Rovasti, perheneuvoja ja kirjailija Matti Juhani Kuronen on kuollut. Hän kuoli 31.12. sairaalassa pitkäaikaiseen sairauteen.
Kotimaalla oli mahdollisuus haastatella Kurosta lehden Mitä kuuluu -palstalle vielä loppuvuodesta. Tällöin hän tiedosti jo pian kuolevansa. Haastattelu julkaistaan 5.1. ilmestyvässä Kotimaassa, joka on painettu ja postitettu Kurosen vielä eläessä. Tällä kertaa kuolema ehti ennen mediaa.
Julkaisemme Matti J. Kurosen haastattelun nyt myös tässä. Rauha hänen muistolleen!
—-
Telttapojasta tuli vapautuksen teologi
Lappeenrantalainen Matti J. Kuronen tunnetaan Willin miehen eli takametsien miehen teologiasta, yli 20 muusta kirjasta ja Tuonen Tuvasta. Nykykirkkoa hän ei tunnista omakseen.
Mitä kuuluu?
– Nykyisin minulle kuuluvat sielunkellot. Viimeisimmän tiedon mukaan eturauhassyöpäni on levinnyt parantumattomaksi.
Ikävä kuulla, olen todella pahoillani. Sopiiko, että jatkamme muilla kysymyksillä? Olet kehittänyt Willin miehen eli takametsien teologiaa. Mitä se on?
– Teologian ytimessä on Jumala sellaisena kuin ymmärrämme tai emme ymmärrä eli armo, suhteellisuudentaju ja huumorintaju. Suurempi kuin ihmisen kohtalo on hänen kykynsä nauraa kohtalolleen. Nauru ja pieru ovat hengen vapaata liikettä ihmisessä. Jos ne kielletään, ihminen kuolee.
– Willin miehen teologian tapahtumat ovat olleet kirkossa reputettujen kokoontumisajoja. Niihin ovat osallistuneet muun muassa Hannu Taanila, Matti Myllykoski ja Liisa Tuovinen. Loimme uuden uskontunnutuksen: Jumala on olemassa. Minä uskon Jumalaan. Kaikki on siis hyvin.
Willin miehen teologian lisäksi olet kirjoittanut yli 20 muuta kirjaa, kolumneja ja pakinoita. Mitä pidät tärkeimpänä?
– Ihmisen ääntä, joka ilmestyi WSOY:n samannimisessä sarjassa vuonna 1980. Se on paras kirjani, koska siinä on rehellinen ihmisen ääni. Irja Askola on sanonut, että jonkun pitäisi kirjoittaa elämäkertani, mutta Ihmisen äänessä sain kirjoittaa sen itse.
– Olin vuosikymmeniä Sana-lehden pakinoitsija Tarkk´ampuja. Ymmärtääkseni se loppui, kun kirjoitin homoseksuaaleista ja Holkkuman kuvitteellisesta seurakunnasta, jossa arvostelin kirkon valtarakenteita.
Sinut vihittiin papiksi 61 vuotta sitten Mikkelissä. Mikä on suurin pappeudessasi tapahtunut muutos?
– Kansan Raamattuseuran evankelistan Erkki Lemisen telttapojasta tuli vapautuksen teologi. Vapautuksen teologiassa minua puhuttelee erityisesti se Jeesus.
– Nuorena pappina työskentelin Konnunsuon vankilassa. Se jätti leimansa. Konnunsuo on ainoa paikka, josta näen unia.
Mitä ajattelet nykypäivän kirkosta?
– Ei se ole enää minun kirkkoni. Tuntuu vieraalta mitä siitä kuulee ja lukee. Pahinta on loputon avioliitosta jauhaminen. Se, että pieni vähemmistö päättää ihmisten onnesta. Tunnistan itsessäni väsynyttä kyynisyyttä. Sellaista ajattelua, että hohhoijaa pojat, painakaa te, minä istun nyt pientareella.
– Olen viimeisiä pappissukupolvessa, jolla oli suora kontakti asevelipappeihin. Varsinainen valontuoja tässä joukossa oli Matti Joensuu, jonka johtamisesta ja ohjauksesta sain valot sielunhoitopimiööni.
– Uudempia valontuojia on Kari Kuula, jonka Uskon Iloon -kirja valaisi hämärän sieluni. Kari Latvus ohjasi minut ulos kirkon ympyröistä vapautuksen teologian maailmaan katsomaan arkea uhrin näkökulmasta.
– Mutta Jumalan kanssa olen pärjännyt hyvin. Siitäkin huolimatta, että vaimoni Telle menehtyi kolme vuotta sitten ja sen jälkeen tyttäreni 50-vuotiaana. Ajattelin, että miksi Jumala kurmootat minua näin? En kuitenkaan vihaa Jumalaa, Hän tekee mitä tekee.
Perustit Lappeenrantaan perheneuvonnan ja toimit sen johtajana 35 vuotta ennen eläköitymistä. Mitä asioita nostat pitkältä perheneuvonnan uraltasi?
– Liisa Tuovisen kanssa kehitimme aviopariyössä muun muassa ryhmätyömallia, jossa kokoonnuttiin kodeissa. Vaimoni Telle oli myös mukana järjestämässä niitä. Ryhmät jakaantuivat uskovaisempiin, jotka pitivät rukouskokouksia, ja sitten niihin, joissa puhuttiin enemmän arjen asioista.
– Olin aikanaan luomassa lapsettomille ihmisille tyhjän sylin muistokiveä hautausmaille. Nyt niitä on eri puolilla Suomea. Tyhjän sylin kivellä tapasin kerran iäkkään pariskunnan, joka muistutti, että lapsettomuuteen liittyy myös lapsenlapsettomuus.
Kymmenen vuotta sitten olit perustamassa Lappeenrantaan Tuonen Tupaa. Se kokoontuu edelleen kerran kuukaudessa. Mikä on Tuonen Tupa?
– Se on keskustelupaikka meille kuolevaisille. Kuolleina emme todennäköisesti enää keskustele. Tuonen Tupa jakaa kuolemaan liittyvää tietoa ja faktaa. Siellä saa puhua myös omista ajatuksistaan ja kuoleman jälkeiseen elämään liittyvistä kysymyksistä. Kysymyksen voi muotoilla vaikka niin, että pääsemmekö kaikki helvettiin, vai joutuuko joku taivaaseen? Tuonen tuvassa puhumme ja nauramme.
– Tarvitsemme keskustelua kuolemasta ja elämästä sen jälkeen, sillä Raamatussa taivaasta kerrotaan niin vähän ja valjuin kuvin. Papit voivat esittää taivaasta vain asiantuntijan arvauksia.
Mitä toivot kuoleman jälkeiseltä elämältä?
– Hiljaisuutta ja hiukan hilpeyttä. Jos edes taivaassa uskaltaisimme nauraa sille, miten turhan tärkeitä olemme olleet täällä elämässä.