Puhemies Maria Lohela: Laadukas koulutus luo kasvualustan maailmankatsomusten vuoropuhelulle

Suomi on korostanut uskontojen välisen vuoropuhelun merkitystä rauhanvälityksessä. Näin sanoi eduskunnan puhemies Maria Lohela puheenvuorossaan Parlamenttienvälisen liiton IPU:n yleiskokouksessa Pietarissa maanantaina. Asiasta kertoi eduskuntatiedotus tiedotteessaan.

– Uskontoa käytetään myös väärin lietsomaan väkivaltaa ja terrorismia, mutta emme saa pienten ääriryhmien tuhota sitä, mikä elämäntavassamme on arvokkainta eli uskoa demokratiaan, ihmisoikeuksiin, oikeusvaltioon, sananvapauteen, tasa-arvoon ja suvaitsevaisuuteen, Lohela painotti tiedotteessa.

Hän myös korosti koulutuksen merkitystä kulttuurien ja uskontojen väliselle vuoropuhelulle ja demokratialle.

– Laadukas koulutus luo kasvualustan kriittiselle ajattelulle, innovaatioille ja vuoropuhelulle erilaisten maailmankatsomusten välillä. Koulutusta pitää olla tarjolla kaikille varallisuuteen, ihonväriin, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta. Vain koulutuksen avulla viemme yhteiskuntiamme eteenpäin ja mahdollistamme aktiivisen kansalaisuuden, Lohela totesi.

Parlamenttienvälisen liitto on koolla Pietarissa 14.–18.10. Liiton 137. yleiskokouksen pääteemana on kulttuurisen monimuotoisuuden ja rauhan edistäminen uskontojen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun avulla.

Parlamenttienvälinen liitto koostuu järjestön 173 jäsenmaan kansanedustajista. Heitä on kokoontunut Pietariin yli 800. Puhemies Lohela korosti kansan valitsemien parlamentaarikkojen vastuuta yleisen mielipideilmaston muokkaajina. Hän kertoi esimerkkinä, että Suomessa kaikki eduskunnassa toimivat poliittiset ryhmät ovat allekirjoittaneet vetoomuksen vihapuhetta ja rasismia vastaan sekä tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta.

Lohelan lisäksi Suomen IPU-valtuuskuntaan Pietarissa kuuluvat Suomen IPU-ryhmän puheenjohtaja Jutta Urpilainen (sd.), varapuheenjohtaja Simon Elo (si.), Anne-Mari Virolainen (kok.), Pekka Puska (kesk.) ja Anders Adlercreutz (r.).

Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva. Eduskunnan puhemies Maria Lohela eduskunnan täysistunnossa 8. syyskuuta.

Edellinen artikkeliKirkon perheneuvonnan asiantuntija: ”Tulin surulliseksi luettuani Kinnusen kolumnin”
Seuraava artikkeliJouluradion kuuluvuusalue laajenee – koelähetykset käynnistyvät marraskuussa

Ei näytettäviä viestejä