuttamaan. Seurakuntavaalit tulevat. Äänestä ja asetu ehdolle!

Tom Säilä puolestaan näkee Sleyn toiminnan yhä edelleen tarpeellisena.

– Jumala on sama kuin tuhansia vuosia sitten, ja ihminen on hyvin samanlainen kuin tuhansia vuosia sitten. Joskus on enemmän kysyntää uskonasioille, joskus vähemmän. Kysymykset ovat kuitenkin samat, ja Jumalalla on niihin vastaus, Säilä sanoi.

Suhteessa kirkkoon Säilä totesi Sleyn olevan kapealla polulla, joka yhä kapenee.

– Mutta haluamme pysyä sillä polulla, pysyä kirkossa. Uskon, että kirkossa ymmärretään, ettei herätysliike voi olla ihan samanlainen kuin kirkko. Siinä tulee olla pientä maustetta lisänä.

Perjantaina alkanut Evankeliumijuhla jatkuu Kalajoen Event Park Arenalla sunnuntai-iltapäivään saakka. Juhla on järjestetty yhdessä Kalajoen seurakunnan ja Kalajoen kaupungin kanssa.

Nimi korjattu Suomen Luterilaiseksi Evankeliumiyhdistykseksi 30.6. klo 22:37.

Kuva: Freija Özcan Evankeliumijuhlaa vietetään aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä.

Edellinen artikkeliViisi viisautta Raamatusta: Vääryyden tie houkuttaa enemmän kuin kärsimys
Seuraava artikkeliPohjois-Savon tiekirkot vievät toiseen todellisuuteen – ”Nikkarityyli näyttää aluksi pelkistetyltä”

Ei näytettäviä viestejä