Ruokanen YLElle: Papeiksi vain matalan profiilin homoja

Kuopion piispanvaalissa ehdolla oleva dogmatiikan professori Miikka Ruokanen kertoo YLE Uutisten haastattelussa näkemyksensä homoseksuaalien mahdollisuuksista pappisvihkimykseen.

– Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispat ovat perinteisesti vihkineet homoja papeiksi sillä edellytyksellä, että homoseksuaalisuus on matalalla profiililla eli papiksi vihittävä ei ole elänyt julkisessa parisuhteessa. Nythän tilanne on hieman toinen. Itse kuitenkin voisin ajatella vihkiväni homon papiksi juuri tällaisella perinteisellä linjalla, Ruokanen sanoo YLE Savon haastattelussa.

Hänen mukaansa rekisteröity parisuhde ja avoliitto ovat vaihtoehtoisia malleja kristilliselle avioliittokäsitykselle.

– Vuonna 2010 kirkolliskokous ja piispainkokous alleviivasivat, ettei kristillistä avioliittokäsitystä miehen ja naisen välisenä liittona muuteta. Rekisteröidyssä parisuhteessa elävä elää vaihtoehtoisessa mallissa, aivan kuten eläisi vaikkapa avoliitossa asuvakin, ja se on suuri ongelma papiksi vihkimisessä. Katsoisin, ettei papiksi vihkiminen ole silloin mahdollinen, Ruokanen sanoo.

Lue YLEn uutinen täältä.

Edellinen artikkeliArmeijassa julkaistiin ensimmäinen kirkollisen työn oppikirja
Seuraava artikkeliMitt Romney sai amerikkalaiset kiinnostumaan mormonismista

Ei näytettäviä viestejä