Seurakuntaopiston toiminta laajenee Lapualle ja Uusikaarlepyyhyn ensi vuoden alusta

Kirkkopalvelut ry:n ylläpitämä Seurakuntaopisto yhdistää toimintansa Lapuan kristillisen opiston ja Kristliga Folkhögskolan i Nykarlebyn, eli Kredun kanssa ensi vuoden alusta lähtien, opisto kertoo tiedotteessaan.

Kredun osalta yhdistyminen koskee vain ammatillista koulutusta. Seurakuntaopistolla on kampukset tällä hetkellä Järvenpäässä, Pieksämäellä ja Ruokolahdella.

Seurakuntaopistoon siirtyvät työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Kirkkopalvelujen palvelukseen. Oppilaitoksen toimintaa uusilla paikkakunnilla jatketaan ja kehitetään valtakunnallisesti toimivan Seurakuntaopiston uusina kampuksina.

─ Osana ammatillisen koulutuksen reformia valtio tulee tiukentamaan koulutuksen järjestämisen ehtoja. Koen, että koulutuksen järjestäjiä ohjataan arvioimaan omia mahdollisuuksiaan toimia ja samalla kannustetaan järjestäjiä fuusioihin, Seurakuntaopiston rehtori Helena Ahonen sanoo tiedotteessa.

– Tätä taustaa vasten olen vakuuttunut siitä, että Kirkkopalvelut ja kanssamme integraatioprosesseissa mukana olleet koulutuksen järjestäjät ovat tehneet oikeita valintoja.

Lapuan kristillinen opisto on maan vanhin herännäisopisto, kertoo rehtori Simo Ikola Lapuan kristillisestä opistosta tiedotteessa.

– Yhdistymällä Seurakuntaopistoon haluamme olla mukana vahvistamassa kristillisiin arvoihin pohjautuvan koulutuksen tulevaisuutta Suomessa sekä vastata joustavammin opiskelijoiden ja työelämän uudistuviin tarpeisiin.

Yhdistyminen Seurakuntaopistoon tarjoaa paremmat mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen ja uudistamiseen, kertoo Kredun rehtori Hans Boije tiedotteessa.

─ Tulevaisuudessa pystymme tarjoamaan uusia koulutusmahdollisuuksia ruotsinkielisille opiskelijoille Länsi-Suomessa sekä vastaavasti viemään osaamistamme erityisesti pääkaupunkiseudulle.

Laajeneva Seurakuntaopisto vahvistaa kouluttautumismahdollisuuksia erityisesti kasvatusalan ammatteihin sekä tarjoaa yhä monipuolisempaa lisäkoulutusta humanistisen ja kasvatusalan ammattilaisille, tiedotteessa todetaan.

Lapuan kristillinen opisto, Kredu sekä Seurakuntaopisto tunnetaan myös kansanopistoina. Kaikilla oppilaitoksilla on laajat yhteistyöverkostot eri koulutuksenjärjestäjien kanssa niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin.

Kirkkopalvelut ry on Kotimaata julkaisevan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Lapuan kristillinen opisto yhdistyy Seurakuntaopistoon

Edellinen artikkeliBritannian sekularistiseura vaatii pääministeri Theresa Mayta olemaan suosimatta kristinuskoa
Seuraava artikkeliKunnioittavasti köyhyydestä -tunnustuksen sai Horisontti-ohjelma

Ei näytettäviä viestejä