Saimaan Teatterin kauhukomedia Ripari pöllyttää laajasti uskon ja uskomisen normeja

Kaksi vuotta sitten Ulla Heikkilän elokuva Eden kertoi rippikoulusta. Nyt aihe on innoittanut Saimaan Teatterin tuottamaan kauhukomedian Ripari. Se sai kantaesityksensä Jukolan seurantalolla Juvalla.

Ohjaaja Riikka Oksasen ja käsikirjoittaja Aino Pennasen aiempi yhteisproduktio Saimaan Teatterissa oli tapahtumallinen Häät vuonna 2016. Ripari on sen itsenäinen jatko-osa.

Saimaan Teatteri on laivalla Saimaata kiertävä ammattilaisista koostuva työryhmä, joka esiintyy vanhoissa seurantaloissa. Ryhmällä on tapana ideoida aihe yhdessä.

– Kun rippikoulu tuli esiin keskusteluissamme, se alkoi heti herättää paljon mielikuvia ja ajatuksia. Miten kiinnostava maaperä on leiri, jossa nuoret rakentavat omaa identiteettiään ja maailmankatsomustaan, helsinkiläinen freelance-ohjaaja Riikka Oksanen kertoo.

15-vuotiaista 80 prosenttia käy yhä rippikoulun. Suosion syy kiehtoi työryhmää. Suunnitelmiin ei alkuun kuulunut kauhua.

– Yhtäkkiä tajusimme leiriolosuhteiden olevan ilmeinen ympäristö kauhujutulle. Tyylilajillisesti kauhukomedia kuulosti kiinnostavalta haasteelta.

Leirin isonen Tiitus (Henri Lyysaari) ja Ruut (Maruska Verona). Kuva: Tinja Salmi

Tasa-arvo on näytelmän viesti

Työryhmä on miettinyt omia uskomuksiaan ja pelkojaan. Oksaselle tärkeä viesti Ripari-näytelmässä on tasa-arvo.

– Moniin normeihin on syytä suhtautua kriittisesti, koska niissä voi olla ihmisiä ulkopuolelle jättäviä rakenteita. Toivon ihmisten voivan suhtautua omiin vakaumuksiinsa ja ideologioihinsa lempeällä huumorilla. Teatteri ei saa missään nimessä olla väline, joka jakaisi ihmisiä kahtia.

Oksanen haluaa olla kunkin roolihahmon puolella ja kertoa, miksi heistä on tullut sellaisia kuin he ovat. Riparin esitykset osuvat ajankohtaan, jolloin Yhdysvaltojen korkein oikeus on historiallisessa päätöksessään kumonnut yleisen aborttioikeuden.

– Tämä järkyttävä päätös on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miksi myös uskonnot pitää altistaa kriittiselle keskustelulle ja tarkastelulle, Oksanen kertoo.

Pappi haluaa saada neljä leiriläistä uskoon

Esityksen lähtökohtana on rippileirin vierailupäivä. Alkoholisoituneen papin (Pietu Wikström) päämääränä on saada neljä leiriläistä uskoon. Ruut, Julle, Rome ja Papu ovat onnistuneesti rakennettuja uniikkeja roolihahmoja omine uskomuksineen. Heistä pursuilevat tämän hetken nuorten moninaiset paineet someineen ja ideohlogioineen.

Leirin isonen Tiitus (Henri Lyysaari) tuo psykopaattisin piirtein papin lisäksi kauhua esitykseen. Pappi on valmis menemään äärimmäisyyksiin saadakseen toivotun tuloksen aikaan; yksi leiriläisistä on vähällä jopa hukkua. Papin karisma kantaa läpi esityksen ja myös väliajalle.

Musiikki on vahvasti läsnä. Lyysaari on käyttänyt yhdessä raikkaista sävellyksistään pohjana Heinrich Albertin virttä 430 Rakkaus, kun kuvaksesi. Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen Evankeliumissa yleisö laulaa mukana. Tinja Salmen skenohgrafia vahvistaa onnistuneesti uskomiseen liittyviä kokemuksia.

Pappi ja riparilaiset (Wilhelm Grotenfelt, Maruska Verona, Pietu Wikström, Jonnakaisa Risto, Janna Räsänen).
Kuva: Tinja Salmi

Monipuolinen taustapohdinta näkyy. Eeden-elokuvaan näytelmässä ei ole juuri yhtymäkohtia paitsi nuoria askarruttavissa kysymyksissä. Näytelmä tuo pintaan tämän hetken rippileirien haasteet. Nuorten tietämys kristinuskon perusteista on hataraa.

Riittävä etäännyttäminen on hyvä keino käsitellä vaikeita asioita. Riparista ei tule tunnetta, että tällainen leiri voisi toteutua oikeasti. Siksi se toimii. Jos kyse ei olisi kauhukomediasta, näytelmää voisi tulkita aivan toisin. Työryhmä onnistuu ymmärryksen välittämisessä naurun keinoin. Katsojan kokemus voi olla myös terapeuttinen.

Ripari-esitykset jatkuvat 23. heinäkuuta asti. Katso tarkemmat esitysajat- ja paikat tästä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMysteerikuva: Ketkä seisovat lasimaalauksen edessä? – Katso edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliPiispa emerita Irja Askolasta ilmestyy jo toinen elämäkerrallinen kirja vuoden sisällä – Miksi?

Ei näytettäviä viestejä