Kirkon Ulkomaanavun eläkkeellä oleva johtaja, teologian kunniatohtori Risto Lehtonen viettää eläkepäiviään helsinkiläisessä palvelukodissa.
Hiljattain 90 vuotta täyttänyt ekumenian ja kirkon kansainvälisen työn suomalainen grand old man ei kuitenkaan lepää laakereillaan vaan työstää teologista väitöskirjaa. Se käsittelee kylmän sodan vaikutusta Luterilaisen maailmanliiton (LML) toimintaan sekä LML:n kannanottoja kylmän sodan kuumiin kysymyksiin.
Taustalla ovat Lehtosen työvuodet Luterilaisen maailmanliiton eri tehtävissä vuosina 1973–1987, jolloin hänen keskeisiin tehtäviinsä kuuluivat myös yhteydet diktatuureissa eläneiden itäeurooppalaisten kirkkojen kanssa ja näiden kirkkojen työmahdollisuuksien tukeminen.
Lehtonen on työskennellyt myös Yhdysvalloissa. Kaikkiaan hänelle kertyi vuosien 1963 ja 1987 välillä suomalaisittain melko ainutkertainen kokemus kirkkojen kansainvälisistä tehtävistä.
Vaikka hän on kiertolaisvuosien jälkeen asunut Suomessa jo kolme vuosikymmentä, tietty muukalaisuuden tunne vaivaa joskus edelleen.
– Olen toki kotiutunut, mutta välillä tunnen itseni vieläkin maahanmuuttajaksi omassa maassani, Lehtonen toteaa.
Kirkkohistoriaa harrastanut ja maailmaa laajalti nähnyt Lehtonen arvioi erilaisten muutoksien tulevan yleensä Suomeen viipeellä.
– Tämä koskee myös kirkkoja. Moni asia tulee tänne jälkijunassa, mutta olemme selvästi myös samoissa kansainvälisissä virtauksissa kuin muutkin kirkot. Kirkko on pohjimmiltaan kaikkialla yksi ja sama, vaikka se usein ilmenee eri tavalla.
Kirkon ykseyden hän on huomannut monilla matkoillaan ympäri maailman.
– Olen usein kokenut, että minut on otettu vastaan veljenä eri puolilla maailmaa elävissä kirkoissa. Koin tämän niin Geneven-toimistossa kuin maailman kriisialueillakin.
Suomen kirkko on sekin muuttunut. Lehtonen arvioi muutoksen siirtyneen kontekstuaaliseen suuntaan.
– Se oli muotisana jo 1970-luvulla. Ajateltiin, että siinä kirkon sanoma eläisi.
Avioliittokeskustelussa on unohdettu avioliiton sakramentaalinen elementti
Muutoksessa kirkon on tehtävä ratkaisut joltakin perustalta. Lehtosen mukaan pahimmillaan kirkko nykyisin hakee yhteiskunnasta ne mallit, joiden varassa se toimii.
– Silloin kirkko on vaarassa etääntyä siitä, mikä on sen varsinainen perusta ja tehtävä. Tämä ilmiö on säikyttänyt minua viime aikoina täällä Suomessa. Näyttää siltä, että monet yleiset sosiaaliset ja poliittiset virtaukset rupeavat sanelemaan sitä, mitkä ovat kirkon toiminnan rajat ja mahdollisuudet.
Hyvä esimerkki on Lehtosen mielestä avioliittokeskustelu. Jotakin hyvin olennaista on siinä haluttu unohtaa.
– Avioliitosta on keskusteltu kirkossa hyvin yksipuolisesti. On kokonaan työnnetty syrjään se, että vaikka se ei luterilaisuudessa olekaan sakramentti, on siinä sakramentaalinen elementti. Avioliittohan on side, joka heijastaa myös sitä, miten Jumala lähestyy ihmistä. Avioliitossa miehen ja naisen yhteys heijastaa sitä yhteyttä, jonka Kristus on avannut Jumalan ja ihmisen välille.
Sakramentit ovat evankeliumiin perustuvia, vaikuttavia ulkoisia armon merkkejä.
Lehtonen muistuttaa, että Kristuksessa Jumala tuli ihmiseksi ja ehtoollisen sakramentissa Hän myös lähestyy ihmistä. Jumala luo uutta.
– Avioliitto on – ei vain luomistyöhön vaan myös – Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluva asia. Tätä sen sakramentaalista elementtiä pitäisi välttämättä keskustelussa tuoda enemmän esille, Risto Lehtonen sanoo.
Kuva: Jukka Granström
Lue tämänviikkoisesta Kotimaasta Risto Lehtosen vaiheista Ylioppilaiden kristillisen maailmanliiton (WSCF) ja LML:n palveluksessa.