Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut Ulvilan seurakunnan seurakuntapastorin kolmesta seksuaalisesta kajoamisesta lapseen ja kolmesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Rangaistukseksi määrättiin ehdollista vankeutta yksi vuosi ja kaksi kuukautta. Lisäksi oikeus velvoitti pastorin maksamaan korvauksia asianomistajille. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Mediatietojen mukaan työntekijä viestitteli asianomistajien kanssa Snapchat-viestisovelluksessa. Viestit olivat seksuaalissävytteisiä ja oikeuden mukaan ne olivat omiaan vahingoittamaan asianomistajien kehitystä.
Seurakunta teki asiasta rikosilmoituksen syksyllä 2023, jolloin myös työntekijä siirrettiin pois nuorisotyöstä. Syyttäjä nosti syytteen seksuaalirikoksista ja virkavelvollisuuden rikkomisesta kuluvan vuoden huhtikuussa, jolloin Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli pidätti työntekijän samana päivänä sekä seurakuntapastorin virasta että pappisvirasta.
Tuomiokapituli on tiedottanut, että se käsittelee seurakuntapastorin virkaa ja pappisvirkaa uudelleen, kun tuomio on saanut lainvoiman.
Tiedotteessa sekä piispa Mari Leppänen että Ulvilan seurakunnan kirkkoherra Pasi Virta kommentoivat asiaa.
– Suhtaudun asiaan erittäin vakavasti. Nuorten turvallisuuden vaaliminen on kirkon nuorisotyön keskeinen tehtävä, piispa sanoo.
– Olen syvästi pahoillani tapahtuneesta. Tällaista ei yksinkertaisesti saa tapahtua, kirkkoherra sanoo.
Tapauksen tultua ilmi seurakunnassa on kiinnitetty erityistä huomiota nuorten turvallisuuteen ja siihen tullaan edelleen panostamaan, kirkkoherra sanoo.
Kirkko on laatinut Turvallinen seurakunta -kokonaisuuden, joka ohjeistaa ja velvoittaa niin seurakuntalaisia, vapaaehtoisia, luottamushenkilöitä kuin työntekijöitäkin.
Lue myös:
Syytteeseen asetetun satakuntalaisen papin virasta pidättäminen jatkuu toistaiseksi
Ilmoita asiavirheestä

