Rovasti Eino Lehtisaari on tiettävästi kirkkomme vanhin elossa oleva pappi. Elokuussa hän täyttää 100 vuotta, ”mikäli en kuole sitä ennen”, niin kuin hän hymyillen huomauttaa. Lehtisaaren muisti on kirkas ja äly sydämellinen. Taide on merkinnyt hänelle aina paljon. Kodin seiniltä löytyy runsaasti taidetta, josta osa on siirtynyt Laitilan sairaskodin huoneen seinille. Siellä Lehtisaari on asunut tämän vuoden tammikuusta lähtien. Hän iloitsee hyvästä hoivasta ja omasta huoneesta. Yksin kotona olisi paljon köyhempää. Huoneen nurkkaikkuna avaa näkymän kirkolle ja seinällä ovat rakkaat ikonit. Suurinta kehystää edesmenneen Salli-puolison kirjoma käspaikka. Pöydällä on paljon kirjoja ja niistä näkee, että niitä on myös luettu ja tutkittu paljon.
Lehtisaari syntyi elokuussa 1924 Loimaan kauppalassa Loimijoen varrella kahden lesken avioliitosta. Kotona oli leipomo, myymälä ja kahvila. Oppikoulu meni vaatimattomasti ja lukion opinnot muutti sota. Valtio järjesti lukion kahden viimeisen vuoden opetuksen sisäoppilaitoksen kaltaisissa oloissa Niinisalon kasarmin huoneissa nopeutetulla aikataululla. Ylioppilastodistuksen Lehtisaari sai Turun suomalaisesta yhteiskoulusta. Kolmen approbaturin ylioppilas on kiitollinen valtiolle järjestelyistä, jotka auttoivat elämässä eteenpäin.
Yliopistoon ei ollut pääsykokeita ja Lehtisaari aloitti viiden vuoden opinnot Helsingin teologisessa tiedekunnassa. Piispa Ilmari Salomies vihki hänet papiksi Mikkelin tuomiokirkossa 2.6.1951. Valmistumisen jälkeen hän toimi Huittisissa kolme vuotta papiston apulaisena ja haki sitten Lopelle kappalaiseksi.
– Siellä oli paljon järviä, vihreää metsää ja hyviä hämäläisiä ihmisiä, mutta minulla oli ikävä peltoja ja paikallista murretta. Olin siellä neljä vuotta ja sitten hain kirkkoherraksi Loimijoen varrelle Vampulaan. Siellä aloin toteuttaa jumalanpalvelusihannettani ja liturgisen elämän löytöjäni.
KYMMENEN VUODEN kuluttua Lehtisaari totesi, että oli aika lähteä eteenpäin, nyt kirkkoherraksi Turun läänin Koskelle. Sieltä hän siirtyi eläkkeelle Turkuun 1986 ja sittemmin 1997 toisen avioliiton myötä takaisin Loimijoen maisemiin Huittisiin.
35 pappisvuoden taipaleelta Lehtisaari muistaa kuinka alkuun vuosi- ja viikkovapaita ei ollut eikä niitä kaivattukaan. Kotikäyntejä ja erilaisia piirejä oli runsaasti, ihmisiä kohdattiin monissa eri elämänvaiheissa. Vuosikymmenten saatossa kirkon elämä muuttui.
– Sittemmin liberaalinen teologia vaikutti hengellisen elämän muuttumiseen pystysuorasta vaakasuoraan eli ihminen etääntyi kristinuskon sydänäänistä.
Pappeuden suuri ilo oli messun toimittaminen, messun arvon ja merkityksen esiin tuominen. Lehtisaari sai vaikutteita siihen ulkomailta, muun muassa kolmen kuukauden tutustumismatkalta Englannin anglikaaniseen kirkkoon vuonna 1961. Tärkeää oli siunata itsensä ristinmerkillä, kumartaa alttarin suuntaan Kristuksen kolminaisuuden kunnioittamiseksi ja pukeutua jumalanpalvelusasuun niin messussa kuin pyhissä toimituksissa.
– Hautajaisissa pukeuduin aluksi mustiin, kun en halunnut aiheuttaa pahennusta, mutta rohkaistuin käyttämään albaa.
Niin, ja Herran pyhä ehtoollinen pitää toimittaa joka pyhäpäivä lukuun ottamatta pitkäperjantaita ja siunatut ehtoollisaineet nauttia loppuun saakka.
– Siitä sain kuulla ikäviä huomautuksia.
Lisäksi tulee muistaa ystävälliset välit sekä katoliseen että ortodoksiseen kirkkoon.
– Jumalanpalvelusihanteitani sain kokea Pyhän Birgitan Seurassa Ruotsin Vadstenassa ja vuonna 1975 minusta tuli seuran jäsen.
NYT LEHTISAARI sanoo katselevansa etäältä kirkon elämää, vaikka onkin aktiivinen seurakuntalainen. Hiljattain hän vieraili vielä Huittisissa Kenian lähetyspiirissä ja piti pienen puheenvuoron siellä. Kirkon tulevaisuus huolettaa satavuotiasta rovastia.
– Ajattelen sitä, kuinka sirpaloitunut kirkko on kymmenen vuoden kuluttua ja millaisia uusia yhteisöjä ja ryhmittymiä syntyy. Olemme monien kysymysmerkkien edessä. Ihmiskunta kokee pelokkuutta, jota peitetään kieltämällä, että ryhti säilyisi. Samalla halutaan unohtaa ikävät asiat – kuten lähisodat – aivan kuin mitään kummituksia ei olisi olemassa. Nähdään vain asiat, joita halutaan katsella. Mietin myös tekoälyä ja sen kehittymistä ja laajenemista.
Hymyillen Lehtisaari muistelee kaikkea kuten sitä, kuinka hän Koskella ollessaan teki synodaalikokoukselle esityksen kodin siunaamisesta ja sairaan voitelusta.
– Valmisteluvaliokunta hylkäsi esityksen. Vallitsi vain suuri hiljaisuus. Nykyään nämä esittämäni tehtävät ovat kirkon elämää.
Ilmoita asiavirheestä