Sippo: Uutisointi Madridista yksipuolista ja negatiivista

Helsingin katolinen piispa Teemu Sippo katsoo Fides-lehdelle antamamassaan haastattelussa, että median Madridissa järjestystä katolisesta nuorten tapahtumasta antama kuva oli yksipuolinen ja negatiivinen. Piispan mielestä media korosti esimerkiksi matkan korkeita kuluja, vaikka se oli monelle myös tulonlähde. Erityisesti hän moittii mielestään harvalukuisten paavin vastustajien mielenosoitusten saamaa huomiota

– Se tuntuu uskomattoman yksipuoliselta. Mielenosoitukset olivat kuitenkin marginaalisia. Ne olisi voitu kuitata muutamalla sanalla ja raportoida enemmän siitä, mitä todella tapahtui. Tuntuu, että tässä on ihan selkeä, kirkonvastainen tendenssi, toteaa Sippo Fidekselle.

Samassa haastattelussa Sippo torjuu tiedot, että piispan taloa sekä tappiollisena toimivaa leiri- ja toimintakeskus Stella Marista oltaisiin myymässä uusien toimitilojen hankkimiseksi kasvavalle seurakunnalle. Piispa tosin myöntää aiemmat kaavailut, mutta toteaa “realiteettien tulleen vastaan” hintojen suhteen. Yhtenä tulevaisuuden suunnitelmana hän kuitenkin pohtii piispantalon aiempaa tehokkaampaa hyödyntämistä, jotta sen remontointikustannukset tulisivat samalla paremmin katetuiksi.

Lue koko haastattelu 

Edellinen artikkeliYhdysvaltojen kansallispyhäkkö vaurioiutui maanjäristyksessä
Seuraava artikkeliItä-Euroopan kirkoissa oli urkkijoita

Ei näytettäviä viestejä