Niin taiteessa kuin viihteessä ihannoidaan epätoivoisia ja epäkypsiä parisuhteita. Jos huomaa toistuvasti joutuvansa sellaisiin itse, voi kyse olla rakkausriippuvuudesta.

Miksi osa ihmisistä ajautuu yhä uudelleen toimimattomiin tai jopa väkivaltaisiin parisuhteisiin?

Tämä kysymys alkoi kiinnostaa seksuaaliterapeutti Tanja Moringia, joka tarttui aiheeseen tietokirjassaan Rakkausriippuvuus – Miten toipua? (Otava 2025).

– Kirja syntyi tarpeesta ymmärtää sekä omia että asiakkaideni toimimattomia parisuhteita, Moring sanoo.

Rakkausriippuvuus ei ole diagnoosi. Sen sijaan kyse on ilmiöstä, jossa ihmisellä on pakonomainen tarve rakastua ja rakastaa.

– Hän janoaa hyvän olon tunnetta, jonka rakastuminen saa aikaiseksi.

Moringin mukaan tyypillistä on, että rakkausriippuvainen etsii rakkautta sieltä, mistä sitä ei ole saatavissa. Hän saattaa valita kumppanin, joka on emotionaalisesti etäinen, varattu tai ei ole halukas sitoutumaan.

”Meidät voidaan pakottaa tekemään monenlaisia asioita, mutta meitä ei voida pakottaa rakastamaan.”

Rakkausriippuvainen pyrkii toisaalta miellyttämään ja toisaalta kontrolloimaan kumppaniaan. Hän voi olla sisäistänyt mallin, jonka mukaan rakkaus tulisi ansaita olemalla aina kumppanin käytettävissä. Toisaalta hän saattaa pyrkiä pakottamaan kumppaninsa pysymään suhteessa, jotta ei tulisi hylätyksi.

Riippuvuus voi ilmetä hyppimisenä lyhyistä ja intensiivisistä suhteista toisiin. Se voi näyttäytyä myös pitkinä, mutta riitaisina ja jopa väkivaltaisina suhteina, tai kulissisuhteina, joissa puolisoiden välillä ei ole tunneyhteyttä.

Tällaiset suhteet eivät perustu vapaaehtoiseen, aitoon rakkauteen vaan pelkoon ja riippuvuuteen, Moring kuvaa.

– Meidät voidaan pakottaa tekemään monenlaisia asioita, mutta meitä ei voida pakottaa rakastamaan.

Rakastuminen muistuttaa riippuvuutta

Aivokemia auttaa ymmärtämään, että rakastumisen tunteeseen voi jäädä koukkuun. Tutkimuksissa on havaittu, että rakastuminen saa aivoissa aikaan samanlaisia muutoksia kuin esimerkiksi kokaiini.

Tanja Moringin mukaan osa ihmisistä on näille neurobiologisille muutoksille herkempiä kuin toiset. Se tekee heistä muita haavoittuvaisempia riippuvuuksien syntymiselle.

Rakkausriippuvainen saattaa saada kaipaamansa annoksen aivojen mielihyvähormoni dopamiinia esimerkiksi selatessaan deittisovellusta. On kutkuttava tunne, kun sovellus kertoo osumasta.

Pitkässä, toimimattomassa parisuhteessa koukuttavan dopamiiniryöpyn saa aikaan sovinto, lyhyt rauhan hetki, joka seuraa riitaa tai jopa väkivaltaa.

– Hyvän olon hormonit ovat kovia aineita, Moring sanoo.

Riippuvuuksiin ajautuville ihmisille tyypillistä on myös tunnetaitojen puute. Jos stressiä, surua tai ahdistusta ei osaa nimetä eikä niiden taustalla vaikuttavia asioita tunnista, saattaa vaikeita tunteita yrittää paeta esimerkiksi deittisovellukseen.

– Usein kysytään, miksi ihminen jää koukkuun, mutta oikea kysymys olisi, mikä on se kipu, jota hän pakenee.

Taustalla voi olla kokemus hylkäämisestä

Neurobiologia ei silti selitä kaikkea. Moringin mukaan rakkausriippuvuuden taustalla on lähes aina hylkäämisen kokemuksia lapsuudessa sekä opittuja toimintamalleja.

Hylkääminen ei välttämättä tarkoita totaalista heitteillejättöä, eikä sen taustalla läheskään aina ole lapsen tarpeiden tahallista laiminlyöntiä.

Suomessa tyypillistä on Moringin mukaan ollut emotionaalisesti etäinen vanhemmuus. Lapsen fyysisistä tarpeista on kyllä huolehdittu, mutta kodin ilmapiiri on voinut olla kylmä, eikä lapsen tunteille tai tarpeille ole ollut riittävästi tilaa.

– Sitä voi olla vaikea tunnistaa. Moni sanoo, että aina oli ruokaa, puhtaat vaatteet ja vanhemmat pysyivät yhdessä. Silti emotionaalinen yhteys lapsen ja vanhemman välillä on voinut jäädä puutteelliseksi.

Kotona on ehkä puhuttu luontevasti arkisista aiheista, mutta kukaan ei ole kysynyt lapselta, miltä tuntui, kun kaveri ei tullutkaan sovitusti kylään.

Rakkausriippuvuudelle altistavat Moringin mukaan myös opitut mallit. Jos koti on ollut turvaton, ei ihmisellä ole turvallisen ja tasavertaisen parisuhteen mallia. Silloin hän saattaa valita kumppanin, jonka kanssa voi toistaa kotoa opittua. Niin toimimaton suhde vetää puoleensa kuin magneetti.

Työkaluja parempiin parisuhteisiin

Rakkausriippuvuuden yleisyydestä ei ole luotettavia arvioita. Tanja Moring kuitenkin arvioi, että ilmiö on melko yleinen. Arvio perustuu Suomessa sotien perintönä vallinneeseen kasvatuskulttuuriin, jossa tunneilmaisulle ei juuri ole ollut tilaa.

”Me rakkausriippuvaiset koemme usein, että olemme olosuhteiden uhreja vailla vaikutusmahdollisuuksia. Olisi tosi tärkeää ottaa vastuu omasta kasvusta.”

Rakkausriippuvuuteen opettavat Moringin mukaan myös niin korkeakulttuuri kuin viihdeteollisuuskin, jotka romantisoivat kuvaa tuskaisesta rakkaudesta. Niin iskelmät, pop-kappaleet kuin oopperatkin kuvaavat usein epäkypsiä ja epätoivoisia parisuhteita.

– Kulttuuri opettaa, että rakkauden vuoksi tulee kärsiä, mutta se ei ole totta. Rakkaus on tervettä vuorovaikutusta, psyykkistä ja fyysistä yhteyttä ja läheisyyttä, joka kasvaa vähitellen, Moring sanoo.

Kirjansa lukijoilta Moring kertoo saaneensa toistuvasti samankaltaista palautetta: moni on kirjaa aloittaessaan ajatellut, ettei teema kosketa henkilökohtaisesti, mutta tunnistanutkin sitten kirjan sivuilta itsensä.

Moring uskoo, että aiheen tutkiminen voi auttaa ketä tahansa luomaan parempia parisuhteita. Toimimattomista tavoista, kuten mykkäkouluista tai raivoamisesta, voi päästä eroon.

– Haitallisia toimintatapoja on mahdollista muuttaa ja rakentaa aitoa yhteyttä.

Jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja kasvamisesta siinä.

– Me rakkausriippuvaiset koemme usein, että olemme olosuhteiden uhreja vailla vaikutusmahdollisuuksia. Olisi tosi tärkeää ottaa vastuu omasta kasvusta.

Jos käytöksestään tunnistaa rakkausriippuvuuden piirteitä, voi aiheesta keskustella puolison, luotetun ystävän tai tarvittaessa terapeutin kanssa.

Parisuhteessa eläviä Moring kehottaa jakamaa puolison kanssa lapsuudenperheen kokemuksia. Myös isovanhempien elämään olisi hyvä tutustua.

– Sitten kun ymmärtää, miten tietyt toimintatavat ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle, niitä voi tietoisesti muuttaa.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 1/2026.

Ilmoita asiavirheestä