Kirkkoon kuulumaton tutkija Helena Kupari meni liki 20 vuoden tauon jälkeen jouluhartauteen. Hän kuvaa tilannetta Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian tutkimushankkeen blogissa.
”Ajatukseni olivat erilaisia kuin lapsena, mutta ruumiini asettui kirkossakävijän rooliin luontevasti. Se muisti, kuinka tilanteessa tulee käyttäytyä ja miten aistimukset tulee tulkita. Tilaisuus oli mielestäni kaunis, rauhoittava ja liikuttavakin.”
Kupari kirjoittaa olevansa työssään kiinnostunut siitä, kuinka uskonto rakentuu toistuvissa käytännöissä, jotka synnyttävät ruumiiseen erityisiä maailmassa olemisen ja maailman kokemisen tapoja.
”Yksi tämmöinen käytäntö ovat luonnollisesti jumalanpalvelukset. Niitä on mahdollista tarkastella tilanteina, joissa osallistujien ruumiit harjaantuvat tunnistamaan ja kokemaan pyhän läsnäolon yhteisön sanktioimalla tavalla, sekä reagoimaan siihen oikeaoppisesti.”
Kupari päättelee, että aattohartaus osoitti kuinka lapsuuden ja nuoruuden kirkkokokemukset ovat valmentaneet hänen ruumistaan kristilliseen, erityisesti luterilaiseen jumalanpalveluskulttuuriin.
”Kokemukseni pyhästä on tässä suhteessa luterilaistapainen.”
Tutkimushanke josta Kupari kirjoittaa on nimeltään Changing Meanings of Body and Gender in Contemporary Forms of Religious Identity in Finland. Tutkimuskohteita ovat vanhoillislestadiolaisuus luterilaisen kirkon sisäisenä herätysliikkeenä, ortodoksinen kirkko sekä juutalaiset seurakunnat.
Kuva: Olli Seppälä. Laitilan kirkon kattokruunu.