’Memento mori’ on latinaa ja tarkoittaa ’muista kuolevaisuutesi’ tai ’muista kuolevasi’. Kerrotaan, että Rooman valtakunnassa orjan tehtävänä oli kuiskata näin voittokulkueessa kulkevan sotapäällikön korvaan voittoisan sodan jälkeen. Memento mori, muista kuolevasi.
Orjalla oli tärkeä tehtävä ja tärkeä asia. Suurikin voitonhuuma asettuu oikeisiin mittasuhteisiin, kun muistaa oman kuolevaisuutensa. Monelta elämän vararikolta vältyttäisiin, jos ihminen ei erehtyisi luulemaan itsestään liikoja. Jokainen tarvitsisi muistuttajan vierelleen. Niin helposti ajan rajallisuus unohtuu ja sitä myötä tämän hetken tärkeys ja niiden ihmisten merkittävyys, jotka nyt kulkevat vierellämme.
Tällainen muistuttaja meillä on: Jumalan sana. Psalmista 35: 5 luemme: ”Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä. Opeta minua ymmärtämään kuinka katoavainen minä olen.”
Tarvitsemme Jumalan sanan valoa, että näemme elämän muistutukset paremmin. Tämän syksyn aikana seurakunnassamme on ollut paljon hautaan siunaamisia, 112 kodissa, perheessä ja suvussa on kuolevaisuudesta muistutettu hyvin läheisellä tavalla.
Kuoleman tullessa lähelle näkökulma elämään muuttuu. Katse tarkentuu. Katoavaisuuden keskellä elämme ja liiaksi maalliseen takerrumme. Tästä Jeesus on selkeästi meitä varoittanut: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt. 6: 19-21)
Kuolevaisuuden ymmärtäminen, muistaminen on viisautta. Siksi psalminrukoilijan pyyntö on niin tarpeellinen: ”Opeta minua ymmärtämään kuinka katoavainen minä olen.”
Tiedämme kuolevamme, mutta sitä emme tiedä, milloin olemme elämämme viimeiseen päivään heränneet.
Tästä Jeesus meitä tänään muistuttaa: Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Jeesus puhuu takaisin tulonsa hetkestä. Uskontunnustuksemme mukaan Jeesus Kristus, meidän Herramme, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Tuomion päivä on salattu. Samoin on meiltä salattu kuolemamme hetki. Emme tiedä päivää emmekä hetkeä. Tämä tieto on meiltä salattu. Siksi Jeesus sanoo: Valvokaa! Valvokaa!
Suuri kysymys siksi on: Mitä on valvominen? Mihin Jeesus meitä kehottaa, kun hän sanoo: ’Valvokaa’?
Ajattelen, että olemme tähän kysymykseen antaneet jo hyvän vastauksen, kun yhdessä rukoilimme virressä 315: ”Valvoa mun Jeesus anna aina ristis juurella.”
Kotikirkkomme alttaritaulu on näkyvää muistutusta virren sanoista. Leppävirralla syntyneen taiteilija Helena Westlingin maalaus on vuodelta 1884. Alttaritaulussa Maria Magdaleena on polvistuneena Jeesuksen ristin juurella.
Kymmenen vuotta myöhemmin Onnia Hellèn, Immi Hellènin sisar, kirjoittaa runon, joka alun perin alkoi sanoilla: ”Rakas Jeesus, suo mun olla Sinun ristis juurella. Siellä joka päivä kuolla synneistäni todella. Suo mun kuolla maailmasta, itsestäni kokonaan, että elämäni kaiken eläisin ma Sulle vaan.”
Runon säkeet nousevat suoraan Raamatusta. Paavali kirjoittaa roomalaisille: ”Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 6: 10-11)
Valvomiseen kuuluu Jumalan sanan kuuleminen ja sen vastaanottaminen. Kirkkomme uusimmassa kellossa vuodelta 1877 ovat sanat: ”Tänä pänä jos te kuulette Herran äänensä niin älkäät puuduttako sydäntänne.” (Ps. 95: 7-8)
Valvova kristitty suhtautuu kunnioittaen, aralla mielellä Jumalan sanaan. Valvova kristitty lukee ja kuulee Jumalan sanaa rukoillen. Hän pyytää sitä, että Jumalan sana ja tahto voisi toteutua hänen elämässään. Hän rukoilee sitä, että sydän ei paatuisi, vaan olisi herkällä mielellä Jumalan sanan äärellä.
Jumalan sana kehottaa kristittyä elämään Jeesuksessa Kristuksessa. Valvominen on Jeesuksen vierellä kulkemista, hänen edessään pysähtymistä, hänen ristinsä juurelle kumartumista. Kotikirkkomme alttaritaulu on meille jatkuvaa muistutusta oikeasta valvomisen paikasta. Valvoa mun Jeesus anna aina ristis juurella.
Jumalan sana osoittaa, että tarvitsen sitä armoa ja anteeksiantoa, jonka Jeesus ristinkuolemallaan on minulle ansainnut. Jeesuksen risti on valvovan kristityn turvapaikka.
Ristin juurelle ihminen saa tulla sellaisena kuin on. Ristin luo on tultava ja sinne saa tulla tuntui miltä tuntui. Ristin luo tulemista valvova kristitty opettelee elämänsä loppuun asti. Paavo Ruotsalainen opetti: ”Opi sekä pyhänä että pahana, sekä suruttomana että heränneenä, sekä katuvaisena että katumattomana katsomaan kaikkivoipaan Kristukseen, ja sovita itseäsi Kristuksen eteen, tykö ja viereen, kunnes tunnet elämän hänestä lähtevän.”