”Räsäsen puheet suonenisku kirkon ja valtion suhteille”

Suomenruotsalaisen ajatushautomo Magman viestintävastaava Olav S. Melin pitää sisäministeri Päivi Räsästä (kd) ongelmana sekä hallitukselle että kirkolle. Melin kertoi näkemyksistään Radio Vegan haastattelussa. Melinin mielestä nyt on myös aika katkaista viimeiset siteet kirkon ja valtion välillä.

– Räsänen käyttäytyy kuin hänellä olisi omistajaohjaus kirkkoon.

Melin muistuttaa, että Räsäsen ei puheillaan edusta kirkkoa. Mutta koska Räsäsen puheita tulkitaan kirkon ääneksi ja sen perusteella kirkosta erotaan, on Räsänen Melinin mukaan ongelma ja rasite myös kirkolle.

– Räsänen lukee Raamatusta sen mitä sinne on kirjoitettu 2000 vuotta sitten ja yrittää sijoittaa sen vuoteen 2013. Niin ei voi tehdä.

Melinin mukaan Räsäsen puheet ovat suonenisku kirkon ja valtion välisille suhteille.

Olav S. Melin on koulutukseltaan teologi ja hän toimi vuosina 2005-2008 Kotimaan päätoimittajana.

Lue Svenska Yle:n juttu

Edellinen artikkeliKyrkpressen: Kokkolassa metsästetään Anders Chydeniuksen hautaa
Seuraava artikkeliKirkkohallitus siirtyy nautintoaineesta toiseen

Ei näytettäviä viestejä