Haastateltava saapuu sovittuun paikkaan Helsingin Paavalinkirkon sisäpihalle hivenen myöhässä, polkupyörää työntäen.

Istumme kirkon sisäpihan pöytä- ja tuoliryhmän ääreen. Pienten puiden varjot suojaavat alkukesän kirkkaalta auringolta. Sturenkadun vilkas liikenne kuuluu tähän vain vaimeasti.

Professori Janne Saarikivi, mikä boogie?

– Sama kuin yleensä: kaikki on sekavaa ja olo hieman hermostunut, Saarikivi naurahtaa.

Janne Saarikivi, 48, on suomen sukukieliin ja suomen kielen historiaan erikoistunut kielitieteilijä. Tällä hetkellä hän on Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielitieteen vs. professori.

Häntä pidetään polyglottina, joka hallitsee ”tavanomaisten” englannin, ruotsin, saksan ja venäjän ohella myös monia suomalais-ugrilaisia kieliä: viroa, vepsää ja karjalaa, pohjoissaamea, permiläiskieliä komia ja udmurttia, volgalaiskieliä maria ja ersää sekä vielä unkariakin.

Lisäksi hän on harrastanut muun muassa klassisia kieliä kreikkaa, latinaa ja arabiaa.

– Nettijutuissa kielitaitoani kyllä liioitellaan. Mutta kyllä minä tietysti aika monia kieliä osaan, Saarikivi kuittaa.

Neuvostoliiton romahdus houkutti opiskelemaan viroa

Saarikivestä tuli kielitieteilijä oikeastaan sattumalta. Viro itsenäistyi 1991, kun tuleva kielentutkija oli lukiolainen. Tämä sai hänet hankkimaan käsiinsä viron kielen oppikirjan. Sen avulla hän muun koulutyön ohessa pänttäsi päähänsä viron kielen alkeet.

Venäjän suunta oli tullut hänelle tutuksi jo aikaisemmin.

– Isäni oli kahdessakin eri ministeriössä työskennellyt valtion virkamies. Niissä hän vastasi alan idänsuhteista ja matkusti siellä. Niinpä itä, Neuvostoliitto, kaikki sinne liittyvä oli läsnä perheessämme. Ymmärsin jo varhain, että olihan siellä kurjaa. Mutta ajattelin myös, että maa on mielenkiintoinen.

Saarikivi valitsi yliopistossa alakseen fennougristiikan. Mutta hän pääsi opiskelemaan myös venäjää ja yleistä kielitiedettä – jopa teologiaa.

– Haahuilin humanistisessa tiedekunnassa. Siellä kuuntelin monien eri alojen karismaattisten professoreiden opetusta. Mieleen jäivät esimerkiksi Eero Tarasti, Hannu ”HK” Riikonen, Juha Janhunen ja Jorma Koivulehto.

Vuonna 2006 Janne Saarikivi kirjoitti väitöskirjansa suomalais-ugrilaisessa kielitieteessä. Tällä hetkellä hänen professuurinsa on katkolla heinäkuussa. Hän etsii uutta työtä.

”Venäjän suomensukuiset kielet ovat katoamassa”

Kielentutkimus on ollut Saarikivelle kiehtova ja mukanaan vievä työura.

– Se on antanut minulle melkein kaiken ja avannut uusia maailmoja. Mutta totta kai elämääni kuuluvat myös perhe, lapset ja maailmankatsomukseni – jota tutkimuskin on toki muovannut.

Suomalais-ugrilainen kielentutkimus on Saarikiven oman lyhyen määritelmän mukaan ”Euraasian vähemmistökulttuurien tutkimista”.

Venäjällä puhuttavia suomensukuisia kieliä on pitkälle toista kymmentä. Mikä on noiden kielten tulevaisuus?

– Kyllä ne ovat katoamassa. Mutta toisaalta noin 90 prosenttia maailman kielistä on katoamassa.

Tällä hän viittaa esimerkiksi Afrikkaan.

– Siellä on tuhansia paikallisia kieliä, mutta koululaitos on yleensä organisoitu ranskaksi tai englanniksi. Venäjällä tilanne on samantyyppinen.

Saarikivi muistuttaa, että Venäjän suomensukuisten vähemmistökansojen oikeus omankieliseen koulutukseen on historiassa vaihdellut ja vaihtelee. Nykyisin venäjän kieli joudutaan yleensä omaksumaan varsin varhaisessa koulutien vaiheessa. Monille vähemmistökielille tämä on tuhoisaa.

Eräät eurooppalaiset kielet ovat valloittajien kieliä

Maailmanhistoriassa varsinkin eurooppalaiset kielet ovat levinneet muiden kielten kustannuksella. Saarikivi kysyy retorisesti, miksi vähäväkiset eurooppalaiset ja heidän kielensä valloittivat liki koko maailman.

– Sen tekivät pyssyt ja bakteerit. Mutta lisäksi on tietysti myös ”kulttuurista ylijäämää”, jonka voimalla on valloitettu toisia.

Mitä Saarikiven erityisesti tuntemaan Venäjään tulee, hän muistuttaa, että keskusvallan luoman assimilaatiopaineen lisäksi osa vähemmistökansoista on itse myös halunnut assimiloitua, sulautua.

– Venäläisyys on ollut heistä hienompaa, tai näin heidät on saatu uskomaan.

Nykyisin voisi Saarikiven mielestä kysyä sitäkin, miksi Venäjän vähemmistökansat eivät ole vapautuneet, kuten esimerkiksi Ranskan tai Englannin siirtomaat. Ainakin Kiinan uhka on Saarikiven mukaan yksi syy siihen, että Moskova paimentaa vähemmistöjään.

– Jossakin Venäjän Kaukoidän Habarovskissa kyllä ymmärretäänkin Kiinan valtava taloudellinen merkitys. Mutta jos Venäjä hajoaisi, Kiina saattaisi pian ottaa Habarovskissa vallan.

Maahanmuutto on Suomelle välttämätöntä

Suomessa on koko 2000-luvun ajan käyty kiivasta maahanmuuttokeskustelua. Saarikivi pitää maahanmuuttoa hyvänä asiana. Hän on pari vuotta majoittanut irakilaisen miehen, joka on kääntynyt muslimista kristityksi.

Saarikivi muistuttaa, että kantasuomalaisten määrä itse asiassa vähenee. Ero syntyneiden ja kuolleiden määrässä on vuosittain kymmenen tuhannen luokkaa.

– 15 vuoden kuluttua ero on kantasuomalaisten osalta vieläkin suurempi. Tästä ei paljon puhuta. Kuitenkin maan väestö samaan aikaan kasvaa. Se johtuu vain maahanmuutosta.

Saarikivi kertoo ymmärtävänsä, miksi asia herättää myös pelkoa ja vastalauseita. Mutta maahanmuuton pysäyttäminen johtaisi nopeasti kestämättömään taloudelliseen tilanteeseen: väestön huoltosuhde muuttuisi mahdottomaksi.

– Tästä syystä en usko, että kukaan tai mikään poliittinen voima haluaisi oikeasti keskeyttää maahanmuuttoa.

”Kaikkien Suomeen asettuvien on opittava suomea”

Saarikivi pitää integraatiokysymyksiä tärkeinä. Hän vastustaa sitä, että Suomeen näyttää opinnoissa ja sosiaalipalveluissa syntyneen englanninkielisiä integroitumisväyliä. Suomen kielen käyttömahdollisuudet voivat tätä tietä kuljettaessa alkaa olla rajallisia. Hänestä kaikkien tulijoiden pitäisi oppia suomea.

– Tämän valtion pääasiallinen olemassaolon syy on se, että täällä puhutaan suomea. Jos suomalaisen kulttuurin halutaan säilyvän vahvana, on tänne tulevien siirryttävä ajan kanssa puhumaan omien kieltensä rinnalla suomea, ei englantia.

Uudelta väestöltä on Saarikiven mielestä siis vaadittava kielellistä integroitumista yhteiskuntaamme.

– Muuta en sitten heiltä vaatisikaan. Erilaiset poliittiset, uskonnolliset ja kulttuuriset katsomukset sopivat minulle. Suomen lisäksi he voivat tietysti puhua muitakin kieliä. Sitäkin tässä maassa voitaisiin hyödyntää. Ja kantasuomalaisten pitäisi myös oppia enemmän muita kieliä.

Saarikivi kannattaa lämpimästi monikielisyyttä. Kielten opettamista vain ei ole hänestä järjestetty kouluissa parhaalla mahdollisella tavalla.

– Jos haluttaisiin, eri kielten opiskelua voitaisiin aloittaa päiväkodeissa. Noin 12-vuotiaasta eteenpäin ihminen alkaa jo menettää luonnostaan oppimisen kykyä. Siellä, missä maahanmuuttajakieliä puhutaan paljon, myös kantasuomalaiset voisivat opiskella niitä.

Niin sanottu pakkoruotsi pitäisi Saarikiven mukaan ottaa uudelleen tarkasteluun.

– Koko valtion tasolla vaadittava alkeellinen ruotsin taito ei hirveästi hyödytä ketään. Mutta ruotsi voisi sinänsä olla kyllä virallinen kieli. Isänmaallinen suomalainen voisi hyvin puhua ruotsia tai venäjää tai muuta kieltä. Kaikki eivät opi kaikkea, mutta kaikki voisivat oppia kieliä paremmin kuin nyt.

Kirjoja ja kulttuurihäröilyä

Janne Saarikivi kertoo lukevansa paljon.

– Netistä uutisia ja kommentaareja globaalisti eri kielillä: viroksi, ranskaksi, venäjäksi. Mutta myös kirjallisuutta. Minusta parhaat lajityypit ovat essee ja rouhea tietokirjallisuus. Runouttakin luen. Tosin luen epäsystemaattisesti, ja monet kirjat jäävät kesken.

Eri kieliä luetaan Saarikiven mielestä eri tunteilla.

– Jollakin kielellä luen tekstejä lukeakseni sillä kielellä. Ennen luin paljon klassista kaunokirjallisuutta ja joskus vieläkin. Se tuntuu hyvältä.

Yhden harrastuksensa Saarikivi muotoilee ”kulttuurihäröilyksi”.

– Viime kesänä järjestimme vaimoni kanssa pihallamme ad hoc -festivaalin. Se oli hyvätasoinen, oli professorien luentoja, performansseja ja musiikkia. Oli myös tärkeää, että sitä ei mainostettu eikä siitä tehty lehtijuttuja. Se oli sen hetken ja katosi.

Muuan runollinen harrastus kuuluu henkilöhistoriaan: joukko Saarikiven koulukavereita Helsingin Kallion lukiosta perusti ylioppilaaksi tulonsa jälkeen 1994 Ultra Bra -yhtyeen. Suositun bändin levyt myivät kultaa ja platinaa.

Saarikivi kuului Anni Sinnemäen, Pekka Lahdenmäen ja eräiden muiden ohella biisien sanoittajiin.

Yliopistot muuttuneet englanninkielisiksi ilman keskustelua

Kieli kuolee, kun sitä puhuva yhteisö lakkaa sitä käyttämästä. Nykyisin tavallista on kielen vaihtaminen, assimilaatio toisen kielen käyttäjäksi. Kieltä pitäisi voida käyttää sen kaikissa rekistereissä ja kaikilla elämänalueilla.

Maailmassa suuret kielet – esimerkiksi espanja, venäjä, ranska, portugali, kiina tai arabia – valtaavat koko ajan alaa. Voimakkain kaikista on englanti. Tämä näkyy Suomessakin.

– Vastustan sitä, että meilläkin uusia yhteiskunnan sektoreita muutetaan englanninkielisiksi. Esimerkiksi yliopistot ovat paljolti sellaisiksi jo muuttuneet. Se on tapahtunut ilman mitään yhteiskunnallista keskustelua, Saarikivi puuskahtaa.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi Aalto-yliopistossa 85 prosenttia perustutkinnon opinnäytteistä tehdään englanniksi.

– Yliopisto ei siis vaadi, että insinööri osaisi selittää osaamistaan suomeksi. Väitöskirjatasolla englannin käyttö on usein perusteltua, mutta siinäkin tieteellinen ajatusprosessi ja kieli, jolla se ilmaistaan, limittyvät toisiinsa.

Laajemmin Saarikivi on huolissaan siitä, jos suomea ei enää osata käyttää kaikissa yhteyksissä luovasti ja mielenkiintoisesti.

– Uhkana on, että aikanaan suomen kieli muuttuu tarpeettomaksi.

Kielentutkija peräänkuuluttaa monimuotoisuutta. Asiat, kielet ja ihmiset ovat arvokkaita siksi, että ne ovat erilaisia.

– Mitä syvemmin jotakin kieltä osaa, ymmärtää sen, että asiat ilmaistaan jokaisella kielellä hieman eri tavalla. Ajatuksen sisältö – tieto – ja muoto eivät ole erotettavissa toisistaan. Jotakin Volter Kilven Alastalon salissa -romaania tai Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maata on mahdotonta kuvitella ilman suomen kielen matriisia, joka tekee ne mahdollisiksi.

Suomalaiset pitävät kieltään eurooppalaisittain erikoisena.

– Mutta jos ajattelemme euraasialaista, itäistä kontekstia, suomen kieli on oikeastaan aika tavallinen.

”Yliopistoissa on paljon valheellisuutta”

Janne Saarikivi ihmettelee myös sitä, miksi yliopistoja täytyy maailmanlaajuisesti panna paremmuusjärjestykseen.

– Yliopistot kilpailevat keskenään koko maailmassa. Niiden kapitalistishenkiset ranking-listat ovat joidenkin kiinalaisten pölhökustaiden luomia indeksejä.

Näkyvyyttä yliopistot saavat maailmassa vain englanniksi.

– Siksi ranskalaiset pärjäävät huonosti, heillä kun on kieliasioissa tervettä ylimielisyyttä. Samoin on toistaiseksi Venäjällä.

Oma viheliäinen asiansa Saarikivestä on tutkimusrahoituksen hakeminen.

– Siihen nähden, että yliopistot ovat olevinaan älykkäiden ihmisten yhteisöjä, niissä on myös paljon valheellisuutta. Yliopistojen imagot ovat konsulttien, eivät akateemisten kansalaisten luomia.

Jotta yliopistossa voisi työskennellä, on Saarikiven mukaan valehdeltava.

– Rahoitushakemuksissa kaiken on oltava yhteiskunnallisesti hirmuisen merkittävää, pitää olla alalla uusi läpimurto ja luoda erilaisia EU-maiden osaamisklustereita ja yhteistyöpotentiaalia ja sössön-sössön.

Sellainen rehellisyys ei Saarikiven mukaan kelpaa, että ”olen tutkinut 25 vuotta historiallista sananmuodostumista, kirjoittanut yli kymmenen kirjaa ja 33 tieteellistä artikkelia. Antakaa rahaa ja teen tätä samaa”.

– Olen itse tuollaisissa hakemuksissa valehdellut paljon ja saanutkin rahaa. Mutta se harmittaa akateemisia ihmisiä. Ei ihme, että kaikki ovat loppuunpalaneita.

Tuomasmessuja ja Siionin virsiä

Janne Saarikivi tunnetaan myös siitä, että hän tuo julkisuudessa kristillisen vakaumuksensa esiin.

– Minulle on selvä juttu, että olen kristitty. Moni muu asia ei sitten olekaan minulle niin selvää. On esimerkiksi aina vaikea päättää, ketä vaaleissa äänestäisin.

Saarikivi ei ole mielestään kovin ahkera kirkossakävijä. Hän avaisi jumalanpalveluksen oven useammin, jos messut pidettäisiin iltakuudelta.

– Tuomasmessu on hyvään aikaan. Minua pyydetään usein kirkollisiin tilaisuuksiin puhumaan. Mutta hengellisyys on ollut elämässäni sivujuonne. Ehkä niiden asioiden kanssa pitäisi tehdä jotakin, jotta kutsumus kirkastuisi.

Saarikivi on mieltynyt herännäisyyteen ja siioninvirsiseuroihin.

– En ole syntymäkörtti, mutta tunnistan siinä porukassa sellaista hengellisyyttä, joka on minulle tuttua: ei tuomita toisia, vaan tehdään omaa parannusta.

Saarikivi kokee elävänsä elämässään taitoskohtaa.

– Olen ollut koko urani ajan yliopistollinen pätkätyöläinen ja etsin uutta työtä. Minulla on ollut loppuunpalamisia ja avioerokin.

Nyt Saarikivi elää uudessa avioliitossa. Mutta elämä vyöryy eteenpäin.

– On muutoksia, lapset kasvavat. Nyt tajuan kaiken rajallisuuden. Ehkä haluaisin nähdä ja tehdä vielä jonkin yhden ison asian.

Moni ihminen elää elämäänsä peläten. Saarikivi myöntää pelkäävänsä sekä omaa että läheisten kuolemaa ja sairastumista. Mutta pelko voi olla myös viisautta.

– Nuorille haluaisin sanoa, että hyvä, että pelkäät, mutta pelkää oikeita asioita. Sitä ei kannata pelätä, mitä naapurit tai muut sinusta ajattelevat. Lamauttavasta pelosta ja häpeästä pitäisi päästä eroon.

Mutta jos pelätään maailman olevan täynnä ydinaseita, luonnon tuhoutuvan, ihmiskunnan tuhoavan toisten olioiden elämää, on se Saarikiven mielestä jo aika jalostunutta pelkoa.

– Korkeampi jalostuneempi muoto pelosta on sitä, että pelätään toisten puolesta.

Synnin ja armon käsitteet ovat hukassa

Helsinkiläisessä lapsuudenkodissaan Saarikivi ei saanut juuri minkäänlaista uskonnollista kasvatusta. Toki ympäristössä oli sellaisiakin malleja.

– Olen tullut kristityksi lukemalla. Hengelliset asiat tuntuivat järkeviltä. Minusta kristinuskon ihmiskuva on oikea, se vastaa omaa ihmiskuvaani. Siinä on käsitys ihmisen pienuudesta ja siitä, että me elämme armon varassa.

Kristinusko on Saarikiven mukaan muuttumassa Suomessa nopeasti vähemmistökulttuuriksi. Tämä näkyy paitsi kirkkoon kuulumattomuuden lisääntymisenä, myös siinä, että virsiä ja raamatunkohtia ei enää tunneta.

– Huomaan tämän usein yllätyksekseni. Jokin Oi Herra, luoksein jää -virsi ei enää ole tuttu kovin monelle.

Toinen seikka on, että nykyihmiset eivät enää haluaisi kuulla puhuttavan synnistä.

– Minusta vain tuntuu, että eivät ne ihmiset ole kuulleet armostakaan. Perinteinen armon sanoma on monelle tuntematon!

Saarikivi pohdiskelee, miten nykyihminen kuulee pelkkiä vaatimuksia: laihduta, opiskele, hanki omistusasunto, menesty!

– Se on armoton suorittamisen maailma. Ajatus siitä, että ihminen on aika mitätön syntinen ja menee kohti helvettiä, tuntuu olevan tuntematon. Mutta armon vuoksi voimme suhtautua elämään avarasti ja toisiimme armeliaasti.

Synnin ja armon käsitteiden katoamisesta johtuu Saarikiven mielestä myös se, että nykyisessä ilmapiirissä jäljelle on jäänyt vain ”kauhea itsevarmuus” oikeassa olemisesta. On myös suurta halua määritellä, mitä toiset ovat.

– Kun katselen somea, se on täynnä ääniä, jotka ovat närkästyneitä siitä, että joku toinen ei ajattele kuin he. Mutta erilaisuudenhan pitäisi herättää mielenkiintoa ja yrittämistä ymmärtää, miksi joku on sitä mieltä kuin on! Ismit, joihin sisältyy oletus toisten ihmisten väärästä tietoisuudesta, eivät edistä mitään hyvää.

”Kirkossa ei tarvitsisi muuttaa mitään”

Kristinuskoa Suomessa ei Saarikiven mielestä uhkaa se, jos ihmiset eivät halua olla kristittyjä.

– Mutta se kyllä uhkaa, jos kirkko muuttuu helppoheikkien marketiksi, joka hötkyy oikealle ja vasemmalle, yrittää mielistellä ja houkutella eri ikäryhmiä kirkkoon.

Saarikiven mielestä kirkossa ei tarvitsisi muuttaa mitään.

– Jos kaikki vain pysyisi samalla tavalla, ihmiset tulisivat lopulta sinne itsestään. Koko maailmahan on täynnä muutosta ja kaikkea tarpeetonta. Ihmiset kaipaavat pysyvää ja merkityksellistä. Esimerkiksi ortodoksinen kirkko on konservatiivinen kuin mikä, mutta kuitenkin se vetää ihmisiä puoleensa.

Saarikivi on joskus miettinyt ortodoksiksi kääntymistä. Se olisi sopinut hyvin yhteen myös Venäjälle suuntautuvan tutkimuksen kanssa. Katolis-luterilaisessa traditiossa suhde esivaltaan on Saarikiven mukaan kuitenkin ortodoksisuutta kriittisempi, mikä on hänestä hyvä asia.

– Vaikka arvostan ortodoksista hengellisyyttä ja pelastuskäsitystä, on vaikea katsoa sitä, miten Venäjän ortodoksinen kirkko siunaa Venäjän miehitys- ja sortopolitiikkaa. Enpä usko, että Jumala taivaassa on siihen tyytyväinen.

Paavalinkirkon sisäpihalle on alkanut kerääntyä ihmisiä. Kesäkahvila avautuu. Pian saamme kaivatut höyryävät kahvimukit kouriimme.

Juhannus on kaikista juhlista kesäisin. Mitä Saarikiven juhannukseen toisena koronavuotena 2021 mahtaa sisältyä?

Miehellä on monta rautaa tulessa. Hän toivoo, että kiireisimmät työt olisi tehty juhannukseen mennessä.

– Luulen, että lähdemme vaimoni kanssa pienelle juhannusmatkalle. Se jälkeen haluaisin pitää jonkinsorttista levollista kesälomaa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä