On tärkeää ymmärtää, että sairaalapapin psykoterapiaopinnot eivät muuta hänen pappisidentiteettiään, vaan antavat lisätyökaluja vaativaan työhön, sanoo kirkon sairaalasielunhoidon eläkkeellä oleva johtaja, rovasti Kirsti Aalto.
Hän ottaa Kotimaa24:n pyynnöstä kantaa viime viikon Kotimaa-lehdessä olleeseen tutkija Karoliina Nikulan haastatteluun, joka on herättänyt voimakkaita tunteita sairaalapappien keskuudessa.
Nikula arvioi haastattelussa, että psykoterapeuttisen koulutuksen korostaminen suomalaisten sairaalateologien erikoistumisopinnoissa saattaa jättää osittain sivuun sairaalasielunhoidon ”kovan ytimen” eli hengellisyyden ja uskontoon liittyvät kysymykset.
Kirsti Aalto pitää näkemystä hengellisen puolen puutteellisuudesta sairaalasielunhoidossa outona.
– Suomalaisen sairaalasielunhoidon tason on taannut jo vuosikymmenien ajan se, että työtä tekevät teologisen koulutuksen saaneet papit ja lehtorit. Psykoterapiakoulutus tukee heidän taitoaan kuunnella ja kohdata ihminen hädän ja sairauden keskellä eikä tee heistä vähemmän pappeja, Aalto sanoo.
Aallon mukaan sairaalasielunhoidosta on olemassa myös vuosittain julkaistavia tarkkoja tilastoja, joista voidaan nähdä, että esimerkiksi ehtoollinen on erittäin tärkeä sielunhoidon väline. Sairaalapapit jakavat ehtoollista niin osastoilla kuin yksittäisten potilaiden vuoteiden äärellä, sekä potilaille että omaisille.
Johtava sairaalapastori Hannele Lusikka Oulusta toteaa, että pappi ei ole terapeutti. Raja on hiuksenhieno ja häilyvä, mutta tärkeä.
– Sairaalapapin on tiedostettava, että syvällistä psykologista ammattitaitoa edellyttävissä tilanteissa hänen kuuluu ohjata potilas eteenpäin terapiatyön ammattilaisen luokse, Lusikka sanoo.
”Pyyntöjä tulee kaikista yhteiskuntaluokista”
Toinen kohta, joka Nikulan haastattelussa herätti sairaalapapeissa ärtymystä, oli hänen ajatuksensa siitä, että ihmisen täytyy olla keskimääräistä valveutuneempi tietääkseen, että hänellä on mahdollisuus sielunhoitoon. Nikula puhui sairaalasielunhoidon keskiluokkaistumisesta.
– Tässäkin kuuluu ehkä se, että Nikulalla on kovin vähän kokemusta sairaalasielunhoidon kenttätyöstä. Tavallinen lukutaitoinen ihminen löytää sekä sairaalan esitteistä että ilmoitustauluilta sairaalapapin yhteystiedot. Ratkaisevan tärkeää on yhteistyö hoitohenkilöstön kanssa, Kirsti Aalto sanoo.
Myöskään Hannele Lusikka ei allekirjoita väitettä sairaalasielunhoidon keskiluokkaisuudesta.
– Pyyntöjä tulee aivan kaikista yhteiskuntaluokista. Vakava sairaus tai vaikkapa lapsen kuolema pudottavat ihmisen arjen oravanpyörästä ja hän kokee jäävänsä syrjään. Yhteiskunnallinen asema menettää siinä merkityksensä, Lusikka sanoo.
Lusikka ja Aalto painottavat, että yhteistyö hoitohenkilöstön kanssa on kaiken perusta.
Aallon mukaan hoitohenkilöstön ammattitaitoon kuuluu tunnistaa potilaan hengelliset tarpeet ja tarjota mahdollisuutta sairaalapapin tapaamiseen. Papit itse satsaavat tietoisuuden lisäämiseen muun muassa pitämällä henkilökunnalle osastotunteja vaikkapa kuolevan potilaan kohtaamisesta, vieraista uskonnoista tai hengellisyyden merkityksestä hoitotyössä.
Lusikka korostaa, että sairaalapappien on oltava aktiivisia yhteistyössä jo oppilaitosten kanssa, jotta tulevatkin hoitajat tietävät, mistä sairaalasielunhoidossa on kysymys ja mitä sillä on annettavaa.
Kirsti Aallon mukaan on määriteltävä yhä uudelleen, mitä sielunhoito merkitsee, jotta uudet sukupolvet pääsevät sisälle sairaalasielunhoidon sisältöön ja historialliseen jatkumoon.
– Sielu on se osa ihmisessä, joka keskustelee Jumalan kanssa. Hoitaminen viittaa rakkaudelliseen huolenpitoon. Sielunhoito on siis sekä jumalasuhteen ja että koko ihmisyytemme hoitamista. Sairaalapappi kulkee armon kantajana kärsivien keskellä, Aalto kiteyttää.
Aalto huomioi myös, että sekä kirkon että hoitohenkilöstön olisi hyvä pitää sote-uudistuksen pyörteissä aktiivisesti esillä, että potilaan hyvään kokonaishoitoon kuuluu myös hänen hengellisistä tarpeistaan huolehtiminen.
Lyhentyneet hoitoajat vaikeuttavat sairaalapapin tavoittamista
Nykyaikana sairaalapapin tavoittamisen iso haaste on Hannele Lusikan mukaan ratkaisevasti lyhentyneet hoitoajat osastoilla.
– Jos pyyntö ei kulje hoitajalta papille välittömästi, potilas saattaa olla jo kotiutunut papin saadessa kutsun. On siis ensiarvoisen tärkeää, että hoitaja ymmärtää tarjota herkkävaistoisesti hämmentyneelle ja ahdistuneelle mahdollisuutta jutella papin kanssa ja huolehtii pyynnön perille pian.
Hannele Lusikka on havainnut, että pohjoisen vahva kristillisyys vaikuttaa yhä siihen, että kynnys ottaa yhteyttä sairaalapappiin on matala. Moni haluaa lukea papin kanssa lapsuutensa iltarukouksen tai veisata tutun iltavirren.
Toisaalta sama asia aiheuttaa myös jännitteitä. Omainen saattaa toivoa, että pappi menisi julistamaan potilaalle. Potilas voi kysyä ärtyneenä, lähettikö sukulainen käännyttämään.
Lusikka painottaa, että sairaalapappi ei koskaan käännytä eikä tuputa. Hän kunnioittaa aina potilaan vakaumusta ja keskustelee asioista hänen ehdoillaan.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Kysely: Sairaalapappeja arvostetaan, ja heitä kaivataan myös päivystysyksiköissä
Tutkija: ”Pelkään sairaalasielunhoidon olevan liian keskiluokkaista”
”Kun pappi menee sairashuoneeseen, Jumala on jo siellä”
Mielipide sairaalasielunhoidosta: Yhteisellä asialla, ydintä korostaen!