Kaunis tapa kunnioittaa omaa elämäänsä ja työuraansa on koota siitä palasia muistoksi läheisille ja ystäville sekä jälkipolville. Jaakko Saaren saarnakokoelma kertoo monipuolisesta humaanista ajattelijasta.
TT, VTM, eläkkeellä oleva kirkkoherra Jaakko Saari täytti maaliskuussa 70 vuotta. Sen kunniaksi valmistui sekä kirja että taidenäyttely. Kuvataiteilijana Saari tekee värikylläisiä, osin abstraktisia maalauksia, joiden nimet kertovat vuodenajoista ja ihmisyydestä. Saarnakokoelma-kirja syntyi seurakuntalaisten ja ystävien toivomuksesta ja heidän avullaan.
Isä-Jaakon sana ja saarna on omakustanne, tekstit on toimittanut Liisa Laurila. Kovakantinen kirja on kuvitettu Sammatin kirkosta otetuilla kuvilla. Saari toimi Sammatissa kirkkoherrana runsaat 22 vuotta. Sinä aikana hän piti satoja saarnoja ja puheita sekä kirjoitti paikallislehtiin.
Äiti rappusissa kompuroineelle pojalleen: ”Meidän Jaakosta tuleekin pappi”
Kirjan alussa Saari kirjoittaa koskettavasti omasta henkilöhistoriastaan, kuinka monta kertaa hänen päänsä päälle on asetettu siunaavat kädet. Pappiskutsumus hänelle annettiin jo viisivuotiaana.
Tellervo-äiti ”jakoi ammatteja” lapsilleen. Jaakko ryntäsi alas rappusia, kompastui ja törmäsi pöytään. Äiti laski kätensä pojan pään päälle ja sanoi, että meidän Jaakosta tuleekin pappi.
Saari kertoo olleensa huojentunut, kun hänen tulevaisuutensa näin selvisi, ja kävi isänsä mukana joka sunnuntai jumalanpalveluksessa.
– Saarnoissa ja muissakin teksteissä minulle on ollut läheisimpinä aiheina evankeliumin keskuksesta nouseva rakkauden sanoma, elämä toisia varten.
”Jokainen ajan aalto lyö ikuisuuden rantaan”
Jaakko Saaren väitöskirja valmistui Sammatin vuosina. Sen aihe Elämän laki – Paul Althausin teologisen etiikan teoria, vaikutti myös joihinkin puheisiin. Väitöskirjan tutkimustyö koski luterilaisen sosiaalietiikan perusmallia.
”Kun vanha arvomaailmamme hajoaa ympäriltämme, tarvitsemme jotain pysyvää, ikuista, jonka varaan jokainen voi rakentaa uutta moraalikäsitystään, uuden eettisen viitekehyksen omalle yhteiskunnallemme, omalle elämällemme”, hän kirjoittaa.
– Paul Althaus nuoremman valikoituminen tutkimuskohteeksi johtui hänen Suomi-yhteyksistään. Professorit Lennart Pinomaa, Lauri Haikola ja Kauko Pirinen kannustivat.
Paul Althaus yritti tulla toimeen aikansa hirmuhallituksen kanssa, ja olikin tuomittuna jonkin aikaa viime sodan jälkeen. Saatuaan takaisin virkansa hän perehtyi erityisesti Lutherin teologiaan ja etiikkaan, joiden arvo kestää kaikkien aikojen vertailun.
– Minä ihastuin hänen ensimmäisiin lopun ajan eli eskatologian esityksiinsä. Niiden mottona oli Rainer Maria Rilken tunnettu lause, jonka toivon jokaisen kätkevän sydämensä sopukoihin: ”Jokainen ajan aalto lyö ikuisuuden rantaan”.
”Rakkaus antaa omastaan odottamatta vastalahjaa”
Kansankirkon merkitys on aina korostunut poikkeusoloissa ja vaikeina aikoina. Kun yhteiskunta lukee lakia, tulisi kirkon olla tehtävänsä mukaan armoyhteisö.
– Onko meille käynyt päinvastoin: kirkko lukee lakia ja yhteiskunta armahtaa? Jaakko Saari kysyy.
Jaakko Saari on helposti lähestyttävä ja humaani, ihmisyyden, oikeudenmukaisuuden ja hyvyyden asialla.
– Rakkaus ei ole vain kultainen sääntö, se on uhri. Rakkaus antaa omastaan odottamatta vastalahjaa. Koko ihmisen elämä on uhri, se on luopumista tulevien sukupolvien hyväksi. Luovu riemulla, hän sanoo.
Kirjan taustamateriaalina oli neljä mappia saarnoja
224-sivuisen kirjan taustamateriaalina oli neljä paksua mappia täynnä saarnoja ja muita tekstejä. Niistä toimittaja ja kirjailija Liisa Laurila kokosi kirjan tekstit. Oikoluvussa oli mukana myös Jaakko Saaren poika Sampo Saari.
Eräänä helluntaina pidetyssä saarnassaan kirkkoherra Saari kirjoittaa:
”Jumalan rakkauden kieli on Kristuksessa kaikille yhteinen: ne ovat auttavat lähimmäisen kädet. Kullekin hyvä Jumala on antanut juuri hänelle sopivan ristin kantaakseen. Pyhän Hengen koulussa oleminen on särkyneen sydämen hiljaista murhetta. Vasta siinä voidaan omasta itsekkyydestä tyhjentyneenä oppia kuulemaan Hengen kuiskauksia.”
– Emme tiedä, mitä ihmisten aivoituksissa ja sydämissä liikkuu. Ainoastaan heidän tekonsa näkyvät, Saari kiteyttää Pyhän Hengen vaikutuksen ihmisessä.
– Rukoilen, että taivasikävä, tietoisuus omasta osasta iankaikkisuusolentona kaiverrettaisiin aivan kultakirjaimin meidän kaikkien sydämiin. Siis tähtenä elämämme teille.
”Suosittelen täsmäevankelioimista”
Saari luonnehtii omia tekstejään körttipastillin mittaisiksi. Sellaisen pystyy sulattamaan ja ymmärtämään kuka tahansa. Kirjaan valitut tekstit seuraavat kirkkovuotta ja kertovat Raamatun tapahtumista, mutta myös seurakunnan elämästä ja kysymyksistä.
– Kirkon työntekijöille suosittelisin täsmäevankelioimisen asennetta. Se tarkoittaa kulloisessakin ihmisen kohtaamisessa tämän ihmisarvon ja elämänkokemuksen kunnioittamista. Erityisesti fundamentalististen liikkeiden halu raunioittaa täysi evankeliumi lähtee hanakasta oikeassa olemisen pakkomielteestä.
Saari kertoo, että hänen oli tämän takia irrottauduttava Pastorit-nimisestä facebook-ryhmästä.
– Kristuksen kirkko Suomessa on tekopyhien panttivankina. Mikään ei liiku, seisova vesi haisee jo – aika pitkälle.
”Elias Lönnrotista tuli esikuvani ja työtoverini”
Jaakko Saaren maalausinnostus alkoi siitä, kun hän yritti johdattaa taidelukioissa opiskelleita lapsiaan taiteen pariin, mutta he valitsivatkin toisin.
– Aloitin Oriveden, Otavan, Kiljavan ja Alkio-opiston kesämaalarikursseilla. Kiljavalla sain maalata myös presidentti Tarja Halosen seurassa. Kolmenkymmenen vuoden aikana olen saanut pidettyä jo viisi yksityisnäyttelyä ja ollut mukana lukuisissa yksityisnäyttelyissä Mikkelin ja Helsingin seudulla, Saari kertoo.
Eläkevuosiltaan Saari odottaa taidetapahtumia, Helsingin aktivistien kohtaamisia, seurakutsuja, uusiutuneiden Siionin virsien virittelyä sekä taidematkoja todellisiin taidekaupunkeihin. Firenzessä hän ehtikin jo vierailla.
Tärkeitä ovat myös syntymä- ja kasvuympäristö Keuruun Ekokylä sekä Sammatin tanhuat ja tapahtumat.
– Elias Lönnrotista tuli Sammatin vuosieni aikana esikuvani ja läheinen työtoverini. Olen nyt eläkkeellä tutkinut enemmänkin Lönnrotin virsiä, Saari kertoo.
Pilke silmäkulmassa Jaakko Saari siteeraa Jaakko Haavion viimeisiä sanoja: ”Enkö jo nyt saisi laulaa iloisesti”.
Tutustu myös Kotimaan erittäin laajaan saarnakokoelmaan Digipostillaan!
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***