Enkelit ihailivat pieniä hiiriä, jotka vilistivät pitkin maan pintaa.
– Voidaanko me ottaa muutama hiiri lemmikiksi tänne taivaaseen, kysyi eräs pikkuenkeli.
– No, mikäs siinä, ottakaa pois, sanoi Jumala hajamielisesti, sillä maailman luomisen hienosäätö oli vielä kesken.
Niin pikkuenkeli nappasi hännästä muutamia hiiriä ja vei ne taivaan pilvimaahan. Siellä se laittoi hiiret laatikkoon, ruokki ja tarkkaili niitä.
Koska olot taivaassa ovat kaikin tavoin paremmat kuin täällä maan päällä, alkoivat pikkuhiiret kasvaa. Ne eivät enää mahtuneet häkkiinsä ja karkailivat ympäri taivasta.
– Mitä tämä on, Jumala sanoi ja katseli isoja hiiriä nurkissa.
Niin Jumala käski kiireen vilkkaa enkeleitä palauttamaan isot hiiret maan päälle. Siellä niistä tuli rottia.
Rotta (Rattus norvegicus) tunnetaan myös nimellä isorotta. Se on lähtöisin Aasiasta ja levinnyt 1700-luvulta lähtien ihmisen mukana kaikkialle maailmaan. Se on nopeasti lisääntyvä ja elintavoiltaan oikea selviytymisen mestari. Sille kelpaa ravinnoksi suunnilleen kaikki, mitä on tarjolla.
Elintavoiltaan rotta on sosiaalinen. Suurissa yhteisöissä eläessään ne jakaantuvat klaaneihin, jotka muodostuvat useista perheyhteisöistä. Klaaneissa on myös hierarkia, arvojärjestys.
Rotan ja ihmisen tiukasta yhteiselosta huolimatta rotta on vihattu eläin. Se syö ihmisten ravintoa, levittää tauteja ja tuhoaa rakennuksia. Rotanloukut ja -myrkyt ovat monin paikoin ahkerassa käytössä.
Pohjolan kylmissä oloissa rotta ei talvisin lisäänny ulkona. Talvi tuhoaakin merkittävän osan rottakantaa.
Rotta on oppivainen ja sympaattinen eläin, sanovat kesyrottien ystävät. Siispä kiitos kaiken kokoisista rotista!
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.