Sanansaattaja: Kohusaarnaaja Leo Meller on nyt evankelinen – ”Olen tunnustuksellinen luterilainen”

Leo Meller on Suomen tunnetuimpia ja kiistellyimpiä julistajia ja mediapersoonia. Hän on vuosikymmenet puhunut karismaattisuudesta, lopun ajoista sekä tiukasta raamatullisuudesta amerikkalaiseen tyyliin. Mellerin persoonallinen ja hypnoottinen radioääni on tullut tutuksi suomalaisille – sekä hyvässä että pahassa.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen julkaiseman Sanansaattaja-lehden haastattelussa (17/2018) Leo Meller yllättäen tunnustautuu evankeliseksi. Hän sanoo löytäneensä vuosikymmenten jälkeen uskon, jonka varassa haluaa itsensä ja perheensä elävän.

Tämä usko ilmenee evankelisen liikkeen teologissa painotuksissa. Kielteinen suhtautuminen naisten pappeuteen on Mellerille myös tärkeää.

– Tunnustuksellinen luterilainen on termi, jota itsestäni käyttäisin. Olen vakuuttunut, että ennen kuolemaani tai Herran tulemista ei kantani tule muuttumaan, hän sanoo Sanansaattajalle.

Meller sanoo haastattelussa omaksuneensa evankelisen teologian.

– Evankelisuuden edustaman luterilaisuuden piirissä haluan perheemme hengellisen kodin olevan jatkossakin.

Meller myös ottaa haastattelussa etäisyyttä itselleen aikaisemmin läheiseen karismaattiseen kristillisyyteen.

– Mutta pelkästään armolahjoihin keskittyvä karismaattisuus on viime aikoina johtanut monin paikoin vaaralliseen sielulliseen kristillisyyteen.

Haastattelun tekijä Petri Vähäsarja kertoo törmänneensä Melleriin Helsingin Pyhän sydämen kappelissa ja halunneensa ottaa selvää, mitä Mellerin päässä teologisesti nyt liikkuu. Mellerin kohumenneisyyttä ei haastattelussa käsitellä.

Meller sanoo kuitenkin toivovansa tulevaisuudelta, että Jumala korjaisi niitä virheitä, joita on urallaan tehnyt.

Meller toimi vuosina 1971–2010 Patmos-säätiön toiminnanjohtajana. Hän on toimittanut Taivaan ja maan välillä -ohjelmaa Radio Deissä ja Radio Patmoksessa.

Kuva: Sanansaattajan kansi

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHelsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliPerheneuvoja Kirsti Ijäs Askel-lehdessä: Näin ehkäiset ennalta sukutapaamisten jännitteitä

Ei näytettäviä viestejä