Piispainkokous keskusteli tällä viikolla diakonaatista tehdystä selvityksestä. Diakonaatilla tarkoitetaan virkauudistusta, joka toisi kirkkoon piispan ja papin viran rinnalle kolmannen erityisen vihkimysviran.
Piispainkokouksen toimeksiannosta laaditussa selvityksessä käydään läpi erityisesti uudistuksen teologisia perusteluja. Selvityksessä on kuvattu myös kansainvälisiä käytäntöjä.
Keskustelua aiheesta on käyty Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosikymmeniä. Yhteisymmärrystä ei kuitenkaan ole löytynyt siitä, mikä olisi kolmannen viran luonne ja keitä siihen vihittäisiin.
Samaan aikaan käytännössä diakoniatyöntekijöitä vihitään virkaan jo nyt. Uudistuksen jälkeen diakonian virkaan voitaisiin mahdollisesti vihkiä diakonien ja diakonissojen lisäksi kirkon kasvatuksen työntekijöitä ja kanttoreita.
Piispainkokouksen käsittelyssä olleen selvityksen ovat laatineet piispainkokouksen pääsihteeri Kari Kopperi, Mikkelin piispa Mari Parkkinen, kirkkoneuvos Petri Määttä ja johtaja Kalle Kuusimäki kirkkohallituksesta sekä arkkipiispan teologinen erityisavustaja Minna Hietamäki.
Kari Kopperin mukaan työn tavoitteena on löytää johdonmukainen ja perusteltu ratkaisu, jonka avulla vastattaisiin kirkon haasteisiin ja tunnistettaisiin se, että käytännössä kolmas virka on jo olemassa.
Selvityksen tärkein tulos on Kopperin mukaan se, ettei kysymykseen ole olemassa yhtä selkeää vastausta.
– Ei ole olemassa Raamattuun, kirkon historiaan, luterilaisiin tunnustuskirjoihin tai ekumeenisiin käytäntöihin liittyvää yhtä selkeää ja johdonmukaista ratkaisua. Historia on moninainen, ja kirkot ovat tehneet hyvin erilaisia ratkaisuja. Meidän on tehtävä valinta, ja valinnan vaihtoehtoja käydään nyt piispainkokouksessa lävitse.
Selvityksen tärkein tulos on Kopperin mukaan se, ettei kysymykseen ole olemassa yhtä selkeää vastausta.
PIISPAINKOKOUKSESSA KÄYTYÄ keskustelua Kopperi luonnehtii pitkäksi ja perusteelliseksi. Sen lopputuloksena piispainkokous pyysi työryhmää jatkamaan työskentelyä.
Nyt työ jatkuu teologisen selvityksen parissa. Siitä tehdyn esityksen piispainkokous voisi hyväksyä myöhemmin tänä keväänä.
Vasta sen jälkeen on tarkoitus pohtia diakonaattiin liittyviä käytännön kysymyksiä. Niitä ovat esimerkiksi kysymykset viran edellyttämästä koulutuksesta, siihen kuuluvista tehtävistä ja oikeuksista sekä piispallisesta kaitsennasta.
Alustavien suunnitelmien mukaan kirkkohallitus voisi tehdä esityksen kirkolliskokoukselle aikaisintaan keväällä 2026. Vasta sen jälkeen asia tulisi kirkolliskokouksen käsittelyyn, joka voisi tehdä varsinaisen päätöksen asiasta.
SELVITYKSESSÄ ESITELLÄÄN neljä erilaista ratkaisumallia. Niistä ensisijaisena työryhmä pitää mallia, jossa diakonaatti olisi pappisviralle rinnasteinen mutta itsenäinen hengellinen virka. Sitä varten tulisi olla oma vihkimys.
Diakonaatissa yhdistyisivät karitatiiviset, katekeettiset ja liturgiset tehtävät, eli kirkon palvelutyöhön, opetukseen sekä jumalanpalvelusten toimittamiseen liittyvät tehtävät. Tämän tarkemmin selvityksessä ei oteta kantaa siihen, minkälaisia tehtäviä tai oikeuksia virkaan liittyisi.
Diakoniatyöntekijöiden Liiton keskustelun avauksessa viime syksyltä ehdotetaan virkaan liitettäväksi ”mahdollisimman laajoja oikeuksia”. Siinä virkaan vihityille toivotaan muun muassa oikeutta kastaa, toimittaa kotiehtoollinen, siunata avioliittoon ja siunata hautaan.
Näitä kysymyksiä työryhmä sivusi, mutta niitä ei vielä käsitelty perusteellisesti, Kopperi sanoo.
– Nämä ovat visaisia kysymyksiä, erityisesti kun puhutaan sakramenttien toimittamisesta. Ne on selkeästi mielletty papin virkaan liittyviksi asioiksi. Eri tason kysymyksiä ovat muut papin virkaan perinteisesti liittyneet tehtävät kuten hautaan siunaaminen ja avioliittoon siunaaminen.
Nämä ovat visaisia kysymyksiä, erityisesti kun puhutaan sakramenttien toimittamisesta.
SELVITYKSEN TOINEN ratkaisumalli korostaa piispan, papin ja diakonian viran ykseyttä. Kirkossa olisi yksi hengellinen virka, jossa on kolme säiettä.
Mallin mukaan kullakin säikeellä on osuus sanan ja sakramenttien julkisessa palvelussa seurakunnassa sekä omat erityistehtävänsä. Kullekin viran säikeelle olisi oma vihkimyskaavansa, mutta siirryttäessä säikeestä toiseen vihkimys ymmärrettäisiin virkaan asettamisena.
Tällaista ratkaisua edusti virkarakennekomitean mietintö Palvelijoiksi vihityt (2002). Se ei kuitenkaan tuolloin saanut vahvaa kannatusta.
Diakoniatyöntekijöiden Liitto on kertonut kannattavansa nimenomana tätä vaihtoehtoa. Kopperin mukaan ero ensimmäiseen vaihtoehtoon on pieni.
– Kakkosvaihtoehto on enemmänkin kuriositeetti. Se poikkeaa teologisilta perusteiltaan ensimmäisestä vaihtoehdosta, mutta käytännössä se on suurimmalta osalta samanlainen kuin ykkösvaihtoehto.
KOLMANNESSA RATKAISUMALLISSA diakonaatti tukeutuisi kirkon nykyiseen diakoniatyöhön.
Diakonaattiin liitettäisiin ensi sijassa nykyiset diakonit ja diakonissat. Virkaan vihittävien joukkoa voitaisiin laajentaa, jos esimerkiksi kirkon kasvatustoiminnan voidaan osoittaa pitävän sisällään riittävän vahvoja diakonisia ulottuvuuksia.
Ratkaisun etuna on pidetty sitä, että se vahvistaisi diakoniatyön asemaa kirkossa. Selvityksen mukaan vaihtoehto kuitenkin poikkeaa useimmista diakonaattia pohtineiden komiteoiden ja työryhmien esityksistä. Se ei myöskään vastaa niihin tarpeisiin ja toiveisiin, joita erityisesti kirkon kasvatuksen työntekijät ovat diakonaattikeskustelussa esittäneet.
NELJÄNTENÄ VAIHTOEHTONA työryhmä esittää diakonian vihkimysvirasta luopumista. Diakonaatti olisi tällöin maallikkotehtävä. Nykyisistä diakonian virkaan vihkimisistä luovuttaisiin ja ne korvattaisiin tehtävään siunaamisilla.
Tämän mallin perusteena ovat uudesta hengellisestä vihkimysvirasta esitetyt kriittiset näkemykset. Niiden mukaan uusi virka lisäisi kirkon sisäisiä hierarkioita ja erottaisi kirkon työntekijöitä seurakuntalaisista.
Näiden näkemysten perusteella kirkolle riittää Augsburgin tunnustuksen sanan ja sakramenttien viraksi ymmärretty kirkon erityinen virka eli pappisvirka. Sen ohella kirkossa voi olla inhimillisen harkinnan mukaan erilaisia virkoja ja toimia, joihin kirkko kutsuu.
– Nelosvaihtoehto on aina silloin tällöin noussut esiin johdonmukaisena johtopäätöksenä. Jos ei päästä selkeyteen siitä, millainen kolmas vihkimysvirka on, niin voidaanko ajatella, että on erilaisia maallikkouteen perustuvia tehtäviä, Kopperi pohtii.
Tätäkään vaihtoehtoa työryhmä ei ole toistaiseksi kokonaan hylännyt.
Ilmoita asiavirheestä