Pride-parisuhderukous muistuttaa siunausta

Helsingin viimeviikkoisen seksuaalivähemmistöjen Pride-viikon aikana Vantaan seurakuntien omistamassa ”konttikirkossa” ollut liturginen tapahtuma on herättänyt mediassa vilkasta keskustelua.

Oliko kyseessä rukous samaa sukupuolta olevan pariskunnan kanssa ja puolesta kuten vantaalaiset kirkon edustajat kertovat, vai siunaus, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomat antoi ymmärtää? Vantaalainen pari itse piti HS:n mukaan hetkeä parisuhteensa siunaamisena.

Kotimaa Pron pyynnöstä Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Jyrki Knuutila arvioi homiletiikan ja liturgiikan asiantuntijana vantaalaisen papin tilaisuudessa käyttämää kaavaa.

Knuutilan mukaan esimerkiksi kirkollisia toimituksia koskevan keskustelun ongelmana on nykyisin perinteisten käsitteiden sekoittaminen, sekaantuminen sekä siitä aiheutuva sisällön muuttaminen ja muuttuminen.

– Alun perin käsite avioliittoon vihkiminen on tarkoittanut samaa kuin solmittavan avioliiton siunaaminen. Tähän toimitukseen ovat kuuluneet vihkikysymykset, opetusosio – jota tässä kaavassa kyllä on – sekä siunauksen pyytäminen rukouksen avulla ja sen välittäminen toivotuksen avulla. Tästä perinteisestä lähtökohdasta katsottuna tässä on aika paljon siunaukseen liittyviä elementtejä, Knuutila hahmottaa isoa kuvaa.

Siunauksen käsite on hämärtynyt

Siunauksen käsite on Knuutilan mukaan kuitenkin nykyisin hämärtynyt.

– Tänä päivänä käytössä olevien piispainkokouksen hyväksymien kriteerien (10.11.2010) perusteella kaava on mahdollista tulkita rukoustoimitukseksi, sillä kaava on tehty tämän päätöksen mukaiseksi juuri ja juuri.

Siunaukseen liittyviin elementteihin kuuluu Knuutilan mukaan esimerkiksi avioliittoon vihkimisen tai avioliiton siunaamisen (siviiliavioliiton siunaaminen) kaavojen kaltainen johdanto.

– Sitten on kaksi raamatunkohtaa, jotka molemmat on otettu nykyisin käytössä olevasta avioliittoon vihkimisen tai avioliiton siunaamisen kaavasta.

Knuutila jatkaa.

– Sitten tässä on nimien maininta ja anna voimaa rakastaa. Sanamuodosta huolimatta on kyse avioliittoon vihkimisen ja avioliiton siunaamisen kaavojen vastaavan kohdan modifikaatiosta.

Modifioitua vihkikaavaa

Rukoustilanteessa mukana olleen saman sukupuolen parin oma osuus tuli kaavassa ilmi siten, että tilannetta johtanut pappi kysyi: Onko teillä itsellänne jotakin sanottavaa?

– Tietämättä kohdan tarkempaa sisältöä, tämä kysymys-elementti kuitenkin vie tapahtuneen jälleen hyvin lähelle perinteistä avioliittoon vihkimisen tai avioliittoon siunaamisen kaavojen kysymyskohtaa.

Kysymyksen jälkeinen rukous on Knuutilan mukaan ”modifioitu vihkimisen ja siunaamisen kaavoista”.

– Sitten on siunaus ennen suudelmaa ja lopuksi Aaronin siunaus.

Knuutila tiivistää lopuksi:

– Siunauksen osuuksia on aika paljon ja koko toimitus on sillä tavalla rakennettu, että perinteisen teologisen ymmärryksen mukaan kyse olisi vihkimisen tai siunaamisen kaavojen mukaisesta toimituksesta. Nykyisin käytössä olevien kriteerien mukaan tämä ei kuitenkaan ole tulkittavissa siunaustoimitukseksi, Jyrki Knuutila sanoo.

Eräitä Pride-viikon tilanteessa käytettyjä rukouksia ja muita elementtejä

Alkusiunaus

Johdantosanat

– N ja M, te olette päättäneet jakaa elämänne toistenne kanssa. Olemme kokoontuneet rukoilemaan teidän yhteisen elämänne puolesta.

Psalmi

Laulujen laulu 8:6–7.

Rukous

– Rukoilkaamme. Pyhä Jumala, taivaallinen Isämme, sinä olet rakkauden ehtymätön lähde. Katso nyt N:ää ja M:ää. Anna heille voimaa rakastaa toisiaan, pitää toisistaan huolta ja kulkea toistensa rinnalla halki elämän. Anna heidän yhteisen taipaleensa tulla siunaukseksi heille ja heidän läheisilleen. Aamen.

Raamatunluku

1. Kor. 13.

Papin puhe

Pariskunnan oma osuus

(Pappi sanoo: Onko teillä jotain sanottavaa toisillenne)

Rukous

– Rukoilkaamme. Kaikkivaltias Jumala. Sinä itse olet rakkaus ja siunaat niitä, jotka turvautuvat sinuun. Ota suojelukseesi N ja M. Auta heitä elämään pyhän tahtosi mukaan, pysymään toisilleen uskollisina ja palvelemaan toisiaan kiitollisin mielin. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. (Kirkollisten toimitusten kirjasta)

Siunaus

– Jumalan Henki ohjatkoon teitä, Jumalan voima varjelkoon teitä, Jumalan viisaus opettakoon teitä, Jumalan käsi suojelkoon teitä, Jumalan tie antakoon teille suunnan. Siunatkoon teitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja (+) Poika ja Pyhä Henki. Aamen. (Kirkollisten toimitusten kirjasta)

Yhteinen esirukous

– Rukoilkaamme. Kaikkivaltias Jumala. Ellet sinä rakenna taloa, rakentajat näkevät turhaan vaivaa. Liitä nämä kaksi toisiinsa rakkaudella ja pyhitä heidät nimesi kunniaksi. Auta heitä rakentamaan koti, jossa usko, toivo ja rakkaus vallitsevat. Anna heille Pyhä Henkesi, niin että he sinun siunaaminasi eläisivät rauhassa. Auta heitä kilvoittelemaan uskossa ja vie heidät kerran taivaan kotiin. Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden (Kirkollisten toimitusten kirjasta).

Isä meidän -rukous

Herran siunaus

Lähettäminen

– Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa sekä toisianne iloiten.

Edellinen artikkeliPappien ja kanttorien kutsumuskokemus heikentynyt
Seuraava artikkeliAskola: Seurakunnan tunneviesti tärkeämpi kuin kirkkojuridiset kysymykset

Ei näytettäviä viestejä