Reijo E. Heinonen: Uskontojen väliset ”joo joo -keskustelut” lopetettava

Pariisin iskut ovat rikollistoimintaa, sanoo Joensuun yliopiston yleisen teologian emeritusprofessori Reijo E. Heinonen. Siitä huolimatta hän katsoo, että ne ovat joiltakin osin tulosta myös siitä, ettei islaminuskon ja kristinuskon dialogia ole onnistuttu käymään kunnolla ja riittävän syvällisellä tasolla.

– Olen todella huolestunut tästä kokonaisuudesta. Tämä on yksi terroriteoista, jotka ovat jatkuneet ja joita on tietyllä tavalla osattu odottaa. Sekä islamilaisessa että läntisessä maailmassa on keskityttävä dialogiin ja löydettävät ne ihmiset, jotka teoreettisella tasolla pystyvät asioista keskustelemaan. Nyt on paljon joo joo -tyyppisiä keskusteluja, mutta pitää löytää se syvyystaso, jossa mannerlaatat liikkuvat.

Myös islaminuskoisten puolelta on Heinosen mukaan aina aika ajoin ojennettu dialogin kättä, mutta siihen on tartuttu huonosti. Hän nostaa esimerkkinä Bosnian ja Hertsegovinan suurmuftin Mustafa Cerićin eurooppalaisten muslimien julistuksen.

– Jos sen mukaisesti muslimeja olisi tuettu lännen puolelta, monet ongelmat olisivat poistuneet. Kulttuureissamme on kykenemättömyyttä keskustella toinen toistemme kanssa. Kaikenlainen fundamentalismi syntyy siitä, että uskontoa ei osata jäsentää positiivisella tavalla kulttuuriin.

Heinonen on tehnyt paljon työtä uskontojen välisen vuoropuhelun edistämiseksi. Hän on toiminut muun muassa asiantuntijana Islamilaisessa koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestö ISESCO:ssa.

– Toivoisin, että Pariisin tilanne herättäisi nyt ihmiset laajasti siihen, mitä todellinen islam sanoo eettisistä ja uskontoon liittyvistä asioista. Sen kautta olisi mahdollista erottaa, milloin asia menee överiksi ja milloin uskontoa instrumentalisoidaan.

Toisaalta Heinosen mukaan ei voida tyytyä toistelemaan sitä, että islam on rauhan uskonto.

– Ei mikään ole rauhan uskonto, jollei ihminen ole rauhan tiellä. Entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi, että ongelma ei ole uskonnoissa vaan uskonnollisissa ihmisissä.

Heinosen mukaan radikaaliryhmät syntyvät sosiaalisesta eristämisestä. Siksi nyt Suomeenkin tulleiden maahanmuuttajien kotouttaminen on äärettömän tärkeää.

– Kielitaidon oppiminen ei ole ainoa asia, pitää keskustella ja osoittaa ystävällisyyttä. Kaiken kaikkiaan jokainen voi miettiä, mitä itse voisi tehdä. Uskonnollinen lukutaito on välttämätöntä, jotta ymmärrettäisiin myös se, jos joku etääntyy oman uskontonsa perusperiaatteista.

Heinonen ei osaa sanoa, minkä verran islamilaisessa maailmassa on hiljaista hyväksyntää Isisin hirmuteoille. Sen sijaan uskonnon ymmärtämisen puute on Heinosen mielestä ongelma niin länsimaissa kuin islamilaisessa maailmassa.

– Sen takia juuri tarvittaisiin globaalia etiikkaa, että ymmärrettäisiin, että kaikissa uskonnoissa on riittävästi yhteisiä periaatteita, joiden kautta dialogi ja yhteistoiminta onnistuisi.

Kuva: Olli Seppälä. Helsingissä järjestettiin sunnuntaina uskontojen yhteinen rauhan ja toivon kävely.

Lue myös:

Ranskan muslimiyhteisö tuomitsee iskut jyrkästi

Uskontojen edustajat kävelivät rauhan ja toivon puolesta

Pariisin terrori-iskut järkyttävät

Edellinen artikkeliDiakin uusi toimitusjohtaja on Tapio Kujala
Seuraava artikkeliLeino Hassinen on kuollut

Ei näytettäviä viestejä