Alajärven Paalijärven kylällä tutkii pyhäkoulutavaroita hymyilevä kaksikko. Kyllikki Hannula, 67, ja Liisa Paalijärvi, 60, tietävät mistä puhuvat, sillä heidän pitämissään pyhäkouluissa on vieraillut lapsia useamman sukupolven ajan. Kyllikki aloitti pyhäkoulutyön jo vuonna 1967.
– Olin tullut uskoon hieman aiemmin ja koin tehtäväkseni välittää Jumalan sanaa eteenpäin. Pidin myös paljon lapsista, eli heidän kanssaan oli alusta lähtien helppoa ja luontevaa olla, Hannula kertoo.
Myös Liisa Paalijärvellä on takana pitkä taival pyhäkouluasioiden parissa. Hän aloitti tehtävän vuonna 1982.
– Kyllikki on tässä taustalla, sillä työskentelimme samassa päiväkodissa. Hänen ehdottaessaan minulle pyhäkoulun pitoa tuntui se hyvältä idealta, koin sen tärkeänä uskonikin kannalta, Paalijärvi sanoo.
Kaksikko pitää pyhäkoulua Alajärven Paalijärven kylällä omissa kodeissaan. Heidän lisäkseen pyhäkoulun pitäjien joukkoon on tullut hiljattain nuorempi pariskunta.
– On hienoa, että olemme saaneet lisävahvistusta. Nuoremman väen innostuminen tärkeästä asiasta tuntuu mukavalta.
– Pidämme pyhäkoulua keskimäärin kahden viikon välein. Hoidamme aina yleensä kaksi peräkkäistä kertaa, ettei tavaroita tarvitse siirtää jatkuvasti paikasta toiseen, Paalijärvi kertoo.
Ainoana pyhäkoululaisena oleminen jäi lapselle mukavana mieleen
Pyhäkoululaisia Paalijärven kylällä on vaihteleva määrä. Parhaimmillaan heitä on ollut parikymmentä, mutta joskus pyhäkoulunpitäjä on odottanut turhaan. Tuollaiset hetket ovat Hannulan mukaan hieman turhauttavia.
– Eihän se mukavalta tunnu, kun on suunnitellut kaiken valmiiksi. Onneksi tällaiset tilanteet ovat kuitenkin harvinaisia.
Hannula muistaa myös päivän, kun paikalle saapui vain yksi pyhäkoululainen.
– Siirryimme olohuoneesta keittiön pöydän ääreen, missä istuimme vierekkäin käymässä sen kerran antia läpi. Tuo hetki jäi mukavana pyhäkoululaisen mieleen, hän puhui siitä myös jälkeenpäin, Hannula hymyilee.
Pyhäkoululaiset saapuvat nykyään paikalle lähes poikkeuksetta vanhempiensa tuomina.
– Syynä tähän ovat varsin pitkät matkat, sillä lapset tulevat takavuosia laajemmalta alueelta.
Oman haasteensa pyhäkoululle heittävät lasten lisääntyneet harrasteet, aikataulu on toisinaan soviteltu tältä pohjalta.
– Olemme joskus pitäneet pyhäkoulun iltaisin, kun olemme tienneet jonkun lapsen olevan päivällä estynyt. Kesäisin taas olemme kokoontuneet arkisinkin, Paalijärvi sanoo.
”Rukoilimme yhdessä sairaan mummon puolesta”
Kyllikki Hannulan mukaan pyhäkoulun tulevaisuuden kannalta avainasemassa ovat vanhemmat.
– Ilman heidän panostaan lapset eivät tule pyhäkouluun. Onneksi ainakin meilläpäin vanhemmat ovat pääsääntöisesti hyvin myötämielisiä asialle kuljettaen jälkikasvuaan.
Pyhäkoulussa on vuosien varrella eletty monia koskettavia hetkiä. Liisa Paalijärven mieleen jäi erityisesti pienen tytön pyyntö rukoilla sairaan mummonsa puolesta.
– Niinpä rukoilimme kaikki yhdessä. Onneksi Taivaan Isä kuuli rukouksen, ja tytön mummo on tänä päivänäkin elossa.
Kyllikki Hannula haluaa muistuttaa lapsille, että he ovat kaikki samanarvoisia, vaikka joku onkin jossain asiassa toista kätevämpi.
– Kerron lapsille, ettei haittaa vaikka toinen on jossain parempi, sillä lahjakkuuksia ja taitoja on monia. Tärkeintä on muistaa, että kaikki ovat tasavertaisia.
Pyhäkoulutaulun tarra ikuistaa käyntikerran
Liisa Paalijärvi painottaa anteeksiannon merkitystä.
– Lapsilta anteeksipyytäminen ja anteeksianto sujuvat huomattavasti aikuisia helpommin. Joskus jotkut vanhemmat ovatkin ihmetelleet, miten nopeasti pienet kiistatilanteet ovat ratkenneet.
Kokeneen pyhäkoulukaksikon mukaan lapsilla on kautta vuosien ollut yksi yhteinen ilonaihe, pyhäkoulutauluun liimattavat tarrat.
– Ne ovat lapsille tärkeitä. Joskus osa heistä innostuu kilpailemaan keskenään tarrojen määrällä. Tarrojen kerääminen on mielestäni hyvä tapa, sen avulla jokainen pyhäkoulussa käyntikerta ikuistetaan, Kyllikki Hannula sanoo.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä