Maailma on tällä kertaa hyvin levoton. Ihmettelemme ja kauhistelemme terrorismin ja muiden väkivallantekojen runsautta ja arvaamattomuutta. Tässä on toki oma osansa myös siinä, kun nykyajan viestimet siirtävät maailman mellakat älypuhelimella heti katseltavaksi ja kuunneltavaksi melkeinpä missä tahansa.
Myös säätilassa on näyttänyt tapahtuneen jotakin. Pysyykö viimeaikainen sääolojen epävakaus tavanomaisten vaihtelujen puitteissa – vai onko kyseessä kasvihuoneilmiö tai joku muu yleinen säätilan huonontuminen. Mikä lopulta on ihmisen vastuulla vai jätämmekö kaiken hänelle, ”joka säät ja ilmat säätää”?
Päivän evankeliumissa tietyt juutalaisten ryhmät ovat jälleen Jeesuksen kimpussa. Kuten tekstistä ilmenee, heitä ei ajanut keskusteluun vilpitön halu oppia tuntemaan Jeesusta, vaan vastustaminen. He esittivät vaatimuksen merkistä – jostakin kouriintuntuvasta voimannäytöstä hänen jumaluutensa todistamiseksi. Apostolikin kirjoittaa: ”Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta” [1. Kor. 1:22], ja jatkaa: ”Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta” (1. Kor. 1:23).
Mikä ongelma tuollaisessa ”merkissä” sitten lopulta on? Tekihän Jeesuskin tunnustekoja, osoittaen välähdyksenomaisesti kaikkivaltiasta voimaansa. Nuo merkit eivät kuitenkaan yksin ketään pelasta, ja niihinkin on kätkettynä pelastuksen sanoma – toinen asia on, kuka sen löytää ja ymmärtää? Oli myös tilanteita, jolloin Jeesus pidättäytyi tekemästä ihmeitä. Jumalalle on kyllä kaikki mahdollista, mutta toinen asia on, mikä on hänen tahtonsa.
Jeesus ottaa esimerkikseen yksinkertaisen sääennustuksen. Taivaan väristä ja tummuudesta, pilvistä ja tuulesta, yksinkertaisista, havainnoista, voi arvioida tulevan päivän säätilaa. Tällaisia ennustuksia Jeesus myönsi keskustelukumppaneidensakin kykenevän laatimaan. Tänä päivänä sääennustuksia tehdään mittaustietoihin ja tietokonelaskelmiin perustuen. Näin on pystytty ennustamaan melkoisella tarkkuudella pitemmänkin aikavälin säätilaa – silti paraskin sääennustus voi erehtyä. Mutta tärkein näkökohta tässä on se, että sään ennustaminen on vain ajallisen hyvän tiedonlähde ja apuväline.
Jeesus nuhtelee kuulijoitaan siitä, etteivät he kykene lukemaan aikojen merkkejä. Toisaalla evankeliumeissa Jeesus liittää nuo merkit omaan toiseen tulemiseensa. Sellaisia merkkejä ovat ensinnäkin luonnonmullistukset ja niiden seuraukset: maanjäristykset, nälänhätä jne. Ne viittaavat siihen, että Jeesuksen tullessa tämä vanha maailma kaikkineen katoaa, ja niin myös me ihmiset. Majaamme puretaan jo, ja koko luomakunta huokaa saasteiden alla.
Meidän tulee ottaa tämä asiantila huomioon. Ensiksi maailmanlopun mielessä. Päivä päivältä tuo ajankohta lähestyy – emme vain tiedä aikaa emmekä päivää eikä tehtävämme ole edes arvata sitä. Jeesuksen paluun päivän laskenta johtaisi huomiomme pois uskossa valvomisesta. Mutta toiseksi, Jeesuksen paluu tapahtuu henkilökohtaisella tasolla – ja on jo tapahtunutkin – kuolemassa. Silloin päättyy armon aika yksittäisen ihmisen osalta. Tätäkään ajankohtaa ei kukaan lopulta tiedä. Ikuisuuden rinnalle se on joka tapauksessa lyhyt. ” (Herra,) Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät” (Ps. 31:16). .
Toisaalta ajan merkkejä ovat myös sellaiset, joissa ihminen on tavalla tai toisella suoraan pahuuden työrukkasena: sodat, lisääntyvä väkivaltaisuus, rakkaudettomuus, eksyttävien harhaoppien leviäminen jne.
Miten meidän pitäisi lukea aikojen merkkejä? Maailmalla tapahtuva väkivalta on peili, joka muistuttaa paitsi itse kunkin omasta pahuudesta, myös vastuusta yhteisen hyvän eteen. Myrsky muistuttaa meitä toisenlaisesta myrskystä – itse kunkin sisällä, elämässä ja suhteessa lähimmäisiin. Tulva varoittaa meitä hukkumasta – joutumasta iankaikkiseen kadotukseen. Aikojen merkeillä on siis iankaikkinen ulottuvuus.
Mutta sotaa seuraa rauha, myrsky tyyntyy aikanaan, maanjäristys lakkaa … – eräs Jeesuksen tunnustekohan oli juuri myrskyn tyynnyttäminen. Samoin Jeesus voi tuoda meille rauhan, jonka synti on rikkonut – rauhan Jumalan ja toisten ihmisten kanssa sekä sisäisen rauhan. ”… tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta” (Kol.1:19). ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa” (Room. 5:1).
Kun me näin luemme aikojen merkkejä, ne eivät jää vain ajallisen hyvän välikappaleiksi. Niillä on iankaikkinen ulottuvuus. Merkillä ole itsenäistä merkitystä. Se on vakuus, joka vahvistaa Jumalan pelastavan teon.
Mikä sitten on Joonan merkki, jonka Jeesus lupasi aikalaisilleen. Profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. Sitten meripeto sylkäisi hänet kuivalle maalle. Tässä on sanoma jostakin paljon suuremmasta kuin kuolemanvaarallisesta seikkailusta ja selviytymisestä. Matteus selittää: ”Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä” [Matt. 12:40].
Todellakin, ylösnousemus on merkki, vakuus siitä, että Jeesuksen kuolema ristillä ei ollut tappio vaan voitto, Jumalan pelastava teko. Ilmestyihän Ylösnoussut monille ennen taivaaseen astumistaan ja hänen hautansa oli tyhjä. Meille hän ilmestyy uskon myötä, ja niin pääsemme osallisiksi ylösnousemuksen voimasta, uudesta elämästä, rakkaudesta, rauhasta ja ilosta, jotka Pyhä Henki antaa. Hän on ylösnousemus ja iankaikkinen elämä myös meille. Mutta näin tapahtuu, kun etsimme Jeesusta ristiinnaulittuna.
Jeesuksen risti ja ylösnousemus, tässä järjestyksessä – ainut perustus, joka kestää kaikki maailman myrskyt ja kaiken pahuutemme, ennen muuta kuoleman edessä. Katumus – uskoen sanan lupauksien varaan jääminen – uusi elämä. Tässä Lutherin uudelleen löytämä, ja edelleenkin tuore järjestys jokaiselle päivälle. Tämä on kasteemme jokapäiväinen ulottuvuus. Näin varjellumme uskossa, meillä säilyy iankaikkisen elämän toivo, ja elämämme uudistuu Jumalan tahdon mukaan. Meitä kutsutaan katuvina syntisinä ristin juurelle armahdettaviksi, merkit tulevat perästä aikanaan. ”Ristillä on synnit kannettu, tänään kaikki anteeks’ annettu”.