PARANNUS. Parannuksen ajatellaan olevan sydämen ja mielen muutosta. Siinä on kyse Jumalan pelastavasta teosta syntistä kohtaan.
Kirkon sanaston mukaan parannuksella voidaan tarkoittaa kääntymistä kristityksi tai kristityn jokapäiväiseen kilvoitteluun liittyvää kääntymistä Jumalan puoleen. Parannuksen tekeminen vaatii, että synti opitaan tuntemaan, sitä kadutaan ja siitä luovutaan.
Ihmisillä on paljon syyllisyyttä
Teologi, eläkkeellä oleva lehtori ja kirjailija Liisi Jokiranta kertoo, että on määritellyt parannuksen käsitteen opetuksessaan Tunnustuskirjojen perusteella.
– Tunnustuskirjoissa sanotaan, että siinä on kaksi osaa: syntien katuminen ja usko syntien anteeksiantamukseen. Jos ajatellaan ensin katumista, niin sehän on oikeastaan aika vierasta jopa tämän hetken kirkollisissa kuvioissa.
Jokiranta täsmentää, ettei kirkossa tänä päivänä kovin paljon saarnata parannusta, puhuta synneistä eikä niiden katumisesta.
– Aikaisemmin tilanne on ollut toinen varsinkin, kun Suomessa on ollut näitä suuria herätysliikkeitä, joiden vaikutus on ollut aika suuri.
Jokiranta jatkaa katumuksesta ja kertoo, että ihmisillä on paljon syyllisyyttä.
– Ihmiset tarvitsisivat pienen viitteen siihen, että he ovat syyllisiä Jumalan edessä ja tällöin asia saa aivan toisenlaisen syvyyden. Kun ajattelen tätä julistamisen kannalta, niin ei meidän tarvitse hakata niin kuin ”hakkaa päälle Suomen poika”, vaan oikeastaan aika lempeästikin voi ottaa esiin sitä, mikä ihmisiä painaa. Tuoda se esille, puhua siitä ja antaa sille nimi. Antaa sille myös se vakavuus, joka siihen sisältyy Jumalan edessä, sillä mikään muu ei synnytä ihmisissä katumusta kuin Jumalan sana.
Jokiranta kertoo Tunnustuskirjoissa sanottavan, että katumus on pelästymistä ja jopa kauhistumista Jumalan edessä.
– Yhtäkkiä silmät avautuvat näkemään mikä minä oikein olen, että olen elänyt näin, tehnyt tätä, puhunut näin kauheita ja ajatellut näin rumasti ihmisistä ja asioista, puhumattakaan jos alan tajuta, että olen paha ja paha riippuu minussa kiinni niin kuin Paavali sanoo.
Jokiranta kertoo, että parannukseen sisältyy myös usko evankeliumiin.
– Parannuksesta ei voi puhua ilman katumusta eikä myöskään ilman evankeliumia. Parannus on uskoa, suostumista uskomaan, että Kristus on kuollut minun puolestani ja minä saan lahjaksi syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden.
Liisi Jokiranta, miten parannus on näkynyt omassa elämässäsi?
– Joskus nuoruudessa jouduin tämän asian kanssa ensimmäistä kertaa tekemisiin. Kyllähän se näkyy päivittäin. Ei tässä ihminen kovin kummoiseksi tule ja loppujen lopuksi on suuri asia olla sellainen kuin todellisuudessa on ja kuitenkin uskoa, että Kristus on kuollut minunkin puolesta ja että minulle on kaikki anteeksiannettu. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään anteeksiantamuksesta, vaan tästä seuraa ja kasvaa jotakin, tästä seuraa uusi elämä.
Kotimaan juttusarjassa ”Seitsemän sanaa” tarkastellaan seitsemää hengellisen elämän sanaa. Sanojen tarkoituksesta ja merkityksestä kertoo joka osassa vaihtuva haastateltava. Osat ilmestyvät syksyllä joka toinen sunnuntai.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Seitsemän sanaa: Mitä on synnintunto? – ”Meitä auttaisi se, että olisimme kaikki syntisiä”
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.