Jo hyvissä ajoin ennen Leppävirran seurakunnan Arkilounaan alkua Vanhan pappilan parkkipaikka alkaa täyttyä. Vuonna 1900 valmistuneen pappilan sisällä käy iloinen puheensorina.

Rovasti, kappalainen ja diakoniapappi Sanna Ryytty varmistaa, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi. Viihtyvyyttä ovat varmistamassa myös diakoniatyöntekijä Elisa Tarkiainen, nuorisotyöntekijä Mirja Hölttä-Nissinen ja diakoniaopiskelija Maarit Sutinen. Leppävirran Martat ovat olleet tärkeänä yhteistyökumppanina vuoden 2019 helmikuun ensimmäisestä yhteisruokailusta asti.

Alkusanojen jälkeen Ryytty johdattaa porukan ruokarukoukseen. Marttojen pääemäntä Virpi Räsänen esittelee päivän menun. Osallistujat siirtyvät hakemaan ruokaa pöytäkunnittain.

Eläkkeellä oleva toimistotyöntekijä Auli Afflecht on tullut arkilounaalle ystävän pyynnöstä. Väen paljous yllätti ensikertalaisen, moni tuttu on tullut vastaan.

– Tuli heti lämpimiä muistoja. Olen käynyt täällä Henrikin salissa iltarippikoulun ollessani keskikoulussa. Tulen mielelläni Vanhaan pappilaan, Afflecht tunnelmoi.

Karhun salista hänelle muistuu mieleen myös äidin ja isän muistotilaisuudet. Afflecht asuu yksin, joten hänelle sosiaaliset suhteet ovat erityisen tärkeitä.

– Iän myötä viihdyn entistä enemmän kirkon tapahtumissa ja konserteissa.

Kinkkukiusaus on maistunut, samoin kurpitsahillo uutena makuelämyksenä.

 

Elli Routavaara ja kaksi ja puolivuotias tytär Ayla ovat toista kertaa mukana. Ensimmäisellä kerralla lokakuussa kaksikko tuli arkilounaalle yhdessä toisten äitien kanssa.

– Kinkkukiusaus sai tulemaan uudestaan. Se maistui tosi hyvältä, Routavaara kertoo.

Tyttärellä on Suomen ja Uuden-Seelannin kaksoiskansalaisuus. Routavaara on hoitovapaalla kotona. Perhe muutti huhtikuussa Australiasta Leppävirralle. Alun perin Routavaara lähti sinne kuusi vuotta sitten au pairiksi. Ainakin ensi vuoden perhe aikoo asua Leppävirralla.

– On hyvä, että tällaisia järjestetään. Täällä on mukava tunnelma. Olisi kiva, jos lapsille löytyisi jotain tekemistä, mutta kyllä Ayla viihtyy.

Ayla pujahtaa välillä pöydän alle seikkailemaan. Tällä kertaa isä ei päässyt suomen kielen kurssin takia mukaan, mutta Routavaara aikoo pyytää hänet mukaan toisella kertaa.

SALIN PÖYDÄLLÄ on lipas, jonne voi käydä suorittamassa kahden euron maksun. Osa maksaa enemmänkin. Tuotto menee Leppävirran seurakunnan diakoniatyön hätäaputilille.

– Kirjoita sinne lehteen, että yhdessäolo on täällä kaikkein tärkeintä ja vasta seuraavaksi tulee ruokailu, yksi osallistujista huikkaa kauempaa.

– Hyvät ystävät santsaamaan, siellä on lisää ruokaa, Sanna Ryytty kehottaa.

Ryytty kertoo yhteisruokailujen saaneen alkunsa diakoniatyön aloitteesta. Kävijöitä on ollut kaikista sosiaaliluokista. Tänä vuonna arkilounailla on ollut keskimäärin 114 kävijää. Nuorimmat ovat olleet muutaman kuukauden ikäisiä, ja vanhimmat yli yhdeksänkymmenen.

– Olemme halunneet säilyttää Arkilounaan matalan kynnyksen ruokailuna. Kahden euron maksu mahdollistaa ruokailun kaikille.

Ryytty muistuttaa, että yksi seurakunnan tärkeistä tehtävistä on Jumalan sanan toteuttaminen käytännössä.

– Tämä on huolenpitoa. Mahdollistamme yksinäisten tutustumisen, olemme täällä yhdessä. Tämä on jatkumoa jumalanpalveluksille. Tämä on niiden ja toimitusten rinnalla sitä ydintä. Kun täällä olemme tutustuneet, on kaupassa helpompi morjestaa ja jutella.

Aina kun mahdollista, eläkkeellä oleva kassanhoitaja Riitta Ursin tulee arkilounaalle. Varsinkin nykyisessä maailmantilanteessa hän pitää erityisen tärkeänä, että seurakunta järjestää tällaisia tilaisuuksia.

– Tämä sosiaalinen kohtaaminen on fantastista. Tämä on ilo silmälle, ihmiset ovat iloisia.

Järjestö- ja seurakunta-aktiiville jokaisesta kohtaamisesta on iän myötä tullut suuri lahja.

– Me emme tiedä huomisesta. Äsken halasin useampia tuttuja ja vaihdoimme kuulumisia, se tuntui hoitavalta, Ursin sanoo.

 

Arki-illan pelastus

Marraskuinen ilta on jo pimennyt, mutta itähelsinkiläisen Roihuvuoren kirkon eteisessä käy kova kuhina. Käytävä täytyy rattaista, kun vanhemmat kuorivat taaperoita ja leikki-ikäisiä ulkovarusteistaan. Moni perhe on tullut suoraan töistä ja päiväkodista, ja meno on sen mukainen. Sukat vain viuhuvat, kun perheen pienimmät puikkelehtivat aikuisten lomassa.
Alkamassa on seurakunnan iltaruoka.

Puoli viideltä seurakuntapastori Juha Takala tervehtii seurakuntasaliin kokoontuneita perheitä ja lukee ruokarukouksen. Ihmiset järjestäytyvät jonoon hyvässä hengessä, vaikka kärsimättömimmät syliin nostetut ruokailijat hieman kiemurtelevatkin.

Roihuvuoren seurakunta on tarjonnut iltaruokaa vuodesta 2019 saakka, Takala kertoo. Ruokailu järjestetään kerran viikossa Roihuvuoren kirkossa sekä samaan seurakuntaan kuuluvassa Laajasalon kirkossa. Aterian hinta on aikuisille kolme euroa ja lapsille euron. Alle kouluikäiset syövät ilmaiseksi. Saadut rahat ohjataan erilaisiin hyväntekeväisyyskeräyksiin.

Ruuan laittamisesta vastaavat suntiot, ja apunaan heillä on vapaaehtoisia muun muassa rahastamassa, jakamassa ruokaa ja tiskaamassa.

– Tämä on sellainen viikoittainen vapaaehtoisten voimannäyttö. Molemmilla kirkoilla on kolmesta viiteen vapaaehtoista joka viikko eri tehtävissä, Takala kertoo.

Iltaruoka kokoaa Takalan mukaan yhteen kaikenikäisiä kävijöitä.

– Vanhimmat tulevat rollaattorilla ja pienimmät kantoliinassa.

Roihuvuoressa kävijäkunta on lapsiperhevoittoista. Yhteensä kävijöitä on molemmilla kirkoilla viikoittain sadan hengen molemmin puolin.

 

VILINÄ ALKAA rauhoittua, kun ruokailijat pääsevät asettumaan pöytiin seurakuntasaliin. Ruokana on tällä kertaa kasviskastiketta ja riisiä. Suntio Sonia Razia Khan kertoo, että Roihuvuoressa ruoka on aina kasvisruokaa.

Reilun vuoden ikäinen Mauno Savolainen ilmeilee Kotimaan kuvaajalle ja heittää nokkamukinsa lattialle. Anna Savolainen kertoo perheen käyvän iltaruualla usein, nytkin he ovat tulleet ruokailemaan kolmen sukupolven voimin. Mummi Helene Laurent estää Maunoa nousemasta syöttötuolissa seisomaan.

– Täällä on paljon tuttuja ja lapsiystävällistä. Mauno viihtyy täällä tosi hyvin ja oppi myös kävelemään täällä, Anna Savolainen sanoo.

Helppous, kaverit, tunnelma ja hyvä ruoka vilahtelevat myös muiden perheiden puheissa. Kotimaan jututtamat perheet eivät kuuluneet kirkkoon, ja iltaruoka oli ainoa kontakti seurakuntaan. Yhteisöllisyys ja leppoisa tunnelma saa tulemaan viikoittain.

Myös Juha Takala toteaa, että Roihuvuoressa iltaruokailun ympärille on muodostunut
ystäväporukoita.

– Täällä on välitön tunnelma ja monet menevät istumaan entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.

Puoli kuuden aikaan pienimpiä ruokailijoita aletaan jo houkutella eteistä kohti ja seurakuntasali alkaa pikkuhiljaa hiljentyä.

 

On ilo syödä yhdessä

Talvisena torstaina päivällisaikaan seurakuntakodin piha on täynnä autoja Haapajärvellä. Parkissa on myös monta rollaattoria. Ikkunoista näkyy, että sisällä käy kuhina.

Eteisaulassa leijailee herkullisen ruoan tuoksu. Vastassa ovat lastenohjaajat Katja Heikkilä ja Maria Merioja, jotka toivottavat ihmiset lämpimästi tervetulleiksi ja etsivät heille vapaita pöytäpaikkoja.

Haapajärven seurakunta aloitti Syödään yhdessä -päivälliset syyskuussa. Nyt on syöty kolme kertaa isolla porukalla. Ruoasta maksaminen on vapaaehtoista. Maksulla katetaan kuluja, ja loput kustantaa seurakunta.

Päivällisten ruokalistalla on kesäleiriläisten suosikkiruokia. Ensimmäisellä kerralla syötiin pyttipannua, toisella kertaa spagettivuokaa ja nyt vuorossa on kalapuikkoja ja perunamuusia. Lopuksi herkutellaan marjakiisselillä ja vaniljakastikkeella.

Ensimmäisellä kerralla ruokaa oli varattu sadalle ihmiselle, mutta aterioimaan tulikin puolet enemmän. Neuvokkaat kokit kipaisivat lähikauppaan hakemaan lisää aineksia ja kaikki saivat vatsansa kylläisiksi.

Jaana Hanhikorpi ja Mikko Kähkönen perheineen ovat syömässä kolmatta kertaa. Heidän seurassaan on Mikon eno Paavo Toivanen ja hänen puolisonsa Seija Toivanen.

– On ilo tulla tänne syömään, juttelemaan ja olemaan yhdessä toisten ihmisten kanssa. Tapaamme täällä Paavon ja Seijan. Vaihdetaan kuulumisia, jos ei olla muuten ehditty nähdä. Tämä on vapaailta ruoanlaitosta. Jäämme ruoan jälkeen tänne rupattelemaan ja pelaamaan lautapelejä. Täällä on kuin istuisi yhteisessä olohuoneessa, iloitsee Jaana Hanhikorpi.

Seija Toivanen toivoo jatkoa yhteisille päivällisille ja muut yhtyvät toiveeseen.

Anja Holopainen ja Antero Kukonlehto ovat naapureita samalta kylältä. He ovat ensimmäistä kertaa ruokailussa.

– Ruoka ja seura on hyvää. Sattumalta tapasimme ja nyt ollaan juteltu kuulumisia. Aiomme tulla toistekin, jos tämä toiminta jatkuu.

MINTTU MÄNNIKKÖ, 5, esittelee perhettään.

– Tässä on Venni-vauva. Mää oon sen isosisko. Meijän äiti on Iina-Mari Männikkö ja tässä on meijän mummu Elvi Siika-aho.

Iina-Mari Männikkö kehuu ruoan maistuvan hyvin niin lapsille kuin aikuisille.

– Mukava oli tulla tänne. Oli helppo tulla, kynnys on matala. Ollaan nähty paljon tuttuja. Kiva kun on koolla monen ikäistä porukkaa, Elvi Siika-aho sanoo.

Seurakuntakodin yläsalissa nuorisotyönohjaaja Matti Salmela opastaa pelihaluisia erilaisten lautapelien parissa.

Diakoni Maria Paananen, lähetyssihteeri Sirkku Katajamäki, lastenohjaaja Katja Heikkilä ja seurakuntapastori Tuula Laitinen hymyilevät tyytyväisinä. Tilaisuudet ovat ylittäneet kaikkien odotukset.

– Odotimme paljon väkeä, mutta ihmisten määrä on yllättänyt positiivisesti. Se ilahduttaa, että on eri-ikäisiä ihmisiä koolla; ikäihmisiä, aikuisia, nuoria ja lapsia. Kutsu on kaikille ihmisille. Täällä voi tavata vanhan tutun tai vaikka naapurin, tai tutustua ihan uusiin ihmisiin. Kohtaaminen on tärkeää, sanovat naiset.

Pirjo Uusitalo, Raija Kumpumäki ja Minna Vitakoski sekä vapaaehtoistyöntekijät Mervi Niemelä, Paula Nikula, Eija Pietilä ja Maija Pietilä ovat pistäneet keittiöllä parastaan ja se on kannattanut: ruoka on maistunut hyvin.

Seurakunnan työntekijät jakavat lähtijöille lappusia, joissa luvataan jatkoa päivällisille.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä